Lopuksi muutama päivä Roomaa

Tämä postaus on jäänyt vahingossa julkaisematta, joten nyt hieman myöhässä julkiseksi...

Loma kääntyi jo loppupuolelle ja nyt tietysti on palattu jo töihin ahertamaan. Parin saariviikon jälkeen käytiin kuitenkin vielä muutama päivä ihmettelemässä menoa Roomassa. Itse matka sujui varsin kivuttomasti, olihan Italian menoon jo ehtinyt hyvin tottumaan. Majapaikan pitäjä heitti porukan satamaan ja sieltä lautalla Napolin kautta junalla Roomaan.

Majapaikka oli katsottu vähän keskustan ulkopuolelta. Nykyisellään puhelimen karttasovellukset on niin hyviä, että mitään suuria ongelmia ei ole odotettavissa, jos vaan akku puhelimessa riittää. Sovellus ilmoittaa bussireitin ja seuraavat lähtöajat minuttien tarkkuudella. Juna-asemalta metroon ja siitä bussiin, jonka jälkeen muutama askel hotellille.

Tällä kertaa hotelli oli pieni (tai jopa vähän isompi) pettymys. Olisi pitänyt lukea arviot etukäteen tarkemmin, mutta eipä jaksanut. 10 vuotta sitten hyvästä hotellista oli tullut korkeintaan keskinkertainen. No minkäs sille teet. Hyvin siellä tietysti nukkui eli ei siinä mitään. Hotellin altaan käytöstä meidän perhe olisi joutunut maksamaan 60 €, joka kuulostaa edelleenkin vähän suolaiselta. Asia korvattiin sillä, että yksi päivä käytettiin paikallisessa vesipuistossa. Samat jutut kuin Roomassa muuten. Karttasovellus kertoo, millä bussilla pääsee perille.

Pitihän se spaghetti alle vongole
testata myös Roomassa.

Itse vesipuisto on aivan ok. Ei nyt mitään Serenan tasoa, mutta kokonaisuutena toimiva ja sää parempi. Ruoka on luonnollisesti heikompaa kuin muualla ja hintatasoltaan kalliimpaa, muttei kuitenkaan paha. Käytännössä jonkinlaisen lounaspaketin sai kympillä (esim. hampurilainen, ranut ja limu/olut). Jos Roomaa on muuten nähnyt, kuumana päivänä perheelle ihan ok piipahduskohde.

Muutenkin keskityttiin vähän erilaisiin juttuihin tällä kertaa. Villa Borghesessa koitettiin käydä, mutta sinne oli liput myyty jo loppuun. Ainoa historiallisempi kohde oli tällä kertaa katakombit. Ainakaan tässä paikassa ei kyllä ollut juurikaan nähtävää. Itse opastettu kierros on ok, mutta jos mielii nähdä pääkalloja ja sen sellaista, on väärässä paikassa. Käytännössä kaikki on siivottu pois opastetulta reitiltä. Siltä osin siis pettymys. Toisaalta opastettu kierros oli laadukas ja historiasta kiinnostuneelle mielenkiintoista kuunneltavaa.

Muuten vierailu keskittyi lähinnä kiertelyyn ja ruokaan. Vanha totuus todettiin jälleen kerran toimivaksi. Ruoan hinta kasvaa lähestyessä turistipaikkoja ja samalla hinta kasvaa. Paras paikka löytyi tällä kertaa täältä, reippaasti keskustan ulkopuolelta. Loistavaa laadukasta lihaa ja hinta aivan minimissään. Paikalliset myös tykkäsivät, kun turisti puhui italiaa. Vähän vähemmän turisteja ilmeisesti liikeellä noin pitkällä keskustasta.

Viimeisenä päivänä jouduttiin odottelemaan iltalentoa. Matkatavarat juna-asemalle säilytykseen ja päiväksi eläintarhaan. Jälleen kerran ei mikään kummallinen paikka, mutta vähän erilainen paikka vierailla Roomassa. Hullun kuuma kyllä oli.

Lopuksi junalla lentoasemalle, Suomeen ilman ongelmia, yöpala puolenyön aikaan lentoaseman Alepasta ja autoon. Koska matka oli sujunut muuten hyvin, nuorin päätti oksentaa autoon heti motarille päästyä. Huoltotauon kautta matkaan ja kotiin, jossa olimme noin kuuden aikaan aamusta. Pitkä reissu, mutta tulipahan tehtyä.

Aavistuksen parempaa ruokaa

 

Kalatartar on oikeasti varsin 
pelkistetty. Maku on kuitenkin
aivan loistava.

Kohtuullisena ruokafanaatikkona omalla reissulistalla on toistuvasti ollut vierailu rengaskauppias Michelinin tähdittämässä ravintolassa. Pariin otteeseen olen kyseisen listan bib gourmand -paikoissa käynyt, näistä voi ehdottomasti suositella Farangia Helsigissä (omasta reissusta on tosin muutama vuosi, mutta käsittääkseni edelleen löytyy kyseiseltä listalta.

Ehkä onnettomien yhteensattumienkin takia varsinaisessa tähtipaikassa ei ole tullut käytyä, mutta nyt Italian reissulle osui sopivasti vaimon synttärit ja siis kohtuullinen syy syödä vähän paremmin. Lapsetkin ovat niin vanhoja, että heidät voi illasta jättää hyvällä ohjeistuksella majapaikkaan. 

Saarella tähtiravintoloita on kolme (yhdellä 2 tähteä), joista varsin nopeasti valikoitui Umberto a Mare. 2 tähden paikkalla hintataso vaikutti jo niin napakalta, että ensikokemus on mukavampi hakea 1 tähden liikkeestä. Toisen 1 tähden paikan menu - ja muut tiedot olivat niin vajavaisia, että ei vaan jaksanut vääntää. Lisäksi valitun paikan menu oli varsin ok, joten ei tuota nyt sen enempää tarvinnut miettiä.

Jos susta joskus tuntuu siltä, että
suola on vaan suolaa, tuo oikea
möykky on suolaa, joka erottaa
loistavan kalan ihan saatanan
loistavasta.

Ongelmaksi meinasi muodostua se, että ravintolareissua ei oltu varsinaiseseti suunniteltu etukäteen (eli suunniteltu normaalisti). Vähän joutui miettimään, onko meillä ylipäätään matkassa soveltuvia vaatteita. No vaimolta löytyi, itse kävin ostamassa vähän siistimmät shortsit, kun käytetty osasto oli muuten vähän kulahtanutta. Kun paikalle lopulta päästiin, todettiin aika nopeasti, että vaatetus on ihan ok. Onko siis Michelin-ravintola paikka, jonne pitää vetää parasta päälle? Ei ole. Siisti perussetti riittää.

Varauksen hoiti kielitaitoinen vaimo etukäteen (noin vuorokausi) ja paikalle päästiin ilman suurempia vaivoja. Takaoven kautta tosin, koska kartanlukutaito ei huomannut tunnelia. Ei sitä onneksi tarvinnut huomatakaan, kun takaovi kuitenkin löytyi. Suomalainen ääntämys ja kirjoitusasu eivät tiskillä ihan kohdanneet ja varauksen nimeä piti etsiä ihan sähköpostien kautta, mutta sieltä se kuitenkin vähitellen löytyi ja päästiin itse asiaan. 

Tässä kohtaa pitänee palata "pukeutumiseen" ja sitä kautta asiakaskuntaan. Valitettavasti paikka tähden ja sitä kautta hintatasonsa kautta veti puoleensa juuri sitä töröhuulista (ilmeisesti joku Italian villitys tällä hetkellä. Jokainen vähänkään edustavaksi itsensä tunteva naishenkilö on hakenut 3 kiloa täytettä huuliinsa ja näky on juuri sen mukaista) porukkaa, joka on paikalla oikeastaan kaiken muun kuin ruoan takia. Tätä pidän hieman valitettavana, mutta ymmärrän, että se on ravintoloiden olemassaolon kannalta myös ehdottoman tarpeellista.

Katkarapupasta. Tämä jos joku
olisi saanut olla aavistuksen 
suurempi.

Onko ruoka parempaa Michelin-ravintolassa?

Yhdellä sanalla: ON

Tämä nyt oli tiedossa jo niistä aiemmista listatuista paikoista johtuen, mutta kyllähän se taas tuli todennettua. Yksinkertaisesti kaikki, mikä lautasella on, on niin tarkkaan miettitty, ettei itse tarvitse miettiä suolan tai ketsuppipullon perään. Tämä siis tarkoitaa jopa suolan laatua. Toisessa alkuruoassa oli kalan naapuriin laitettu pieni kasa suolaa. En toki tarkkaan tiedä, miten suola oli tehty, mutta aivan järjettömän hyvää se oli. Oma veikkaus olisi, että kyseessä on merisuola, joka on liuotettu sitruunamehuun, kuivattu uudelleen ja kevyesti savustettu. 

Kun syö noin pieniä annoksia, pitkääkö mennä kebaaniluukun kautta kotiin?

Tällä itseasiassa vitsailimme itsekin matkalla. Vastauksena kuitenkin selkeä ei. Menussa oli ruokaa erittäinkin sopivasti eli tarpeeksi, muttei liikaa. (Toki jos käy syömässä vain pääruoan niin silloin saattaa nälkä jäädä, ja kuuluukin). Kaiken jaksoi syödä kohtuullisen helposti, mutta lopuksi olo on kuitenkin sellainen, että syöty on. Tämä huomio ei tietenkään koske niitä ihmisiä, joiden arvio ruoan tasosta perustuu annoksen kokoon ja rasvaprosenttiin. Itsehän otan mielelläni ravintolasuosituksia vastaan kavereiltani. Kaverista riippuen sitten suodatan vastauksen niin, että tiedän, kannattaako kyseisessä paikassa käydä. Tältä annoskoko + rasva + suola -väeltä hyvät arvosanat saaneet voi jättää väliin ihan suoraan.

Kalaa, alla kesäkurpitsakerma. 
Näytää kuvassa koulun kuorrutetulle
kalalle, maku on kaukana siitä.

Maksaako ihan hulluna?

Kummelivastaus: Juuei. 

Hyvä ruoka maksaa ja parempi ruoka maksaa enemmän. Tämän ruokailun hinta oli 264 € (2 hengeltä). Menu 250 € sisältäen ruoat ja pullon shampanjaa, vesipullo 4 € ja palvelumaksu 10 €. Jokainen voi tuosta Spiidin ja Sakun hengessä arvioida onko tuo paljon vai vähän. Omana mielipiteenä: ei paha ja perustelen:

Mene syömään kaverin kanssa paikalliseen Amarilloon. Tilatkaa molemmille alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Juomaksi pullo shampanjaa (ei siis mitään kuoharilitkua). Mitä maksaa? Alkuruoka 5-10 € (/naama), pääruoka 20-30 €, jälkkäri 5-10 €, shampanjapullon saanee 70 €:lla. Tuolla matikalla tulee noin 150 € lasku. 

Tässä tapauksessa ravintolan tarjoilu sampanjapullon lisäksi:

0. Amuse-bouche: raaka anjovis rapealla leivällä, alla kevyesti piparjuurella maustettu pyre. (Ei siis kuulunut ruokalistalla tilatuun settiin vaan tuotiin pöytään).

1. Alkuruoka: kalatartar. Todella pelkistetty, mutta aivan järjettömän hyvä. Ehkä paras ruoka koko listalla.

2. Alkuruoka: marinoitu kala. Taas erittäin pelkistetty, pari siivua kalaa ja päällä muutama itu. Tässä sivussa sitä uskomatonta suolaa. Jos ei edellinen ollut paras, niin tämä oli. Vaikea valita.

Jälkiruoka on jälkiruoka. Jos tykkää
sokerista, mikä vaan menee. Jos ei
tykkää niin vaikea se on
maistuvaa tehdä.

3. Ruokalaji, olisko sitten välipala: katkarapua leipää ja muuta mukavaa. Tuore, erittäin hyvä tämäkin, mutta setin ehdottomasti huomoin. Tästä lisää myöhemmin kritiikkiosiossa.

4. Pasta: katkarapupasta, suurustettu valkoisilla pavuilla. Paras pasta, jonka olen ikinä syönyt.

5. Toinen pääruoka: Kalaa ja kesäkurpitsakermaa. Loistavaa ruokaa, käytetty yrtti jäi vielä arvoitukseksi, mutta se otetaan selville makutestillä. Maku oli tuttu, mutta ei vaan yhdistynyt kunnolla  mihinkään. Veikkauksena kirveli.

6. Välijälkiruoka: pieni leivos, upotettu makeaan liköörinesteeseen, sisällä kreemi ja jonkin sortin kompotti. (Ei kuulunut osaksi menua.)

7. Jälkiruoka: sai itse valita 5 vaihtoehtoa. Oman maun mukaan. Varmasti hyvää (ja makeaa).

Jos pitäisi maksaa 150 € Amarilloon tai 250 € edellisestä:

a) kumman valitsisit?

b) kumpi kuulostaa kalliilta?

Oliko yllätyksiä?

Kyllä. 

1. Hemmetin rohkeasti käyttävät raakaa kalaa ja katkarapua. Ei sillä, etteivätkö maistuisi ihan loistavalle, mutta voisin kuvitella, että hieman karsii asiakaskuntaa. 

2. Todella pelkistetyt annokset. Tavallaan odotin paljon teatraalisempaa asettelua. Osittain voisi kuvailla asettelua jopa niukaksi. (ei kyllä mitenkään pahalla).

3. Ravintola ei pröystäile tähdellään. Se on kohtuu vaatimattomasti esillä nettisivuilla ja takaoven kautta paikalle tulleena sitä ei tietäisi, jos ei etukäteen olisi tiennyt. Tässä onkin hyvä kysymys, onko tähti mainos vai rasite?

Onko kritiikkiä tai muuta negatiivista?

Toki!

1. Ensimmäisellä alkupalalla eli kalatartarilla huomasi heti, että ruoka ja shampanja on aivan erinomaisesti yhdistetty. Varsinkin tartarissa on erittäin pelkistetty maku, tekee mieli käyttää sanaa elegantti ja se sointuu yhteen shanpanjan kanssa. Samaan aikaan on kuitenkin mahdollista, että viereisessä pöydässä joku vetää röökiä. Ymmärrän sekä maakulttuurin että sijainnin terassilla ulkotiloissa, mutta silti. Jos ei ole kanttia, sanoa, että kadulle polttamaan, mitä järkeä on tehdä tuollaista makuyhdistelmää, jonka tuhoaa yksi tupakoiva ääliö. (Meillä sattui tuulen kanssa hyvä arpa eikä haittaa ollut. Kuitekin puhuttiin asiasta ja ihan aito haitta tuo voisi olla).

Miten söisit ton ravun pään? Lisäksi
annos ei ole pysynyt koossa vaan
kolissut ympiinsä.

2. Paluu kolmanteen ruokalajiin eli ns. välipalaan. Kyseessä siis leipäkrutonkeja, yrttejä jne. sekä raakaa tai ainakin lähes raakaa katkarapua. Ongelma on koristelussa, jossa ravun pää on leikattu irti ja laitettu annoksen vieraan pystyyn.

Nyt tullaan tilanteeseen, jossa pitää todeta, että kyseisessä ravintolassa voisi hyvin illallistaa esimerkiksi muutaman maan valtiojohtajat. Kun tuo lautanen tulee eteen, on hyvin hankala sanoa, miten se pitäisi syödä. Kukaan, etenkään valtiojohtaja kollegoidensa seurassa ei halua näyttää tyhmältä. Annos on siksi huono. Kyttäsin ihan huvikseni naapuripöytiä ja järjestäen katkaravun pää (kypsennetty) jätettiin koskemattomaksi, vaikka onhan siellä sisällä varsin maistuvaa aivomössöä. Jos väen halutaan syövän tarjottu ruoka, se on syytä laittaa tarjolle niin, että se on helppo syödä. Ylipäätään pääsisälmyksien kaapiminen leivälle ja syöminen ei ole jokaiselle ihan helpointa puuhaa.

Lisäksi annos oli vaikea syödä ihan ylipäätään. Se oli jopa vaikea kasata. Minun annos ei kestänyt tarjoilua eli romahti ennen syömistä. Piener rapeat krutongit ovat toki hyviä, mutta kasaaminen haarukalle on haastavaa. Ikävä syötävä.

Kolmantena samaan annokeen liittyvä henkilökohtainen kommentti. Katkarapu on yksi niitä ainoita ruokia, joiden voi sanoa niiden olevan parempia kypsennettynä kuin raakana. 

Pisteen rohkeudesta, mutta voi aiheuttaa kunnian menetyksen tunnetta, vaikea syödä ja kypsennettynä rapu olisi parempi. 

3. Viinin täyttö. Sujui pääosin hyvin, mutta loppua kohti mielenkiinto karisi. Viimeiset kaadoin itse. Minua ei haittaa, mutta olisi kiva tietää, kuka kaataa. 

4. Maskit. Ymmärrän tällä hetkellä, mutta kun henkilökunnalla on maskit, tarjoilijan aksentti on outo, meri pauhaa vieressä ja hevimiehen korvat vähän vinkuvat, maski ei yhtään helpota ymmärtämistä. Vaimo hoiti varauksen italiaksi ja pääosan keskustelusta henkilökunnan kanssa myös. Plussapisteet siitä, että tarjoilija tajusi jälkiruoan yhteydessä kysyä, mennäänkö italiaksi vai englanniksi. Mentiin englanniksi, mutta ihan yhtä tyhjän kanssa. En käytännössä kuullut mitään tarjolla olevista jälkiruoista. Ei kyllä rehellisesti kiinnostakaan. Jos olisi tarjottu vaihtoehto, että saisi jälkiruoan sijaan joko 1. tai 2. alkuruoan uudestaan, olisin tarttuntu vaihtoehtoon heti. Minä valitsin jälkiruoan täysin sokkona, vaimolla oli joku haju, mutta hänkin sanoi, että olisi vaan pitänyt pyytää selitys italiaksi, olisi ollut helpompi ymmärtää. 

Meniskö uudelleen?

Vaikka heti!

Italialaiset pyhimysbileet

Sivukatu noin 20:00 200 metriä 
juhlapaikasta. Normaalisti autoja
molemmin puolin täysi rivi ja
muutama "väliaikaisesti" parkissa
hätävilkut päällä näiden vieressä.

Katolisessa kulttuurissa vaikuttaa edelleenkin aika vahvasti pyhimyskultti ja sen myötä aina silloin tällöin eri paikoissa vietetään erilaisia juhlia. No ei sillä vietetäänhän meilläkin jos jonkinlaista kinkeriä eivätkä syyt ole sen kummallisempia. Pääasia, että ihmisillä on hauskaa. 

No Ischialla 26.7. vietetään pyhän Annan juhlaa. Ihan en vielä päässyt tarinaan kunnolla sisään, mutta jotenkin siihen liittyvät veneily, raskaana oleva Anna, kalastaja ja mahdollisesti myös paikallinen linnoitus Castel Sant’Angelo. 

No joka tapauksessa kyseisenä päivänä väki kokoontuu linnan juurelle, vähän kuin juhannuksen tai uudenvuoden juhlintaan. Sillä erotuksella toki, että juopot loistavat poissaolollaan, minkäänlaista kärhämää ei ole missään, jokaisesta kioskista saa halutessaan pullon viiniä mukaansa ja poliiseita on oikeasti joka paikassa (tähän toki vaikuttaa se, että järkkärikulttuuria ei ole). Paikallahan oli ainakin paikallispoliisi, carabinieri, guardia di finanza ja rannikkovartiosto. Jos jotain kummallista lähistöllä tapahtuu niin yksinkertaisempi turisti ei kyllä tiedä kenelle pitäisi soittaa. 

Suurena erotuksena suomalaiseen juhlakulttuuriin koko tapahtuma-alue rauhoitetaan autoilta ja muilta vempaimilta. Edes polkupyöriä en nähnyt. Tämä siis tarkoittaa myös sitä, että normaalisti asuntojensa eteen pari autoa rinnan molemmin puolin tietä pysäköivät italialaiset hilaavat kuhmuiset kotteronsa johonkin. En tiedä mihin, mutta yhtään autoa ei alueella näkynyt. Suomalaisella mittapuulla noin 200m juhannuskokosta kaikkiin suuntiin, ei yhtään liikennevälinettä (no pari poliisiautoa ja ambulanssia poikkeuksena). 

Esitys suoritettiin merellä. Pari eri lavaa,
tässä tanssijoiden "varjolava". Lisäksi muutama
vene ja valotehosteita olosuhteet huomioon 
ottaen erittäin laadukkaasti.

Itse juhlasta ennakkotietona oli, että 21:00 on ilotulitus, siihen tähdättiin. Toki tiedettiin, että italialaisilla se venyy minne sattuu, mutta nyt vedettiin ihan pohjat. Ensinnäkin ylipäätään mikään alkoi noin 21:30 ja sen jälkeen esitettiin sinällään ihan laadukasta ohjelmaa niin, että itse ilotulitus myöhästyi muutaman minuutin todennäköisesti suunnitellusta 00:00. Ei muuten mitään, mutta aika moni turisti tuskastui ja lähti menemään hyvissä ajoin ennen puoltyötä. Lisäksi ohjelmaa venytettiin kiittämällä lähes kaikkia paikallaolevia nimeltä. Eikä siis mitään liioittelua, juhlan aikana kiitettiin nimeltä varmasti toistasataa ihmistä. Oma kielitaito on heikko, mutta sen verran osaan sanoa, että kiitettiin ainakin saaren kaikkien osien pormestarit, alueiden poliisipäälliköt (siis kaikkien eri poliisien), vieraita, esiintyjiä, kymmeniä esitykseen osallistuneita, jostain syystä joitain rehtoreitakin. 

Ilotulitus mereltä, kolmesta viiteen lauttaa
paukutti menemään yli 10 minuuttia niin, että
koiranomistajia pelottaa jo nyt ensi vuoden pauke.

Juonto oli oikeasti syvältä ja äänentoisto tuhannesti liian kovalla ja ylipäätään kohtuullisen heikkotasoinen. Toki parempi, kuin monessa suomalaisessa uudenvuodenpuheessa, mutta nyt paikalla oli pari ihan pätevää ooperalaulajaa. Itse esitykset siis tosiaan varsin laadukkaita ja kun siihen ilotulitukseen päästiin, se oli kyllä vaikuttava. Sekä kestoltaan, että laadultaan. Klassiseen musiikkiin suunniteltu ehkä 10 minuutin pauke mereltä oli kyllä hienoa seurattavaa. Onneksi jaksettiin odottaa. 

Lapsiperheellä aikataulut menivät viimeisen päälle vituralleen eli ajtus oli käydä katsomassa ilotulitus ysin jälkeen, käväistä pizzalla ja iltauinnin kautta nukkumaan. No ruokailu jäi käytännössä väliin ja kun puolenyön jälkeen porukka alkoi purkautua paikalta ei ruokailu ollut enää edes mielessä. Kävelyruuhka oli sitä luokkaa, että totesimme paremmaksi kävellä kohti majapaikka ja hypätä bussiin, jos sellainen sattuu tulemaan. Noin 3,5 kilometrin taipaleella bussia ei näkynyt eli kävelimme. Loppu sitten menikin kyllä melkein suunnitelman mukaan eli ruokaa ja uimaan. 

Kokonaisuudessaan ei poikkea suomalaisen juhannuksen ja uudenvuoden risteytyksestä mitenkään. Syy juhlaan on aika teennäinen, jengi tulee paikalle ilotulituksen takia ja höysteenä on vähän muuta diipadaapaa. Toki tässä italialaisessa versiossa diipadaapan taso ja se ilotulitus oli liian pitkä ja vähän kovemmalla tasolla kuin Suomen vastaavissa. 

Loppuun pieni pala tulituksen keskivaiheilta eli ns. perussettiä.

Spaghetti alle vongole

Valmis setti näytti tältä ja maistui hyvältä.

Nyt kun tälle ruokalinjalle lähdettiin niin tässähän on kaikki helvetin portit auki. Seuraava lomaruoka ja yhtä helppo ellei helpompi kuin se cacio e pepe. Spaghetti alle vongole valmistuu 15-20 minuutissa riippuen lähinnä lieden tehosta ja spaghetin laadusta. 

Simpukat suoraan kaupasta. Ei 
tarvinnut erikseen puhdistella.
Pieni huuhtelu riitti.

Valmistus alkaa sillä, että lähdetään aamulla bussilla kohti kalakauppaa. Siellä jonossa nököttääkin muutama italialainen nonna, joiden ostoksiin selvästi simpukat kuuluivat. Noudatin mummojen linjaa ja simpukoiden kaveriksi otin testiin päivälliselle paikallisen kalan. En tiedä minkä, mutta veikkasin hyväksi. Eihän niitä mummot muuten sunnuntaievääksi ostele. Simpukat ja kala 18€, bussilla kotiin ja altaalle. Simpukoita ei tarvitse sen enempää uitella, kalakauppias on sen huolehtinut. 

Suomessa vastaava menee nimellä sydänsimpukka ja kannattaa antaa uiskennella ihan ajan kanssa. Muuten tulee hiekkaa suuhun syödessä. Liotus suolavedessä ja porukka räkii ylimääräisen hiekat pois kitusistaan.

Loma-aseet on vähän kökköiset.
Leikkuulautana lautanen ja 
veitsenä... no tuo. Toimi kuitenkin.

Lounasajan kolkutellessa pikavisiitti paikalliseen markettiin ja mukaan paketillinen kunnon spaghettia ja nippu tuoretta (lehti)persiljaa. Italialainen sana 

Spaguna ainakin omasta mielestä 
laadukas setti. Kannattaa olla 
tarkkana, kypsän ja al denten kanssa
tässä kypsä 10 min eli keittoa 
noin 7 minuuttia.

resepteissä on prezzemolo, joka kääntyy persiljaksi, mutta suomalaisittain menee mielestäni lehtipersiljana. Joku korjannee jos olen ihan hakoteillä. Oliiviöljyä, valkosipulia ja valkoviiniä löytynee joka kodista ilman kauppareissuakin, mutta sivistysmaissa niitä saa toki myös lähimarketista. 

Itse kokkaamiseen. Ensin pastavesi kiehumaan (vähän toki riippuen vehkeiden tehosta), suolaa sekaan ja kantta päälle. Samalla pilkotaan valkosipulia, lurautetaan reilusti oliiviöljyä pannulle ja valkosipulit perään. Pieni kääntely, reilu loraus valkoviiniä pannulle ja simpukat perään. (Huuhdella/pestä kannattaa, jos tarvetta on. Samoin kuolleet tietysti pois kuormasta.) Oma satsi ei vaatinut huuhtelua suurempaa pesua ja ainoastaan ylsi oli saanut kuoreen kolhun ja kuollut ennenaikaisesti. 

Itse laitan kannen päälle simpukoita kokattaessa. Kypsyy nopeammin ja lopuksi sitten voi hifistellä nesteen haihduttamisella, jos tarvitsee. Pieni sekoitus silloin tällöin ei haittaa  

Kypsennys kestää 3-4 minuuttia ja sen aikana pitänee tuupata spagut kattilaan. Pussista jälleen keittoajan tarkistus. Kannattaa olla tarkka kypsän ja al denten kanssa. Jos keittelee spagun kypsäksi asti saa lautaselle mautonta mössöä. Itse keittelin 10 minuutin sijaan 7 ja siinä vaihdessa siirsin pannulle. 

Spaghetin kiehuessa simpukat ovat kypsyneet ja ne voi hetkeksi ottaa liedeltä. (Jos on aukeamattomia niin ne tietysti heitellään pois, mutta omalle kohdalle ei nyt sattunut) Napsitaan pääosasta lihat pois ja pannulle, muutaman simpukan voi tietysti koristelumielessä jättää tyhjentämättä. 

Kun pasta on valmista (tai siis reilusti alle kypsää), nostellaan pannulle liemeen ja lisätään tarvittaessa pastavettä sekaan. Sekoitetaan ja heitellään selkaisin ja lisätään jossain sopivassa välissä lehtipersiljat kyytiin. Pippuriakin voi ruuvailla maun mukana. Kun pasta on sopivaa, nostellan lautaselle (annosmäärästä riippuen) ja lusikalla kastiketta / simpukan lihoja päälle. Koristellaan kuorellisilla malleilla, jos niin on hyväksi katsottu. 

Lihat pannulla, koristeet odottamassa
ja pasta kypsyy vieressä. Lähes valmis.

Syödään heti, hyvällä ruokahalulla ja huuhdellan alas valkoviinillä. Tuore leipä ei tee pahaa, varsinkin, jos kastiketta on dipattavaksi asti. 

Lopuksi nosellaan tavara pannuun,
sekoitetaan, kysennellään
loppuun ja lautaselle.

Ensifiilikset Italiasta

Edellisestä kerrasta Italiassa ja Ischialla on kulunut hyvinkin tarkalleen 6 vuotta. Korona tuli aikanaan esteeksi, mutta nyt siis ollaan jälleen kuvioissa. Ischia tuli nyt kohteeksi ihan vain tuttuuden takia. Haluttiin päästä helpolla. Tulevaisuudessa paikkaan tulee varmasti enemmän vaihtelua. Toki tälläkin kerralla on tarkoitus muutama päivä Roomassa kierrellä. 

Nyt on muutama päivä paikallista menoa ihmetelty ja voi hieman kelailla, miltä tämä nyt tuntuu. Pari tekstiäkin olen ehtinyt laittaa eli matkahommista tänne ja yksittäisen ruokapostauksen tänne.

Mikä on muuttunut? 

Valitettavasti ensikokemuksen perusteella eletään edelleen korona-horroksen loppua yhdistettynä Ukrainan sodan järistyksiin. 

Italialaisten oma ravintolakulttuuri on supistunut huomattavasti. Ruokaa (pizzaa) haetaan kotiin, ravintolat ovat tyhjempiä. Inflaatio jyllää ja se näkyy ravintolahinnoissa. Eihän ne edelleenkään pahoja ole, mutta prosentuaalisesti korotukset ovat isoja. 

Evergreenin pizza on hyvä. Ei 
yksinkertaisesti voi valittaa. Tämän
yksittäisen hinta taisi olla 6€.

Ensimmäisellä pizzalla käytiin Tripadvisorin kautta löydetyssä paikassa. Menun jokaisen pizzan hintaa oli korjattu (verrattuna netin versioon). Muutokset noin 20% luokkaa ja se on iso muutos vaikkei se Margherita edelleenkään maksanut kuin 4,50€ tai jotain siihen suuntaan. 

Juomia oli valikoimassa niukasti ja tarjoilu on jotenkin ihan kateissa. Kävimme viime reissulta hyvin mieleen jääneessä pizzeriassa (nimenomaan tarjoilun takia) syömässä. Paikalta puuttui omistaja itse, mutta tarjoilija oli sama. Unohti yhden pizzan ja jälkkäreitä tilatessa unohti kysyä jälkkärin samalta tyypiltä, jonka pizzan unohti. Toi myös pöytään oluen, kuten tilattu, mutta unohti avata pullon. 

Saattoi olla tietysti huono päivä enkä henkilökohtaisesti tuosta hätkähdä. Edellisenä päivänä kuitenkin eri paikassa tarjoilu oli heikkoa, tavaraa puuttui ja yksi juomatilaus unohtui. Jätskilläkin meni tilaukset väärin. Joku koronakarma tässä voi olla. 

Mikä on ennallaan?

No pizza on edelleen hyvää. Laadun takeena edelleen, että ovella on Vera Pizza Napoletanan kyltti. Nyt siis käyty kolmessa pizzeriassa ja parissa ravintolat muutaman sadan metrin päässä toisistaan. Jälkimmäisissä Tripadvisor on väärässä arvioiden kanssa (hienommasta ympäristöstä ja pullamaisesta pohjasta johtuen arvio vääristyy). Oikeasti parempaa pizzaa saa sieltä, missä perinteitä kunnioitetaan. 

Liikennekulttuuri pitää huolen siitä, että 3d-
maalipinta on suosikki vielä pitkään.

Meno on myös mukava. Kädet heiluu, ääntää riittää, mutta kaikki vaan tavallaan toimii ja ollaan iloisia. Turistialue on turistialue eli mitä lähempänä solmukohtia on, sitä kalliimpaa ja huonolaatuisempaa kaikki tuppaa olemaan. Aina sitä jotenkin haluaa myös yrittää, josko joku onnistuisi, mutta tällä kertaa ei sellaista turistialueen helmeä ole löytynyt. Muita kyllä. Kolmas pizzapaikka oli ihan helmi. En tiedä, onko paikka ollut pitkään auki, mutta kokemattomuutta oli henkilökunnalla hieman normaalia enemmän. Pizza kuitenkin loistavaa ja hintataso enemmän kuin kohtuullinen. Paikka täällä.

Kolmantena huomiona ennallaa olemisesta on kaikki. Siis aivan kaikki. Jos ottaa vertailukohdaksi Tallinnan ja miettii, mikä kaikki siellä on 6 vuoden aikana muuttunut, lista lienee kohtuullisen pitkä. Täällä tuntuu, että kaikki on täysin kuten ennenkin. Kalakauppa on samassa paikassa kuin 6 vuotta sitten ja jopa yksittäinen tarjoija on sama kuin ennen. En tiedä onko tämä hienoa vai aavemaista, mutta jotenkin rauhoittavaa. 

Italialaisten autojen muokkaamisessa 3d-maalipinta on edelleen kuuminta hottia. Jos löytää jostain auton, jota ei ole jostain kulmasta rutattu niin se on kyllä ihme. Toisaalta katsoessaa liikennekulttuuria ja ylipäätään teiden leveyksiä, ei ihmetytä yhtään. Autokanta on myös selvästi sopeutettu tähän eli kalliimman hintaluokan autoja ajetee liikenteessä huomattavan vähän. 

Näistä on hyvä jatkaa...

Cacio e pepe

Pastavesi kiehumassa, pippurit
pannulla pecorino kupissa
odottamassa.

Pasta kiehumassa ja vettä pippurien kanssa
pannulle.

Hieman olen karttanut näitä ruoan laittoon liittyviä hommia, mutta eiköhän nekin ainakin näin matkatessa mene. Tässä siis Cacio e pepen tarina. 

Nälän kalvaessa sisuskaluja lounasajan Italiassa yksinäisellä tai ihan perheenkin kanssa matkaavalla on yksi hyvä vaihtoehto: lähikaupasta pastaa (spagetti) ja pecorinoa, kaikki muut aineet yleensä kotoa löytyy. 

Valmistaminenkin on oikeastaan helppoa, kun vain suostuu tekemään asiat oikein. (Ja jos levyt toimii. Minulla majapaikan sähköliedessä on pieniä haasteita isompien tehojen kanssa). 

Ensin pastavesi kiehumaan ja veteen reilu ripaus merisuolaa. Jos kamat on kasassa ja pasta laadukasta niin koko homman pystyy tekemään pastan kypsyessä. Kun vesi kiehuu, pasta veteen ja kello päälle (itse keitin pastaa kohtuu vähällä vedellä, että saan enemmän tärkkelystä pannulle). Pastapaketissa lukee keittoaika. Hyvällä spagetilla se on jossain kymmenen minuutin yläpuolella, tällä kertaa 12 min. 

Pecorinotahna eli raastetta ja tilkka keitinvettä
sekoitettuna. Tuohon vielä ihan tipan lisäsin ja sekoitin.

Kun pasta pääsi uimaan, aloin raastaa mustapippuria pannulle. Kohtuu reilusti. Lämmitetään reilusti, ei polteta. Kun kiva pippurin tuoksu on saatu irti, kauhalla pastavettä pannulle ja annetaan kiehua. Lisätään tarvittaessa. Tässä kohtaa aikaa pastan kastumisesta kulunut noin 3 min. 

Pippureiden porekylvyn aikana pecorino kulhoon ja tilkka pastavettä päälle. Sekoitus tasaiseksi tahnaksi. (Italiasta saa ihan tuhannen jauhoksi raastettua pecorinoa suoraan kaupasta, jos pitää itse raastaa niin se pitää tehdä etukäteen. Mitä hienommaksi raastettu, sen parempi). 

9 minuutin kohdalla pasta kattilasta pannulle ja sekoitetaan pippuriveden kanssa. Pannu kuumana ja lisätään vettä kattilasta eli ei anneta kuivua. 

Pecorino sulaa pastaan ilman
lisälämpöä.

Kellon lähestyessä 12 min, liekki pois ja juustotahna pannulle. Kääntelyä ja heittelyä, kunnes juusto on sulanut ja sekoittunut joukkoon. 

Tavara lautaselle ja ääntä kohti. 

Pieni heittely helpottaa
pecorinon katoamiseen.

Valmis setti. Pasta lautaselle ja lusikalla
kevyesti soosia päälle. Vihreää viereen, jos tykkää.
Itse tein kastikkeen oliiviöljystä, valkosipulista ja
balsamicosta.

Kevyt matkapäivä

Kohti tuttua. Toki nuorin tästä aika
vähän muistaa.

Tästä alkanee ainakin muutaman postauksen ketju Italian reissulle. Tämä reissu päätettiin tehdä jo pitkän aikaa sitten, kun todettiin, että korona estää kaiken suunnittelun. Laitettiin lomailut odotukselle, mutta pidettiin väylä auki tuttuun paikkaan ja heti sopivan tilaisuuden tullen tartuttiin siihen. Vuorossa siis reilun 2 viikon vierailu Italiassa pääosin Ischian saarella. Matkassa siis perhe eli kaksi aikuista ja lapset tällä hetkellä 16, 14 ja 11v.

Matkapäivä tiedettiin raskaaksi jo etukäteen. Aikataulun voi tehdä hyväksi jostain, mutta se tarkoittaa, että toiselta puolelta löytyy haastetta. Valitsimme haasteet alkuun, jolloin loppuun jää kunnolla aikaa. Tämä tarkoitti auton starttaamista hieman puolen yön jälkeen. Kesälomalaisen unirytmillä se tarkoitti sitä, että silmäystäkään ei tarvinnut nukkua ennen ajomatkaa. 5 tuntia autossa kului kuitekin kuin siivillä ja pääsimme suorittamaan reilun parin tunnin lennon odotusta.

Lento lähti suunnilleen aikataulun mukaisesti aamu kahdeksan korvilla ja Roomassa ajallaan eli reilu kolmen tunnin lento perillä hieman kymmenen jälkeen paikallista aikaa. Lennolle Finnair järjesti tilaajan erikoisen. Ylipäätään en tykkää ajatuksesta, että lennolla ei edes kahvia tarjota, mutta toisaalta olen lähtenyt siitä, että Finskin pisteet voi käyttää ihan mihin tahansa ja aamupala on yksi vahva vaihtoehto. Sovellus oli kuitenkin "päivitetty parempaan", joka tarkoitti, että sain varattua etukäteen purtavaa nuorinta matkaajaa lukuunottamatta. Tämän toki huomasin jo ennen lentoja ja lyhyt keskustelu Finskin aspabotin kanssa johti lopputulokseen, jossa botin mielestä minun kannatti keskustella ihmisen kanssa. Ihminen osasi lisätä sämpylän junnulle, vikaa en edelleenkään tiedä.

Vesuviuksen jäädessä taakse ollaan jo vahvasti
voiton puolela.

Jos joku näitä minun juttuja on joskus lukenut, niin lienee sanomattakin selvää, että allekirjoittanut ei koneessa nukkunut ja jatkosuunnitelma lentokentältä oli tasoa siirrytään juna-asemalle. Ensin arvottiin mennäänkö bussilla vai junalla, todettiin, että juna lienee vikkelämpi, sitten ratkaisu oli oikeastaan helppo, seuraava lähtö. Menimme siis inasen tyyriillä (kun on mukana kolme aikuiseksi laskettavaa niin ollaan taksin hinnoissa) Leonardolinjalla. Toisaalta ei kaduttanut, nopea ja helppo.

Rooman juna-asemalle päästyämme kello kolkutteli kahtatoista. Edellisen junamatkan aikana tehdyn arvion mukaan vaihtoehtoja Napoliin junalla oli kolme: halpa ja hidas (yli 3h/n.40€), kallis ja nopea (n. 1h/250€) ja näiden välimalli (n,2h/100€). Näistä valinta oli aika luonnollisesti tuo välimalli, mutta sen lähtöön oli sopivasti alle 30 min. Hajaannuimme. Auttavasti italian kieltä taitava vaimo jäi lippuhommiin, minä lähdin hakemaan ruokaa. Mitään kunnollistahan ei oltu syöty. Autossa oli yöllä vähän evästä ja Finskin sämpylät, mutta ei niillä ihan hirveän paljon juhlita. Molemmat hoiti osuutensa. Vaimo hoiti liput hollille, minä sain matkaevästä ja 4 litraa vettä, reipasta kävelyä junalle ja aikaakin jäi ainakin 5 minuuttia. Onneksi vaunusta oli viilennys rikki ensimmäisen puolituntia niin saatiin kunnon hiki pintaan. 

Majapaikan pitäjälle lähtenyt
kuva. Pitäisi lukea Ischia 
porto, vaan kun ei lue.

Juna oli Napolissa suunnilleen ajallaan eli kellossa noin 14:30. Siirtymää juna-asemalta satamaan ei tarvinnut sen enempää suunnitella, koska vastahan sitä muutama vuosi sitten siinä pyörittiin ja homma sujui silloinkin hienosti (ihan tuhannen taistelua). Mikäpä siinä, suunta selvä, matkalta 6 litraa juotavaa tuhotun 4 litran jatkoksi ja marssi kohti satamaa. Jokainen voi arvata, että tässä kohdassa reilun 30 asteen lämmössä allekirjoittanut taapersi satamaan lopulta täysin hikimärkänä. Satama tosiaan löytyi, mutta kiroilla edelleenkin piti. Opasteet ovat aivan jäätävän heikot. Onni kuitenkin potki siinä mielessä, että lähtö Ischialle saatiin käytännössä heti, noin vartti lähtöön eli ei tarvinnut edes juosta laivaan. 

Väsyneen pikapasta, mutta hyvää
tuo kuitenkin on.

Majapaikan pitäjää olin infonnut aikataulusta pitkin matkaa ja laivaan päästyä laitoin viestin, että 15:45 lähdetään. Vastaus oli hieman epäilevä ja pyysi kuvan lipusta. No minähän laitoin. Oikea saari, väärä satama. Ei onneksi paha, kun saari on pieni. Pyysin anteeksi sekoiluani ja majapaikan pitäjä lupasi tulla hakemaan toisesta satamasta. Näin tapahtui. Mukava jälleennäkeminen, saatiin varsin reilu huoneisto käyttöön ja kehut tehdyistä pizzoista (majapaikan pitäjä seurailee minua instassa). Tavarat huoneeseen ja lupautui heittämään minut vielä kaupaan autolla (aikaa vähän ja kannettavaa paljon), kiitin ja hyväksyin.

Italian hintataso löi taas kerralla vasten kasvoja. Ostokset suunnilleen: sipulia ja valkosipulia, pari tölkkiä tomaatteja ja rasia tuoreita, paketti rucolaa, iso pullo hyvää oliiviöljyä, paketti kahvia (ei mitään juhlamokkaa), neljää eri juustoa, salamia, tiu munia, tuore leipä, pari pakettia hyvätasoista pastaa, tuoremehua, pari pulloa viiniä (ei loistokkaita, mutta toinen jo varsin juotavaksi todettu), 4x0,66cc olutta, 6 tölkkiä limua ja 24 litraa vettä. Loppulasku 47 €. Kassalla hymyilytti. Suomessa pekästään parmesaani olisi maksanut kympin. 

Majapaikalla pikainen pasta lounaspäivälliseksi, uimaan ja vähitellen alkaa veto olla pois. Syömään pääsi siinä seitsemän pinnassa eli 20 tunnin touhuamisen jälkeen. Valvetunteja tulee huomattavasti enemmän, mutta kohta pääsee nukkumaan ja aamulla saa tuoretta patonkia. 

Kirjoittelijan iltatoimisto.

Kotimaan pikaloma

Parina aikaisempanakin vuonna on tullut tavaksi käydä tutun kaveriporukan mökkireissulla mukana. Tässähän on hauskaa se, että tällä kertaa paikalla ei varsinaisesti näitä meidän kavereita ollut ollenkaan, mutta niinhän siinä monesti käy, että päästyään mukaan tiettyyn perheeseen, on tervetullut sen kummempia kyselemättä. No eiväthän nuo muut paikallaolijat tietenkään outoja olleet, mutta alunperin, heistä kukaan ei meidän perhettä olisi mökille kutsunut. Nyt kutsui ja pikaisesti käytiin. Normaalisti kyseessä on viikon setti. Nyt ehdittiin tulevan Italian reissun takia olemaan vain la-ti.

Mökin peruspilarit: ranta, sauna ja
laituri

Iltanuotio on iltanuotio...

Tämä lomailu on ehkä sellaista perinteisintä suomalaista kesän viettoa moneltakin osin. Mökki on aivan keskellä ei mitään Kemijärvellä, lähimpään kauppaan autolla noin puolen tunnin matka. Ei juoksevaa vettä, ei sähköä (paitsi aggregaatilla), puhelin ei toimi, puusauna rannassa, perinteitä (yksi porukka vuorollaan hoitaa päivää, löyhä ohjeellinen aikataulu, iltanuotio jne.), kalastusta, huusi, joskus myös jaloviinaa.

Henkilökohtaisesti pidän tätä aivan loistavana lomailuna. Strukturoitua, kohtuu tervehenkistä, rauhallista. Yksi perinteistä (ei hajuakaan miksi) on se, että päivittäinen järjestelyporukka (tekee aamupalan, lämmittää saunan, tiskaa jne.) tekee päivällisellä kello 17:00 kolmen ruokalajin päivällisen. Tähän meidän porukka suhtautuu tietenkin erityisellä painotuksella. Kun pyydetään päivällinen, tehdään päivällinen. Niin kuin parhaiten osataan, niillä vermeillä, mitä on. 

Tänä vuonna tarjolla:

Alkupalana kerrostettu savulohi katkarapujuttu (jollain kokilla on varmaan joku nimikin sille, minä vedin hatusta).

Mökkialkupala, tilanteen huomioiden
pahvilautaselta tarjottuna.

Pääruokana ankanrintaa, (tuhannen vanhassa kaasu)uunissa paahdettuja kasviksia ja punaviinikastiketta. Tässä kohtaa vähän tietysti huijataan, koska kastikkeen tein ennen lähtöä kotona. Se kuitenkin on tuon aterian selkeä kruunu.

Punaviinikastike pitää keitellä etukäteen, 
eihän sitä huonoa kehtaa tarjota.

Jälkkäriksi creme brulee. Kokeilpaapa tehdä kaasulaitteilla (vanha uuni ja jääkaappi) ja ilman kunnon astioita. Onnistui melkein, vähän jäi löysäksi keskeltä. Maku ok. 

Paras puoli tämän tyyppisessä mökkeilyssä on, että mökki ei ole oma. Kyseessä ei ole työleiri. Mistään ei tarvitse huolehtia viikkoa pidempään. Sopii minulle. Julistaudun omistusmökkikieltäytyjäksi.

Jokavuotista matkaseuraa. Tarkkana saa olla
nämä, kaverit eivät turhaan väistä.

Pikaloma Tallinnassa

Kun on nyt tullut kierreltyä lasten ja harrastusten parissa niin onhan se välillä kierrettävä myös vaimon kanssa. Nyt tosin vain ihan pikaisesti pidennettynä viikonloppuna Tallinnassa. Tarkoituksena oli oikeastaan vaan lähteä katsomaan, vieläkö Tallinna on paikallaan, rauhoittua hieman ja syödä hyvin. Tässä mielestäni onnistuttiin ihan kivasti.

Majapaikaksi vaikoitui keskustan tuntumasta Radissonin kylpylähotelli. Kriteerejä oli kaksi: kävelymatka keskustaan ja lähellä Telliskiveä, jota oli tarkoitus käydä töllistelemässä. Nuo hoitui hotellissa aivan hyvin ja allasosastokin oli ihan mukava. Ei mikään koko päivän kylpyläkohde, mutta kiva oli käydä pulahtamassa aina silloin tällöin. Jos heikkouksia hakee niin aamupala oli vähän väsynyt, ei toki huono.

Katselemista riittää, kun vaan jaksaa hieman kävellä ympäriinsä.

Ohjelman virallisena osiona oli ainoastaan käynti baletissa, kaikki muu oli enemmän tai vähemmän vapaata shoppailua, kiertelyä ja syömistä. Auto oli tällä kertaa matkassa, joten kerran käytiin shoppailemassa hieman keskustan ulkopuolellakin. Koska suunnittelu on perinteisesti ollut vahvuuteni, kylpyläreissulle jätin uikkarit pakkaamatta, joten ensimmäinen shoppailureissu saatiin teemoitettua jo matkalla. 

F-hooneessa samalla kertaa tuli
pöytään alkupalat ja pääruoka.

Telliskivi on edelleen paikallaan ja alue on kyllä oikeasti ihan mielenkiintoinen. Ihan kiva käydä katsomassa, miten alue katutaiteeneen kehittyy. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että pientä trendilisää arvioissa kyllä on, esimerkiksi Tripadvisor hehkuttaa alueen paikkoja jo aavistuksen turhankin paljon. Käytiin alueella kolmessa ravintolassa: F-hooneessa, Humalakodassa ja LaTablassa. Kaikki ihan ok tavaraa, mutta en kyllä itse pidä netin arvioita paikoista ihan ansaittuina. Hinta-laatu -suhde on kyllä kaikissa ihan hyvä, siitä ei pääse mihinkään ja hakkaavat helposti monia paikkoja vanhasta kaupungista ja sen välittömästä läheisyydestä. 

F-hooneessa henkilökohtaisena ongelmana oli liian kovaa soinut musiikki. Syödessä olisi kiva, että pystyisi puhumaan vastakkaisen henkilön kanssa suhteellisen normaalilla äänellä. I am too old for this shit, kävi mielessä syödessä. Alkupalat ja pääruoka on myös keskimäärin tarkoitus tuoda pöytään eri aikaan ja itse painotan ruokailussa laatua annoskoon sijaan. 

La Tablan lätyt. Ok, mutta
tulisuutta kaipaa runsaasti.

LaTablassa voisi olettaa saavansa edes auttavasti tulista ruokaa, mutta tulisuus yllätti täydellisellä poissaolollaan. Rehellisesti odotin tältä paikalta huomattavasti enemmän. Ruoka ihan ok, mutta vain ihan ok. Sama pätee Humalakodan burgereihin. Ihan ok burgerit, mutta vain ihan ok. 

Yhtä ruokapaikkaa haettiin ihan tositarkoituksella. Olimme menossa GC Gastrobariin, mutta ei vaan löydetty. Ei sitten millään. Kartan mukaan ihan oikealla paikalla, kierrettiin ja kaarrettiin, mutta mitään ravintolaan viittaavaa ei nähty. Koska nälkä alkoi jo kurnia vatsassa, päätettiin ottaa varman päälle ja mennä Chediin. Paikkavalintana se on kyllä vankka edelleen. Hieman ehkä on jäänyt ruokalista junnaamaan paikalleen. Muistelen sen olleen hyvin samanlainen jo 15 vuotta sitten. Hyvää kuitenkin ja täällä tulee alkupalat eri aikaan pääruokien kanssa. Jos nyt miinusta täältäkin hakee niin sichuanpippurikanassa oli pippuria jopa vähän liikaa. Maku meni aavistuksen överiksi. Selkeästi reissun kallein ruokailu, mutta yhtä selvästi paras.

Chedin setti on hyvä

Ei voi valittaa.

Laadukasta loppuun asti.

Dublinerin mättölautanen. Ajaa
asiansa oikein hienosti. 

Tällä reissulla kävelimme myös poikkeuksellisesti kahdesta paikasta pois. Vähän perinteisestikin yhtenä iltana on käyty syömässä selkeästi pubiruokaa ja tällä kertaa ajateltiin käväistä Karja Kelderissä, mutta paikka oli lähes tyhjä, palvelu olematonta ja lista vieläpä aika tylsä (eikä siis sama kuin netissä). Hetki istuttiin ketään ei kuulunut, vaihdoimme viereiseen Dublineriin, joka tarjosi takuuvarmaa rasvatönkköä isolta lautaselta. Paikka oli aivan täynnä kun saavuimme ja saimme paikat korkeilta ikkunapenkeiltä. Pyysimme toki ilmoittamaan, jos paikkoja vapautuu. Jos oltaisiin odotettu tarjoilijan ohjaavan pöytään niin istuttaisiin siinä pöydässä vieläkin. Hypättiin vapautuneeseen pöytään itsenäisesti, kun väkeä alkoi vähenemään. Toinen poistuminen tehtiin Telliskivessä kahvilassa, ensin ei tullut tarjoilua pihalle, sitten käytiin sisällä ja saatiin lista, josta luvattiin hakea tilaus ulkoa, sitä ei kuulunut, joten vaihdoimme kahvilaa. Kahvin tilaamista ei kuitenkaan ihan loputtomasti viitsi odotella. Olen ilmeisesti tulossa vanhaksi ja kärttyisäksi.

Oopperassa pitää kiirettä tarjoilun kanssa,
mutta ehtii kuitenkin.

Kansallisooppera oli sitten se varsinainen reissun "pääohjelma",
nyt siis ohjelmistossa baletti. Ei sitäkään erityisesti oltu suunniteltu eli matkaliput ja majoitus hommattiin ensin ja sitten lähdettiin katsomaan, mitä tekemistä sitä löytyisi. Muutamia vuosia sitten kävimme katsomassa Faustin samaisessa talossa ja sehän kyllä toimii. Ei missään tapauksessa Helsingin veroinen kuin korkeintaan vanhahtavalta tunnelmaltaan. Väliaikatarjoilu kannattaa ehdottomasti täällä varailla etukäteen. Tarjoilupaikka on kohtuullisen pieni ja pitkä jono lyhenee niin hitaasti, että kuohujuoman joutuu kaatamaan kitusiinsa kertahörpyllä. Ohjelma kuitenkin hyvä, tarjoilu hyvä. Suosittelen vahvasti.

Tallinna on siis edelleen paikallaan. 

Pikareissu Islantiin

 

Hieman karua maisemaa, hiljaista ja
joka paikassa erittäin siistiä. 

Nyt kun kerran matkustuspää on koronan jäljiltä saatu auki niin reissataan sitten ihan tosissaan. No sekä edellinen Pariisin reissu että tämä Islannin matka olivat enemmän tai vähemmän sattumaa ja varsinkin niiden ajoitus. Tässä Islannin reissussa oli siis kyse judon PM-matkasta eli mistään suuresta turistikohteiden kiertämisestä ei ole kyse. Koneella kisakaupunkiin, hotelliin - kisapaikalle (toistetaan tarvittaessa), ja lopuksi koneella kohti kotia.

Pariisin reissu toi pientä aikatauluhaastetta, koska alunperin sinne varattu lento oli perillä Helsingissä muutama tunti Reykjavikin lennon lähdön jälkeen. Pääsin siis tutustumaan Finnairin lippujenvaihtokäytäntöön. Ihan sujuvaa ilmeisesti muuten, mutta olinpa ottanut pisteillä palkintolennon ja sitäpä ei netissä muutella. Puhelimella jonotukseen vierähti vajaa tunti, mutta lopulta itse vaihto sujui helposti. Pariisin matkaa aikaisettiin päivällä.

Kisapaikka on kisapaikka kaupungista
riippumatta.

Vaihto Pariisista Helsingin kautta Reykjavikiin suoritettiin luovasti. Pariisin lennon saavuttua Helsinkiin, siirryttiin Tikkurilan juna-asemalle, johon oma tytär toi minulle vaihtotavarat (oltuaan Pariisin reissun ajan vierailulla toisessa paikassa). Minä tuuppasin lapset Tikkurilassa junaan ja siirryin Helsinkiin judosalille, jonne oli uusi matkaseura jo saapunut ja saimme yöpyä mukavassa tatamimajoituksessa seuraavaan aamuun. Toki siinä sai mukavan iltajumpan eli ei tuo mikään hölmö ratkaisu ollut. 

Lentopelkoinen on aina innoissaan, kun lähtöä odotellessa kapteeni ilmoittaa, että tietokoneet eivät toimi, tässä menee nyt hetki. Yllättävän rennoissa tunnelmissa pystyin kuitenkin olemaan. Itse lento sujui lopulta mukavasti eikä edes myöhästynyt kovin pahasti. Ilmeisesti liikennettä kentillä on ylipäätään vielä sen verran vähän, että hieman on aikatauluissa ilmaa.

Pieni ruokakulttuurikasvatus paikallisessa
sushijunassa. Ihan hyvää oli, ei toki
japanilaisen veroista.

Toinen takuuvarma tapa saada lentopelkoisen syke tappiin oli Finnairin korona-kuulutus. Tämä oli käytössä sekä Pariisin, että mennessä Reykjavikin lennolla. Reykjavikista palatessa maskia ei tarvinnut käyttää. Ystävällinen automaattikuulutus alkoi tyyliin "Poikkeustilanteesta johtuen..." Tuolla ehti hienosti ajatella maailmanloppua ennen, kuin päästiin maskeista puhumaan.

Kentältä pääsee keskustaan käytännössä lentokenttäbussilla tai taksilla. Islannin hintatasolla molemmat kohtuu arvokkaita ratkaisuja, mutta ainakin bussi toimi ihan hyvin. Bussilla olisi saanut jatkoyhteyden suoraan hotellille, mutta meillä oli aikaa, joten käppäilimme parin kilometrin matkan ihan mielellämme.

Reykjavikin paikallisliikenne on selkeää, mutta höystetty parilla pienellä ongelmalla. Ensinnäkin lentokentältä päässee jotenkin paikallisbussilla keskustaan. En kuitenkaan keksinyt, mistä tuo bussi kulkisi. Toinen jekku oli tehty järjestäjän kännykkäsovellukseen, josta oli tarjolla vanhentunut versio. Vahingossa ladattu vanha sovellus aiheutti pientä mietintää. Kysymällä näistä onneksi selviää. Oman kännykän netissä oli kaiken lisäksi jotain bugia koko reissun ajan. Netti oli joko hidas tai olematon ja varsinkin tuo paikallisliikenteen lippusovellus kärsi tästä paljon. Muutaman kerran joutui kuskin kanssa selvittämään, että näytän lipun, kunhan se suostuu aukeamaan.

Keskustan kirkko ns. "erottuu
maisemasta". 

Reykjavik on käytännössä ylisuuri Teerijärvi. Todella siisti, kaikki paikat hienossa kunnossa. Teerijärveen verrattuna maisemat ovat toki ihan toista luokkaa. Paikallisbussilla pääsi tosiaan helposti paikasta toiseen ja reitit on kohtuu helposti selviteltävissä. Pientä miinusta päivälipun puutteesta eli vaihtoehtoina taisi olla kuukauden lippu tai kertalippu. Turistille päivä tai 3 päivää on yleensä kuitenkin se hyvä systeemi. Toisaalta keskiverto turisti ei paikallisliikennettä kaipaa. Keskustassa kaikki on kävelyetäisyydellä, meillä kisapaikalle oli vajaa 10 kilsaa, joten sitä ei viitsinyt moneen kertaan kävellä. 

Itse ohjelma meni juuri niin kuin oli ajateltu, hotellille ja siitä punnitukseen kisapaikalle, syömään ja nukkumaan. Ensimmäienä aamulla kisapaikalle, kisat, pieni harjoitusjakso ja kisan jälkeen syömään. Toisena aamulla lenkille hienoihin maisemiin, kisapaikalle treenaamaan. Sitten ehti vielä hetken pyöriä kaupungilla tuliaisia ostamassa ja syömässä. Kolmantena aamuna kukonlaulun aikaa lentokenttäbussilla kentälle ja takaisin kohti Helsinkiä. Paljon noissa kolmessa päivässä ei siis ehtinyt nähdä. Sen kuitenkin, että ruokana syödään kalaa ja se on hyvää. 

Maisemat on karut, mutta kunnossa.

Islanti on itseasiassa hyvä pomppukohde, jos meinaa lomailla Amerikassa. Käsittääkseni Icelandairilta saa lentoja, joissa pystyy ottamaan muutaman päivän pompun Reykjavikissa. Rauhallisemmalla aikataululla kaupunkiin ja lähialueisiinkin ehtii tutustumaan muutamassa päivässä. Jos haluaa enemmän saarta koluta niin sitten kyllä vaatii pidemmän ajan. 

Helsinkiin tullessa aikataulu tiedettiin tiukaksi. Aikaa koneen saapumisajasta junan lähtemiseen lentoasemalta oli 22 minuuttia. Lento oli ajallaan, mutta hiki tuli silti laukkuja odottaessa. Siirryimme aivan hihnan alkuun laukkuja kyttäämään. Missään muualla kuin Helsingissä ei oltu kiinnostuneita korona-passista, siinäkin jonossa meni vajaa minuutti. Koko matka laukkuhihnalta junaan juosten, varmisti, että hiki oli vielä junassakin. Viimeiset askeleet ehdittii kävelemään eli aikaa jäi noin 20 sekuntia. Tarkalle meni, mutta onnistui.