Mieleenpainuneet matkakokemukset #1

Kun korona-aika on peruuttanut kesän suunnitelmat ja uusienkin miettiminen on siirtynyt jossain määrin määrittämättömään tulevaisuuteen lähdin keräämään hieman omituisempia sattumuksia vuosien varrelta ja kirjoittelemaan niistä. Sytykkeen idealle antoi uutinen, jossa käsiteltiin Thaimaassa työskenteleviä apinoita. (uutinen täällä)

Itse pääsin seuraamaan kookospähkinöiden pudotusoperaatiota joitain vuosia sitten Koh Koodin saarella, joka ainakin siihen aikaan oli suhteellisen rauhallinen paikka. Rannalla, jolla majoituimme oli kaksi pientä majapaikkaa ja pieni "rantabaari". Eräänä päivänä katselimme kaverini kanssa pudotusoperaatiota ja keskustelimme asiasta rantabaarin pitäjän kanssa.

Ensimmäisenä pisti silmään apinan ja sen omistajan symbioosi. He tekivät aitoa yhteistyötä. Omistaja ohjasi ja kertoi, minne piti mennä ja apina pääsääntöisesti teki työtä käskettyä. Lakkoili matkalla, piti omia taukoja jne. mutta kokonaisuutena hoiti hommaa hienosti. Välillä kaksikko piti ansaitun tauon, jolloin syötiin yhteisiä eväitä ja otettiin huikkaa yhteisestä juomapullosta.

Syy apinan hyvään kohteluun selvisi rantabaarin pitäjältä. Apina oli porukan kovapalkkaisin työntekijä. Sille maksettiin 1 bath / pudotettu kookospähkinä. Omistaja sinällään ei saanut palkkaa ollenkaan. Porukkaan kuului myös kaksi nuorehkoa miestä, jotka lastasivat pähkinöitä kuljetukseen ja veivät satamaan. Heille maksettiin 1 bath / 10 pähkinää. Laivalle maksettiin kuljetuksesta mantereelle myös 1 bath / 10 pähkinää. Lopulta myyntiin tullessa kookospähkinöitä sai (turisti) 30-60 bathin hintaan paikasta riippuen.

Apina ei siis suostunut menemään kaikkiin paikkoihin ja omistajalla ei käytännössä ollut edes mitään keinoja pakottaa apinaa mihinkään. Naru, jossa apina oli, oli niin heppoinen että halutessaan apina olisi vapautunut siitä helposti. Narulla on myös paha työntää apinaa puuhun. Tästä sitten tiedustelimme baarin pitäjältä eli miten saadaan pois ne kookospähkinät, joita apina ei hae. Tähän löytyi kuitenkin helppo ratkaisu. Sitä varten palkattiin miehiä Kambodzasta. Palkka oli kuulemma hyvä, mutta työ vaarallista...

Vietnamin erikoisuudet

Krokotiilin päätä tarjolla

Etukäteen en erityisesti etsinyt mitään erikoista ruokalistalle matkaa varten vaan oletin, että kyllähän sitä Aasiasta aina jotain omituista löytyy. Täytyy kyllä matkan perusteella todeta, että vähiin käy. Moni omituinen löytyi jo maistettujen listalta. Jotain uutta kuitenkin.

Aasialaiseen grilliin kuuluvat selkeästi krokotiili, käärmeet ja sammakot. Näitä kaikkia on tullut maistettua. Tällä reissulla olisi ollut mahdollisuus ottaa selkeästi isoin pala krokotiilia, mutta jätin sen kortin nyt katsomatta. Jos olisi ollut kaveri mukana niin varmaan olisi maistettu, koska aiemmat palat ovat olleet huomattavasti pienempiä. Tutuista ja turvallisista tyydyin syömään pari sammakkoa. Käärmeitä ja sammakoita säilöttiin elävinä akvaarioissa. Elävää krokotiilia en nähnyt. 

Käärmeitä odottamassa ruokaseuraa

Uutena tuttavuutena vietnamilaiseen grilliin kuuluu merisiili. Syötävää otuksessa on aika vähän ja niitä myydäänkin grillattavien sivuun esimerkiksi kymmenen kappaleen lautasissa. Sai toki yksittäinkin, koska yksin matkaavalle kymmenen olisi aika paljon. En oikein osaa sanoa, mille tuo maistui. Sellaista mietoa mössöä. Joka paikkaan vietnamilaiset tunkevat eri yrttejä ja pähkinää. Niin tännekin. Yhden merisiilin hinta grillissä oli 20 000 dongia eli vajaan euron.

Grillattu merisiili

Toisena uutuutena ei ehkä kovin erikoinen taro-juuri. Kyseessä on Cu Chin tunneleissa eläneiden Viet Congien yksi suurimmista herkuista. Samalla toki ainoita tarjolla olleita ruokia. Siinä onkin varmasti toimiva ihmedieetti. Muuta muutamaksi vuodenksi maan alle tunneliin ja syö vain juurta, jonka itse maan alla kasvatat. Toimii varmasti! No itse juuri on vähän kuin perunaa. Paikalliset höyryttävät sen ja lisäävät esimerkiksi pataruokiin. Tunneleilla tuota oli tarjolla pelkältään ja kypsennettyä palaa dipattiin suola, sokeri, pähkinä -seokseen. Ihan hyvää.

Yllättävin erikoisuus oli paikallinen jälkiruoka, jota minulle tarjoiltiin kokkauskurssin päätteeksi. Sitä en siis itse tehnyt. Kyseessä on jonkinlainen paikanllinen makea "herkku", jossa on siis käytännössä kookosmaitoa ja sokeria

Semmonen jälkiruoka. 

liemenä, viilennys jääpaloilla ja sekaan tuupattu ilmeisesti riisitärkkelyksellä tai liivatteella hyytelöityjä värjättyjä ja maustettuja möykkyjä. Värittömät pienet paakut oli kookosvesihyytelöä, vihreät madon näköiset jotain yrttiä ja punertavat ilmeisesti granattiomenan mehua. Tälle jälkkärille ei voi oikein numeroarviota antaa, sanallinenkin on aika haastava. Annettaan nyt vaikka "hitto, että on tekijällä ollut mielikuvitusta, mutta ei tätä viitsi erikseen tilata". Ei siis jatkoon.

Hieman siis köykäksi jäi saalis tällä kertaa. Pohjoisessa köyhemmillä alueilla syövät kuulemma koiraa, mutta etelästä ja varsinkaan turistialueilta sellaista ei tunnu saavan. Tiedossa myös oli, että Vietnamista saa balut-munia, mutta niitä en nähnyt. Niitä sitten joskus toiste.

Kun ei jaksa suunnitella

Ennen koronan hässäkkää oli taas hetki ajatuksen, että pitäisi taas johonkin lähteä. Kesä tulee kohisten ja olettaen sen olevan kylmä ja vähäluminen, kuten yleensä, niin johonkin sitä tekisi mieli lähteä. Ei vaan jaksais suunnitella ja perheen kanssa matkaaminen lisää vaikeusastetta, kun ihan mikä tahansa ei käy.

No tässä laiskan miehen pikavinkin siihen, miten pääset asiasta helpolla:

1. Tarkista, että passit on voimassa. (aikaisemmat kokemukset täältä ja täältä)
2. Ota yhteyttä tuttuun majoittajaan ja kysy olisko sijaa majatalossa jollain aikavälillä
3. Tilaa suorat lennot kohteeseen niin pitkäksi aikaa, että ei tarvitse suunnitella päiväohjelmia
4. Ilmoita päivät majoitukseen
5. Odota lähtöä

Nyt sitten lisäksi jännitetään toteutuuko matka vai ei...

Pikareissuna Tallinna ja Helsinki

Vana Villemin pieni napostelulautanen käy
lounaasta kahdelle.

Kun kerran Slipknotin liput saatiin takataskuun niin katsomaanhan se on lähdettävä. Maanantain keikat on muuten ihan kivoja, mutta susirajan takaa käydessä ne aiheuttavat aina omia ongelmiaan. Aikaisempi Five Finger Death Punch hoidettiin ihan vaan autolla Kluuviin - keikalle - yö hotellissa ja aamulla takaisin kotiin -periaatteella. Nyt lähdettiin ottamaan viikonloppua siihen kylkeen.

Varailuthan on periaatteessa helppoja. Katsotaan hotellit ja sillä selvä. Ensimmäisiä ongelmia kuintenkin ilmaantui laivamatkan hommaamisessa, kun ei meinannut aamupalan varaaminen onnistua. Heti, kun laittoi palautetta Eckerölle niin alkoi kuitenkin toimimaan. Tallinnasta varaukseen toivottavasti romanttinen hotelli vanhasta kaupungista. Saa nähdä mihin kellariin sitä sitten lopulta päätyy. Itse suunnitteluun ja varaukseen meni siis noin puoli tuntia eli ei voi sanoa pahaksi. Ei kyllä kovin suunnitelmalliseksikaan.

Itse matkasta muodostui aika raskas aikataulunsa osalta. Tallinnan lautalle otettiin aamupala 8:30 kera kuohuviinien, joten se tarkoitti matkaan lähtöä siinä 02:00 pinnassa. Eckerön aamiaista ei kyllä pääse kehumaan. Heikon hotellin aamiaisen veroinen paketti. Ei

Lennusadam Seaplane Harbour on jo tilana mielenkiintoinen

yksinkertaisesti mitään kehuttavaa. Laivan kuohari sentään oli kelvollista, joskaan ei sekään mitään huippua.

Tallinnassa lähdettiin kävelemään arvalla kohti hotellia vanhassa kaupungissa. Kylläpä taas kannatti. Ikään kuin vanhassa kaupungissa olisi joskus löytänyt jotain menemällä suunnilleen oikeaan suuntaan. No ei löytynyt nytkään. Läheltä kyllä vietiin, mutta lopputuloksena kierrettiin koko vanha kaupunki, käytiin parissa kenkäkaupassa toteamassa, että tarpeeksi pieniä kenkiä ei ole, otettiin kartta esiin ja käveltiin hotellille.

Torpedoluukku

Olevi residents oli hintaansa nähden korkeintaan kohtalainen. Vähän aina riippuu, mitä hakee, mutta hyvää oli tällä kertaa sijainti, ei juuri muu. Kotoa löytyy parempi sänky ja aamupala oli vähintäänkin heikko. Lämmitys oli niin täysillä,
että joutui ottamaan patterin pois päältä ja pitämään ikkunaa auki, että pystyi olemaan huoneessa. Jos sattuu olemaan liikuntarajoitteinen niin voi vaihtaa hotellia jo ihan suoraan. Tämä on se ongelma, kun hakee hieman lotolla huonetta. No tulipahan testattua tämäkin. Edellisellä kerralla arpa suosi paremmin.

Yritä nyt sitten tuollainen alkupala jakaa järkevästi. 

Syömistä vartenhan sitä tietysti Tallinnaan mentiin. Tällä kertaa aloitettiin lounastamalla Vana Villemissä. Tuttu paikka, aivan loistavaa baariruokaa. Ei sovellu vegaaneille eikä kevyttä ruokaa etsiville. Jos kuitenkin olut maistuu ja siihen kylkeen rasvainen ja suolainen naposteltava, niin tämä paikka kannattaa tarkistaa. Hieman sivussa keskustasta, mutta pieni kävely tämän paikan ruoan jälkeen tekee kyllä ihan hyvää.

Päivän kulttuuritarjontana toimi paikallinen merimuseo. Sama juttu, hieman sivussa keskustasta eli ei ole ikinä tullut tänne vahingossa eksyttyä, mutta nyt kun vartavasten meni paikalle niin ei tarvinnut pettyä. Henkilökohtaisesti en ole kovinkaan kiinnostunut veneistä tai sotajutuista, eikä ole kyllä vaimokaan, mutta helposti täällä aika kului.

Villisikaa

Itse halli on jo omalla tavallaan tunnelmallinen. Missään en ole myökään ennen päässyt sisään sukellusveneeseen, joten kokemus sekin. Antaa hyvän tuntuman siitä, mitä tuollaisessa purkissa eläminen oikeasti on. Ihan ensimmäisenä ei kyllä tulisi mieleen värväytyä sukellusveneelle tuon kokemuksen jälkeen. Hieno paikka joka tapauksessa suosittelen. Tekemistä olisi ollut etenkin pienemmille asiakkaille, joten seuraavan kerran, kun lapset on mukana, käydään uudelleen.

Iltaruokailuksi paljon kehuttu Rataskaevu 16. On kehunsa ansainnut. Tietyllä tavalla juuri oikea paikka minulle. Ruoka on hyvää ja harkittua, mutta paikka ei ole liian hieno. Ei tarvitse miettiä onko pukeutunut oikein, voiko jotain tehdä vai ei jne. Jos nyt joku miinus pitää laittaa niin alkupalaksi oli tarjolla isompi kokoelmalautanen, josta kysäistiin onko se ok kahdelle. Sanottiin, että on, käytännössä ei ollut kovin hyvin. Olisi pitänyt ottaa alkupalat erilleen.

Rataskaevun suklaakakku

Itse ruoka kuitenkin erinomaista, jälkiruokana sinihomejuustokakku (joka ainakin minun mielestäni oli kyllä ennemmin jäädyke, mutta menköön) oli aika mielenkiintoinen. Harvemmin itselleni jälkiruokaa tilailen, mutta nyt tilasin. Annokset olivat myös kohtuullisen kokoisia eli alkupalojen lisäksi jaksaa myös oikeasti syödä varsinaisen ruoan, toisin kuin Vana Villemissä. Kannattaa käydä, jos lähistöllä on. Ruokailussa meni tietysti vähän myöhään ja kun herätys oli tosiaan kahden aikaan yöllä, alkoi olla aika mennä hetkeksi nukkumaan.

Matka jatkui aamulla takaisin kohti Helsinkiä. Sokos Hotel Albertissa lämmin vesi poikki ja sitä sitten odoteltiin hetki. No saipahan vähän tehtyä töitä ja samalla. Vettä kuitenkin saatiin ja suihkuun päästiin. Sitten syömään, arvalla Puebloon. Aivan helmi paikka Helsingissä. Kohtuullisen simppeliä ruokaa, maku loistava, nopeaa ja helppoa... Tänne mennään varmasti uudelleenkin, kunhan sopiva hetki koittaa.

Pueblon nachot lisukkeineen.

Reissun kruunuksi romattinen laulu ja soitinyhtye Slipknot. Itse näin pumpun kolmatta kertaa ja onhan se vaan kovaa tavaraa. Henkilökohtaisesti jäi kaivelemaan, että Spit it out ja Orphan eivät kuuluneet soittolistalle, mutta eihän tuo mikään toivekonsertti ole. Hartwallin akustiikka ei ole kovin kummoinen, joten ääni pääsi puuroutumaan aika pahasti. Paikatkaan eivät olleet parhaat mahdolliset, mutta liput vaihtoivat omistajaa siinä määrin ripeään tahtiin, että parempiakaan ei saanut. Jäikö harmittamaan, että tuli lähdettyä? No ei jäänyt!

Lämppärin jälkeen pääsimme vielä todentamaan suomalaisen alkoholilainsäädännön höllentymistä. Hartwallin baari, jonka nimeä en muista, tarjoili myös kuohuviiniä. Sellaiset otettiin (hintalaatusuhde tosin vahvasti miinuksen puolella). Ajattelimme poistua baarista rauhallisemmalle paikalle, mutta eivät päästäneet. Ongelma ei tosin ollut kuoharissa, sen olisi saanut viedä baarista pois. Ongelmana oli lasit. En suostunut kaatamaan kuoharia muovituoppiin vaan jäimme nauttimaan juomamme baarin puolelle.

Koska aikataulu oli ollut koko reissun kohtuullisen tiukka. Siirryttiin keikan jälkeen kohtuullisen nopeasti nukkumaan, koska aamulla herätys 6:30, että ehtii töihin kolmeksi. Hyvin ehti. Ei tehnyt edes tiukkaa.

Perhereissu Tartoon

Pikapassi on aina pikapassi. Uunituoreena
kohti laivaa...

Syysloman korvilla todettiin, että on aika tehdä jonkinlainen pistäytyminen jossain. Yleensä nämä pienet visiitit on ollut shoppailureissuja Tallinnaan ja sama tarve oli nytkin. Kaikkea perusjuttua puuttui ja henkilökohtaisesti on jotenkin mukavampi tehdä lista kaikesta tarvittavasta ja lähteä kerralla kärsimään koko rumba.

Olen varmaan pahoittanut jonkun jumalan mielen, koska paha karma vainoaa passiasioitamme. Omahan on kunnossa Japanin reissun jäljiltä, mutta koska siitä ei mitään opittu niin taas päästiin hikoilemaan. Tytöllä kun oli passi mennyt umpeen ja asianhan tarkistettiin tietenkin lähtöä edeltävänä iltana. No nyt oli kuitenkin arkipäivä, joten pari tuntia lisää aikaa matkaan. Pysähdys Mikkeliin, jossa ensin tyttö passikuvaan ja sitten poliisin tiskille pikapassia odottamaan. Sehän sieltä saatiin ja laivaankin ehdittiin. Tuskin tästäkään mitään opittiin. Saa nähdä, miten karma jatkossa kohtelee.


Itse olen Tartossa vieraillut kohtuullisen monta kertaa, mutta perhe ei, joten nyt lähdettiin yhdessä. Lautalla yli oman auton kanssa ja pieni asunto koko porukalle aivan Tarton keskustasta. Helppo ja yksinkertainen resepti muutamalle päivälle. Tie Tallinnasta Tartoon on nykyisellään niin hyvässä kunnossa, että suomalaiset tiet kalpenevat tuon rinnalla. Ei tarvitse matkaa jännittää sen enempää kuin matkaa Helsingistä vaikka Jyväskylään.

Itse kaupunkihan on mukava paikka. Tällä kertaa parhaiksi kokemuksiksi jäi ruokapaikoista Umb Roht. Kiitokset vinkistä Johannalle! Aivan loistava paikka. Ruoka on hyvää, raikasta ja tuoretta. Käytännössä aivan kaupungin keskustassa, sen verran sivukadulla, ettei löydy ihan vahingossa. Suosittelen lämpimästi. Toki myös Chez Andressa piti kahvilla käväistä, tämän paikan taso oli kyllä tiedossa jo etukäteen. Muuten mentiin vähän perinteisemmällä Tarton linjalla eli hyvää ja helppoa ruokaa sieltä lihaisammasta päädystä. Kelpasi kyllä kaikille.

Paikallisen taidemuseon taukopaikka

Lasten kanssa reissatessa testattiin myös paikallinen AHHAA-keskus eli paikallinen Heureka. Kannatti käydä. Tekemistä on runsaasti, mielenkiintoista tavaraa ihan aikuisellekin. Aamulla väkeä oli todella vähän ja sai ihan rauhassa kierrellä. Keskipäivän lähestyessä väkeä oli sitten jo jonoiksi asti, mutta paikasta pääsee pois ja takaisin sisään, joten kävimme pitkän lounaan välissä ja palasimme vielä lopuksi paikan jälleen hiljentyessä.

Kaikki ostokset saatiin myös tehtyä eli syksyksi ja talveksi on taas vaatteita. Hintatasohan ei Suomea kummempi ole ja kaupatkin käytännössä samoja. Eipä kuitenkaan tarvitse lähteä kauppakeskushelvettiin monena viikonloppuna peräkkäin, kuten se kotioloissa hoidettaisiin.

Osaka on a rush hour

Lapinlahden Lukio ja Kuvataidelukio did a field trip to Osaka along with the lukio of Vieremä. For some reason I was one of the adults to attend to the trip and in all the devil behind the whole project. On our trip there was 26 students and 3 adults. If not anything else, even a dumb guy like me learned how to count to 26 during the trip. This is a personal text so I will leave the others aside. They will comment on their own if they will.

Queuing-chairs outside the restaurat where useful during
the qolden week.

Our trip coincided with one of the Japan's biggest holiday seasons, The Golden Week. Locals had about 10 days vacation, which in Japanese standards is something that will not happen every day. This guaranteed that there was  a lot of people everywhere, all the time. For example in the restaurants this ment that there was seats outside for people queing. On the line you had change to think about your order.

Do you need a passport?

My own preparations went as usual. This means, no preparations. I did check my passport when we had the dates of the trip and it was ok for me. As the time went by the day before the trip occured. I snatched my passport from the closet and encountered a slight problem. In many places in the world the passport must be valid for some time after the trip is done. Well, in my passport, there was only few days of validity after the trip. This ment that I had to check every source of information from embassy to different travel agencies. Since it was sunday, I did not get definitive information if I was good to go or not.

After the golden week it was a bit more quiet

For this problem there was a solution - Express Passport. Well, you need a photo for that. It is not a problem, exept in sundays. Every place was closed and you can't procede with the application without a picture. Fortunately I did find a self servivce photo booth that was open also in Sundays. I went to take the picture, but it goes to inspection before you can use it. I contacted the company inspecting the pictures and they informed that they'll start working at 9 AM next morning, which was the same exact time that I had to apply the passport if I wanted it to be delivered to the airport in the same day. I asked from the photo company if it would be possible to inspect my photo first thing in the morning and possibly a few minutes before 9 AM. This was ok with them.

At the next morning a little before 9 AM we were on our way to the airport. I had my laptop ready on the bus. I got the picture codes well before 9 AM and I had my passport application ready many minutes before 9 AM. It was possible to keep track of the process online and I did also call to the police to make sure that the passport will get to the airport on time.

At the airport we dropped our baggages and all others prepared for security check. In the meanwhile I dropped by to fetch my new passport. I wasn't even the only one. I went for the check in counter to update my new passport and joined the others.

If one would double check things beforehand, it would save from unnecessary panic. Still, I do not recommend it. Well begun is half spoilen. Did I learn anything? No. I had a similar problem in my next family trip.

What does rush hour mean?

At this point I will refer to one of our students. As we arrived to Osaka, if we had used my way to tavel, we'd all be lost and confused. However we where prepared. Found the train easily, bought ICOCA to everyone and where on our way.

A Japanese rush train. No bad.

On the train for Osaka there was a few people at the morning in addition to us 29 travellers. One of our students said that it was crowdy, because everyone did not have a place to sit. Yeah, right. A few days later we waited a train from Kyoto to Osaka. I didn't expect any problems. As the train arrived, I went in first and after few students it was clear that the whole group will not fit in. I was of course the one that didn't know where we were going. The teacher with the map was the last in line. She yelled me the direction and the doors closed.

Luckily in the civilized countries (and also in many other places) the internet is working. I got directions via whatsapp. On the way the same student that had complained about the rush couple of days earlien was within a talking distance so I had to tell her that now it starts to be populous. In reality, it was still far from Mumbai's local trains morning trafic. In Japan you could move, in Mumbai it was impossible. A true rush hour for Finn anyway.

Osaka

Tekken

For me, as you can imagine, a true gem. Easy to move, organized, modern. Not a strict grid plan but easy to navigate. With subway you'll get just about anywhere. There is a local prank though: the maps on the subways are not aligned to north. I don't know why but as you walk up from subway half a mile in the wrong way, you start to think that you have lost it. The stations are huge, so if you navigate with faul logic, you will end up in the wrong place. As you wrap your head around it, with a bit of concentration you'll get shortcuts under many large crossroads.

There is more to see in Osaka that you can go by in few days. There is of course the usual. For me one of the unusual was the arcade, and not just an arcade but an old one. Some of the games where older than me. Like the Pacman. There was also many of the classics of my childhood such as Tekken and the games you band moles or crocodiles with a club. Yes, there is a huuuge acvarium, Universal studios and so on in Osaka, but only to see these games was overwhelming. Let alone that you could actually play them. A heaven for 80s' child.

Not much of ruins left in the Expo Momorial...

Then the dropback. Many years ago there was an accident in a amusement park in Osaka. Due it the park was eventually closed. While we were planning the trip there was still information that the park would still be abandoned. Eagerly I went for it with a few students. Naturally in these situations I told the others that it might go south. And it did. The park had been emptied and it was cleaned to be only a park. Now you can find it on Google as Expo Memorial Park, but by time we went it was not there. For the locals it might be a great palce, for a Finn it is just a park. A huge disappointment, but sometime it goes like this.

I am not keen to fishes or aquariums, but I would quess that the local one is as big as anywhere. There are a lot of tanks, a lot of different fishes. There is a lot to see for couple of hours, even if you are not very interested in it. I you seek a downside, even the huge tank looks a bit small for the whale. Eighter, I don't like the idea that there is possibility to touch sharks and stingrays. On the way after two hours you start to think that it will never end. It did and it is worth a visit.

Because of the Golden Week, every place was packed full. For example to the aquarium you had to queue for the ticket, and then queue to get in, and then queue to get from tank to tank. I will never mind a Finnish queue, ever.

How was it?

Honesty, great. All the time I was like a fat kind with a bar of chocolate. An awesome experiense every second.

Sushi even looks a lot different than in Finland. And the
taste is awesome!

For me the food is of course a big deal. As I have a list of extraordinary things I have eaten, it got longer. If I'd had to pick something up, it would be sushi. The ones you get in Finland are something that slightly resemble the real stuff. The local sushi is overwhelmingly simple, fresh and tasty. About food I will write separately (perhaps also in english).

Then the knifes and chopsticks. At some point I had to text to my wife that there is no more room in my backpack. As a guideline I as told to throw my clothes to the trash as you can get new ones from home too. I did my best. I bought a lot of chopsticks, matcha cups and brush. And a knife. There was a store just for knifes. Most probably many stores, but one was enough for me. A store full of knifes. My credit card was crying over its harsh future as I went in.

Knifes... a lot of knifes...

Well not exactly. I was quite reasonable. As you could find a knife from about 30 € to 2500 € I was able to hold myself back. I went to the store in three different days and at the end I bought only one basic one for a test. The better knifes are sharpened to only one side and it is uncommon for me. So I bought one basic knife from the higher end for about 80 € to test it. As I am now able to tell the experience, it is the best knife I have ever had. My son actually nearly cut off his finger washing it. I had to buy new chopping boards and sharpener on the way but I have no regrets. Next time I'll go to Japan, my budget for knifes will have 4 numbers.

One experience from the scale of life today was to meet one of my friends in Osaka. She wasn't involved to our trip in any way but noticed from Facebook or Instagram that I was in Osaka and contacted me. We did meet breafly in a local mall where there was a bug exhibition. No real bugs, just big plastic models for the kids (and adults) to look. In reality it might be the closest thing to a real bug for most of the kids. The nature in Finland is a bit closer than in Osaka. My friend knew this and she with her husband and family is welcomed to see real bugs in Finland.

In the shopping street there is something for everyone.
If you can walk long enough...

About the flight

A few word has to be said about the flight since I don't like it at all. Japan is suprisingly close to Finland. When you look it on normal map, it seems longer than it is. About the same distance than to Bangkok. I tought it would be a lot more.

Straight flight with Finnair was fine in every way. I also got a glass of shampange, thanks to a friend working for the company. On the other hand the food on the way back was something horrible. Not even bad, but I don't think it was food in the first place. For this I informed my friend, so hopefully no-one will ever see that same dish again.

As a plane A350 became my all time favourite. From the travellin companions I got also noise canceling headphones which helped a lot to the anxiety caused by the flight. From that experience bought ones myself and tested those during the flight to Vietnam. I can't listen to music with those or sleep but it helps calming down.

To Japan again?

Absolutely! As soon as possible.

Päiväreissuina Nara ja Kioto

Junamatka Osakasta

Nara

Hetken junamatkan päässä Osakasta sijaitsee Nara. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Kyseessä on pohjimmiltaan suuri puisto, jossa elää myös peuroja, jotka ainakin paikallisille tuntuvat olevan jotain täysin poikkeuksellista. Henkilökohtaisesti pidän peuran silittämistä ruualla leikkimisenä, mutta ymmärrän asian. Ruokakeksejä myydään turistille eli erityisen luonnonvaraisesti elikoiden ei tarvitse pärjätä.

Mutta se hieno homma. Narasta löytyy yksi maailman suurimmista Buddha-patsaista. Kuten kuvitella saattaa se ei ole ihan mikään pikkuinen kyhäelmä. Pelkästään itse temppeli on aivan valtaisa ja ylipäätään näkemisen arvoinen paikka. Epätäydelliset taistelevat Buddhat vähintäänkin loistavian käsityötaiteen esityksiä ja itse patsas aivan järjettömän iso. Lapsille temppelissä on myös pilariin kaiverrettu kolo, joka on patsaan sieraimen kokoinen. Siitä läpi ryömimällä saa kuulemma onnea. Hienoa aktiviteettia lapsille ja mittakaavaa patsaan koosta.

Parhaita kokemuksia ikinä

Temppelissä vieraillessa mukanamme oli kaksi "paikallista". Lisäksi tietysti käynnissä oli se golden week ja uutta keisaria kruunattiin ja tapahtumaa oli joka päivälle vaikka miten paljon. Temppelissä pidettiin kuitenkin teeseremonia Buddhalle. Käytännössä siis pidettiin teeseremonia, jossa paikallinen tyyppi tarjosi teetä patsaalle, hieno seurata, hyvä juttu. Tämän jälkeen kyseinen henkilö ja useampi muu selkeäsi "merkittävämpi" henkilö siirtyivät teeseremoniaan temppelin laidalle. Ystävämme kysäisi haluammeko mennä seuraamaan ja tietysti. Pääsimme istuskelemaan ja katselemaan seremonian edistymistä. Mukava pieni tuolirivi, joukossa oikeasti juhlimaan tulleita ihmisiä, naisilla pääsääntöisesti kimonot yllään. Pöyristyttävän hieno kokemus.

Jottei tuo siihen jäisi, teen siemailijoiden poistuessa paikallinen ystäväni kuiskasi, että seuraavaksi on sitten meidän vuoro. Siis meidän vuoro... Mennä teeseremoniaan... Näiden kimonoon sonnustautuneiden paikallisten kanssa... t-paita päällä. Oikeasti... No niinhän se sitten oli. Tuolit olivat odotustuolit seuraaville, ohjaus omalle paikalle, istutaan alas ja nautitaan seremoniasta. Tasan muuten paskan marjat sen nauttimisen kanssa. Teeseremonian ydinajatus on käsittääkseni henkisessä rauhassa ja sen sellaisessa, siitä ei kyllä ollut tietoakaan. Koskaan ei ole savikulhon pyörittäminen käsissä ollut niin vaikeaa, vaikka vierestä ohjeistettiin, miten homma pitää hoitaa. Toki onnistui ja paikallisetkin selkeästi suhtautuivat tilanteeseen kohtuullisen rennosti (ottivat kuvia, ja videoita, räpläsivät puhelinta jne.), mutta ei se kyllä omaa sykettä juuri laskenut. Ikinä, siis ihan varmasti ikinä, en tule vastaavaan paikkaan pääsemään. Teeseremonia toodai-jin varjossa tuskin toistuu. Siitä kiitokset ystävilleni. Koskaan en myöskään ole kokenut itseäni yhtä kömpelöksi, kiitos siitäkin.

Kioto

Niin ikään junamatkan päässä Osakasta. Täällä meillä oli mukana 5 japanilaista tuttavaa, joten opastuksen taso oli vähintäänkin loistava. Kaikkea sitä tietoa, varsinkin kulttuuriin liityen, ei ikinä olisi miltään oppaalta saanut. Nijo-linnan antininjalattia on ehdottomasti kävelemisen arvoinen kokemus ja Kioymizu-dera on kaikkineen ehdottoman valloittava paikka. Täälläkin paikallisten oppaidemme avustuksella pääsimme johonkin puutarhaan, jonne ei ilmeisesti ihan milloin vain pääse. No kyseessä oli puutarha, japanilaisittan siellä kuuluu veden lorina ja muuten on hiljaista. Uskomatonta kyllä, siellä oli hiljaista. Porukka tuli sinne, istui ja rauhoittui. 

Pitäisi varmasti olla useampi päivä paikalla, että näkisi edes puolet siitä, mitä nähtävää on. Täällä näimme kuitenkin sen kävelyruuhkan eli juutuimme ruuhkaan. Kävellen. Sekin on siis mahdollista. Tilanteen purkautuminen kesti ehkä 10 minuttia, mutta kokemuksena vähintäänkin uniikki. Kävelyruuhkasta lyhyt video alla.

Osaka pahimpaan ruuhka-aikaan

Lapinlahden Lukio ja Kuvataidelukio teki opintomatkan Osakaan yhdessä Vieremän lukion kanssa ja jostain syystä minä olin yksi matkalla mukana olleista ja rehellisesti tietysti myös suurin syyllinen koko projektiin. Reissulla mukana oli 26 opiskelijaa ja 3 aikuista eli omalla tavallaan aika mielenkiintoinen kokonaisuus ja kyllähän siinä matkan aikana tälläinen tyhmempikin humanisti oppi 26 laskemaan. Jätän kuitenkin opiskelijat ja muun matkaseuran mahdollisimman vähälle tässä tekstissä. Kommentoivat sitten halutessaan, jos kiinnostaa.

Jonotustuolit ravintolan ulkopuolella tulivat
tarpeeseen Golden Weekin aikana

Matka ajoittui vähän vahingossa yhteen Japanin suurimmista lomakausista, golden week. Paikallisilla oli lomaa noin 10 päivää putkeen, joka on Japanissa täysin poikkeuksellista. Tämä takasi sen, että joka paikassa oli porukkaa, suurimmassa osassa aivan järjettömästi. Esimerkiksi ravintoloissa se tarkoitti, että ulkopuolella oli jonotuspenkkejä, joissa pääsi odottamaan ja valikoimaan tilaustaan valmiiksi.

Tarvitaanko passi?

Omat valmistelut meni tapojeni mukaan vähän vasemmalla kädellä. Joskus järjestelyjen aloituksen aikoihin tarkistin, että passi on voimassa suunnitelluille matkapäiville ja homma jäi sikseen. No aikaa kului ja tuli lähtöä edeltävä aamu. Kaivoin passin kaapista ja sitten tuli sellainen pieni henkilökohtainen paniikki, kun monissa paikoissahan passin pitää olla voimassa jonkin verran matkan päättymisen jälkeen. No minun passissa tuollaista varoaikaa ei kyllä montaa päivää ollut eli kiireellä lähetystön / muiden mahdollisten informaatiosivujen selailuun ja katsomaan, mitä ne sanovat. Ihan täyttä varmuutta en sunnuntaina saanut eli käytännössä väki oli lähdössä ja minä en ollut asiasta aivan varma.

Ruuhkaviikon jälkeen oli hiljaisempaa.

Pikaratkaisuna Express-passi. No siihen tarvitaan kuva. Kyllähän kuvia saa, paitsi sunnuntaina. Jokainen valokuvaamo kiinni ja passihakemus ei etene ilman kuvaa. Jälleen löytyi paniikkiratkaisuna Gigantin itsepalvelupassikuva, jonka pystyi ottamaan myös sunnuntaina. Käynti kuvassa, joka lähtee tarkastukseen eli kuvakoodia ei suoraan kuvatessa saa. Otin yhteyttä tarkastavaan firmaan ja sieltä ystävällisesti ilmoitettiin, että tarkastus alkaa kello 9 seuraavana aamuna. No kyseessähän on sama kellonlyömä, jolloin pikapassin hakemus pitää olla, jotta se varmasti toimitetaan samana päivänä lentoasemalle. Pyysin, että olisiko mahdollista aloittaa vaikka 15 vaille niin ei ole ongelmaa. Ystävällinen työntekijä suostui.

Seuraavana aamuna hieman ennen yhdeksää olimme jo matkalla kohti lentokenttää. Minulla läppäri sylissä ja sormet valmiina sauhuamaan. Pyydetysti kuvakoodi pamahti sähköpostiin hyvissä ajoin, passianomus netissä vetämään ja homma hoidettuna monta minuuttia ennen yhdeksää. Edistymistä pystyi seuraamaan netistä ja laitoin vielä varmuuden vuoksi viestiä poliisille, että onhan passi ehtimässä. Kyllä oli.

Lentokentällä väki heitti laukut koneeseen ja valmistautui turvatarkastusjonoon. Minä poikkesin siinä välissä lentoaseman Ärrällä noutamassa uuden passin. En ollut edes ainoa, joka samoilla asioilla oli eli menee nämä muillakin viimeiseen hetkeen. Toimituspussin kanssa kävelin vielä check in -pöydän kautta päivittämässä passitiedon ja sitten uunituoreella passilla muun porukan perään.

Jos suunnittelisi ja varmistaisi asioita etukäteen, säästyisi monelta turhalta paniikilta. En kuitenkaan suosittele, hyvin suunniteltu on puoliksi pilattu. Opittiinko tästä mitään? Ei tietenkään, kuten tulevasta Tarton reissun kertomuksesta voi todeta.

Mitä tarkoittaa ruuhka?

Tähän käytän lainausta opiskelijalta. Tulimme Osakaan Helsingistä suoralla Finnairin lennolla. Jos olisimme kulkeneet henkilökohtaisen matkustusideologiani mukaan niin olisimme luonnollisesti olleet kentällä pihalla kuin lumiukot, mutta valmistautuminen kannattaa. Kohti junaa ja ICOCA taskuun kaikille. Aivan loistava setti ja kolmen ensimmäisen jälkeen sen pystyy hommaamaan automaatista vaihtamatta kieltä englanniksi.

Japanilainen ruuhkajuna... Ei paha

No junassa kohti Osakan keskustaa oli aamusellaan muutama ihminen, meidän 29 lisäksi. Yksi opiskelijoistamme kommentoi, että onpa täällä ruuhka, kun ei kaikki mahdu istumaan. Niinpä. Muutama päivä myöhemmin olimme siirtymässä junalla Kiotosta Osakaan. Matkalla junalle juutuimme kävelyruuhkaan (oikeasti) eli yksinkertaisesti ihmisten liike pysätyi, koska ei ollut tilaa liikkua. Junaan odottaessamme ei tullut pieneen mielenkään, että asiassa olisi ongelma. Junan tullessa asemalle, minä menin ensimmäisten joukossa sisään ja muutaman jälkeen todettiin, että nyt ei kaikki mahdu. Minä tietysti olin se, joka ei tiennyt, minne oltiin menossa. Kartanlukija oli jonon viimeinen. Kun viimeisiä sullottiin junaan sain ohjeen mennä päätyyn ja sillä mentiin.

Onneksi sivistysmaissa (ja aika hyvin muuallakin) netti toimii ja sain vielä ohjeet whatsappin kautta. Matkalla kuitenkin samainen opiskelija, joka oli valitellut ruuhkaa junassa pari päivää aikaisemmin, oli puhe-etäisyydellä ja totesin, että nyt alkaa olla ruuhka. Todellisuudessa tuo oli kuitenkin vielä pitkällä Mumbain paikallisjunan 2. luokan aamuruuhkasta, joka on myös kokeiltu. Siellä on tiukkaa, tuolla mahtui vielä liikkumaan. Suomalaisittain kuitenkin aito ruuhka.

Osaka paikkana

Tekken

Kuten kuvitella saattaa. Aivan helmi. Helppo liikkua, järkevä, moderni. Ei mikään suora ruutukaava, mutta kokonaisuutena varsin helppo suunnistaa ja metrokartalla pääsee jo pitkälle. Paikallisena jekkuna toimii metroasemien uloskäyntikartat, jotka toimivat muuten ihan kivasti, mutta niissä ei pohjoinen ole pohjoisessa. Sitä en tiedä, mikä noiden logiikka on, mutta muutaman kerran puoli kilometria väärästä paikasta ylös nousseena joutui miettimään, että onko ihan lopullisesti menettänyt kaiken suuntavaistonsa. No ei ollut, asemat vaan ovat isoja ja uloskäyntejä kymmeniä. Jos valitsee suunnan väärällä logiikalla niin pintaan saattaa nousta ihan mistä sattuu. Pienellä keskittymisellä pääsee myyräsuunnistamalla metrotunnelia pitkin yli hankalistakin risteyksistä eli oikotie kävelijällekin on joskus maan alla.

Nähtävää Osakan kokoisessa paikassa on luonnollisesti paljon enemmän, kuin muutaman päivän visiitillä ehtii edes ajatella. Ehkä sen tavanomaisen ohella päädyin kuitenkin Arcadeen. Enkä mihin tahansa Arcadeen vaan ihan aitoon, perinteiseen Arcadeen. Osa peleistä oli minua vanhempia, mm. Pacman. Paikasta löytyi myös klassikoita kuiten Tekken ja ne pelit, jossa hakataan nuijalla päätään nostavia myyriä tai liikkuvia krokotiileja. Onhan Osakassa törkeän hieno akvaario, leffastudiota ja sen sellaista, mutta henkilökohtaisesti pelkästään noiden pelien näkeminen oli jotain aivan uskomatonta. Ja pelit ovat siis käytössä eli vastaa kyllä täydellisesti 80-luvun lapsen taivasta.

Tämän verran huvipuiston raatoa löytyi puistosta. Harmi.

Sitten matkan pahin floppi. Osakassa tapahtui useampi vuosi sitten vakava huvipuisto-onnettomuus, jonka seurauksena puisto lopulta suljettiin. Vielä matkaa suunniteltaessa paikasta liikkui tietoa, että kyseesä olisi hylätty puisto. Toiveikkaana suunnistin paikalle muutaman kiinnostuneen opiskelijan kanssa. Luonnollisesti näissä tilanteissa osaa jo etukäteen muille sanoa, että homma voi mennä puihin ja reissu voi olla turha. Näin valitettavasti kävi. Puisto oli tyhjennetty ilmeisesti saman kevään aikana ja paikalla oli ihan normaali puisto. Nyt jo löytyy googlesta Expo Memorial Parkina, silloin ei. Paikallisille varisin kiva paikka varmasti. Tilaaja vihreää, mutta suomalaiselle... vain puisto. Turha reissu, iso pettymys. Näin sitä joskus käy.

Itse en mikään akvaarioharrastaja ole, mutta melkein voisin veikata, että paikallinen on suuri ihan maailmankin mittakaavassa. Kaloja ja tankkeja on vaikka miten paljon ja suurimmat jatkuvat monta kerrosta. Nähtävää riittää ilman suurempaa mielenkiintoakin vähintään pariksi tunniksi. Jos jotain negatiivista hakee niin onhan se suurikin tankki valaalle vähän pienen oloinen enkä itse pidä ajatuksesta, että viimeisenä on paikka, jossa pääsee silittämään rauskua ja haita. Puolen välin kohdilla alkaoi tulla hieman ähky ja kun katselee tuhannetta meduusaa niin joutuu miettimään, pääseekö akvaariosta ikinä pihalle.

Lomakaudesta johtuen kaikki paikat olivat tuhannen tukossa. Esimerkiksi akvaarioon jonotettiin ensin lippua, sitten sisäänpääsyä ja sitten pääsyä tankilta toiselle. Ei kuulemma lukion ruokajonot enää matkalaisia haittaa.

Mitä jäi käteen

No rehellisesti vähän vaikka mitä. Kokonaisuutena mentiin koko ajan siellä oman ymmärryksen äärirajoilla. Ehdottomasti loistavaa kokemusta joka hetki. 

Sushi näyttääkin vähän erilaiselta, varsinkin maistuu

Ruokapuolella pääsi tutustumaan varsin eksoottiseenkin tarjontaan ja omituisten syötyjen lista kasvoi merkittävästi. Jos jotain yksittäistä nostaa esille, niin ehdottomasti sushi. Se, mitä Suomessa saa, on jotain etäisesti sushia muistuttavaa. Aidon tavaran yksinkertaisuus ja tuoreus vaan lyövät läpi aivan eri ajatuksella, kuin itse on ajatellut. Ruoka-asiat kirjoittelen varmaan taas erikseen.

Sitten, veitset ja syömäpuikot... Jossain vaiheessa laitoin vaimolle viestiä, että alkaa rinkan kantokyky tuliaisten osalta olla saavutettu. Ohjeeksi sain heittää vaatteen roskiin, koska niitä saa Suomestakin. Tottelin parhaani mukaan. Syömäpuikkoja tuli mukaan vähintäänkin iso nippu, macha-kupit tietysti, macha-suti myös. Ja sitten se veitsi. Niille löytyy siis ihan oma kauppa, varmasti useampiakin, mutta itse löysin yhden. Koko kauppa, vain veitsiä. Visa vinkui karua kohtaloaan jo kaupan ovella.

Vähän laadukkaampaa välinettä

No ei sentään. Vaikka veitsiä on joka lähtöön niin käyttäydyin jopa yllättävän järkevästi. Tarjontaa toki oli varsin paljon ja hintahaarukkaa myös 30 eurosta ainakin 2500 euroon. Kolmena päivänä kävin vähän haistelemassa ja juttelemassa. Lopulta käteen jäi yksi "perusveitsi" testiksi. Laadukkaammat ja kalliimmat veitset teroitetaan vain toiselle puolelle enkä uskaltanut lähteä tähän hommaan, kun tarkempaa tietoa toiminnasta ei ollut. Otin siis varman päälle perussarjan kalliimmasta päästä 80 € veitsen testiin ja päätin, että seuraavalla kerralla otetaan sitten lisää. Kokemuksen perusteella ihan varmasti otetaan. Paras veitsi ikinä! Meinasi leikata tiskatessa omalta pojalta sormen irti eli ei voi kuin kehua. Piti toki päivittää leikkuulaudat ja teroitin samalla, mutta hetkeäkään ei kaduta. Seuraavan Japaninmatkan veitsibudjettissa on 4 numeroa. 

Mittakaavaa antavana kokemuksena toimii jälleen yhden japanilaisen ystävän kohtaaminen Osakassa. Hän ei siis ollut millään tavalla sidoksissa matkaan vaan huomasi Facebookin kautta minun olevan Osakassa ja otti yhteyttä. Näimme pikaisesti paikallisessa ostoskeskuksessa, jossa oli "hyönteisnäyttely". Kyseessä oli siis suuret muoviset, moottoroidut hyönteismallit, joita paikalliset ihmettelivät. Mukana leppäkerttua ja sudenkorentoa (tuon sanan jouduin ystävälleni opettamaan). Paikalliset tulivat siis ostoskeskukseen kertomaan lapsilleen, mitä hyönteiset on. Oikeasti. Tuon lähemmäs luontoa ei kaupunkissa juuri pääse. No ystäväni tiesi Suomen olot ja luonnosta innostuneet lapsensa ovat perheineen tevetulleita meille ihan milloin vaan.

Kauppakadulta löytyy kauppaa vähän jokaiseen makuun.
Kunhan jaksaa kävellä tarpeeksi pitkälle.

Lennosta

Sananen on aina lennosta sanottava. Vaikka se on kerrottu ja tiedossa niin onhan se Japani oikeasti aika lähellä Suomea. Pallo vääristää hassusti ja olin ehdottomasti sitä mieltä, että matka on tuhottoman pitkä. Todellisuudessa lento on pituudeltaan samaa luokkaa kuin Bangkokiin ja se yllätti.

Finnairin suora lento on kaikin puolin mukava. Kun tuttujen joukkoon sattui vielä löytymään yksi yhtiön palveluksessa työskentelevä, sain nauttia kysymyksestä "ottaisitko lasin shampanjaa?" lennon aikana. Jälleen niitä ihan mukavia kokemuksia, varsinkin, kun tiesi, että taaemmassa rivissä naapurilukion rehtori vihertyi kateudesta. Terveisiä vaan Ristolle. No eihän se tietysti kokonaisuuden kannalta mikään hulppean suuri asia ollut, mutta ehdottomasti mukava yllätys. Esimerkiksi paluumatkan ruoka koneessa oli jotain täysin kaameaa. Siis tasoltaan jotain sellaista, joka menee teknisesti epäonnistuneesta ruoasta, eikä pelkästään lentokoneruoasta. Tästä toki myös annoin ystäväni kautta palautetta, josko vaikka kyseisestä riisimössöstä päästäisiin eroon.

Konetyyppinä A350 siirtyi kuitenkin henkilökohtaisten suosikkieni joukkoon. Matkaseuran toimesta sain myös testiin vastamelukuulokkeet, joiden totesin toimivan aika kivasti lennon aikaiseen ahdistukseen. Hieman myöhemmin hommasin itselleni omat ja Vietnamin lennoilla ne on hyväksi havaittu. Musiikkia niillä ei pysty lennolla kuuntelemaan ja nukkumiseen ne eivät auta, mutta yleiseen rauhoittumiseen hyvä väline.

Japaniin uudestaan?

Ehdottomasti! Heti kun se on mahdollista.

Vietnamilainen ruoka

Friteeratut katkaravut ja nuudelit kasviksilla. Kyllä, nuudelit on piilotettu
kasvisten alle.

Pakkohan se nyt on käydä läpi omat kokemukset vietnamilaisesta ruoasta. Ihan perusasiana pitää muistaa, että maantietellinen kattavuus on kyllä hyvin köykäinen eli omat kokemukset koskevat vain Etelä-Vietnamia ja sielläkin vain Ho Chi Minhiä ja Phu Quocin saarta. Mitä ruoka-asioista pääsin paikallisten kanssa juttelemaan, ruokakulttuuri vaihelee paljonkin maan eri osien välillä. Pitänee siis suunnitella reissua jatkossa reissua myös muualle Vietnamiin. Lisäksi tässä jutussa jätän Pho Bon ja Banh Min kokonaan pois, kun niistä olen jo kirjoitellut erikseen. Lisäksi katuruokahommista kirjoittelen myöhemmin.

Peruslounas: kevätrullat ja keitto. Tässä tapauksessa kalakeitto.

Nuudelit merenelävillä ja vihanneksilla. Minun makuuni
kaipaisi selkeästi chiliä.

No perusajatus ruokailussa on varsin samalla linjalla kuin Thaimaassa ja Kambodzassa. Samaan hengenvetoon tietysti se, että eihän thaimaalaisella ja kambodzalaisella ruoalla ole juuri muuta yhteistä kuin nämä perusteet eli riisi ja nuudelit, vähän lihaa tai kalaa ja vihanneksia. Makumaailmoissa on valovuoden ero, vaikka rajanaapureita ollaan.

Noin yleisellä tasolla vietnamilainen ruoka on huomattavasti miedompaa kuin thaimaalainen, lähempänä Kambodzaa. Chiliä käytetään, mutta se ei ole mikään normi. Maustamisessa käytössä on perinteinen pippuri, suola, sokeri, mieto kalakastike, osterikastike, soija, tähtianis ja sen sellaiset. Valkosipulin käyttö on vähintäänkin runsasta.

Normaaleina alkupaloina / lisukkeina toimii selkeimmin kevätrullat, joita saa sekä tuoreina että friteerattuina. Hieman yllättävästi tuoreet ovat huomattavasti täyttävämpää tavaraa. Ovat kookkaampia ja sen lisäksi ne tarjoillaan usein makean maapähkinävoi-dipin kanssa. Lisäksi riisipaperi turpoaa mahassa kohtuullisen lahjakkaasti. Pieneen nälkään 3 tuoretta kevätrullaa toimii ihan hyvin lounaasta.

Grillattu sammakko ja katkaravut ovat ehdottomasti
vietnamilaisen grillin parhaimmistoa.

Tuoreissa kevätrullissa sisällä on pääpiirteissään: salaattia, yrttejä (thaibasilika, se "fish mint" jne.), kurkkua, nuudeleita, possua JA katkarapua. Friteerattuja saa usein parilla eri vaihtoehdolla, joita ovat yleensä vege, liha ja katkarapu. Friteeratut versiot tarjoillaan joko makean chilikastikkeen tai chilin ja miedon kalakastikkeen kera.

Perusruokia ovat nuudelikeitto, nuudelit ilman keittoa ja paistettu riisi. Varsinkin saarella lisukkeet olivat hyvin paljon kalaa ja äyriäisiä. Kasviksia tietysti myös. Lihaa ja kanaa toki myös sai, mutta selkeästi vähemmällä käytöllä se oli.

Krokotiili jäi odottamaan syöjäänsä.

Phu Quocilla päivällisen perusajatus oli grillaaminen. Ravintolan ovelta jäästä valitaan halutut grillattavat ja siirrytään pöytään odottelemaan. Perustavarana kokonaisia kaloja, katkarapuja, mustekalaa, kalmaria ja kanaa. Grilliin sai myös kasvisvartaita, leipää ja sen sellaista. Naudanlihaa en nähnyt tarjolla. Erikoisempaakin tavaraa grilliin sai paikasta riippuen. Esimerkiksi sammakoita oli tajolla lähes joka paikassa. Yhden krokotiilin niskan näin ja meinasin sen syödäkin, mutta koska krokotiilia on maisteltu ennenkin ja pala oli aika iso jätin jollekin muulle.

Käärmeet odottavat ruokailijoita akvaariossa.

Kalliimmat tavarat pidettiin akvaariossa elossa, koska ymmärrettävästi säilyvyys on vähän mitä sattuu. Käytännössä esimerkiksi kaikki isommat ravut löytyivät akvaarioista. Myös osa sammakoista, jotka olivat suhteellisesti aika kalliita ja esimerkiksi käärme. Sammakot olivat isoja ja grillattuna aivan loistavia.

Paikallinen hittituote oli selkeästi merisiili, joita sai grillattuna melkein joka paikasta. Piikit poistettuna, avattuna ja koppaan hieman pähkinää ja yrttejä kyytipojaksi. Lusikoitiin lämpimänä. Maistoin, ei huono, mutta ei kyllä mikään erityinen suosikkikaan.

Hieman paremman tasoisessa ravintolassa tuotiin "amuse bouche", joka meni mielestäni kyllä vähän yliyrittämiseksi. Kiva ajatuksena kuitenkin. Silloin myös siirryttiin hienompaan asetteluun ja ihan perinteisimmästä maustamisesta huomattavasti rohkeammalle linjalle. Kivasti sattui tämä erinomainen ravintola juuri majapaikan lähettyville. Yleensä tulee vierailtua eri paikoissa, mutta parhaissa käväisen parikin kertaa, kuten täälläkin.

Valaan jäljillä

Omituista ruokaa etsivälle Japani lienee lähes ehtymätön paikka. Jo ennen Osakan matkaa hieman kartoittelin, mitäköhän erikoista sitä voisi reissulla suuhunsa laittaa ja vastaan uiskenteli valas. Reissun aikoihin sitä pyydystettiin ainoastaan "tutkimuskäyttöön", mutta nyttemminhän Japani on ilmoittanut aloittaneensa kalastuksen ihan virallisesti.

Ravintola ei löydy Googlaamalla. Edes street view ei ole
saatavilla kyseiselle kadunpätkälle

Sain vinkin ravintolasta japanilaiselta ystävältäni ja lähdin etsimään. Kävelin kadun, en löytänyt. Kävelin uudelleen, en löytänyt. Googletin, kävelin kolmannen kerran ja löytyi. Erittäin pieni paikka kadun sivussa, tunnisti logosta kadunvarressa. Toisessa kerroksessa, ei mitään liikettä missään. Paikka ihan täysin kiinni. Palasin asiaan seuraavana päivänä. Sama tulos, ei ketään missään. Päätin turvautua ystäväni apuun ja hän pystyi selvittämään, että paikka oli kiinni Golden Weekin takia ja huomenna pääsee.

Grillattuna paras, reilusti medium.

Kolmantena päivänä lounasaikaan olin jälleen ovella. Liikettä, mutta paikka kiinni. Pienellä etsiskelyllä pääsin itse ravintolaan sisälle ja vanhako japanilainen nainen käveli vastaan. Kielimuuri oli ylitsepääsemätön, mutta huitomisesta päätellen paikka oli kiinni. Näytin rannettani kellon kohdalta ja viesti meni perille. Nainen näytti viittä sormea ja totesin, että palaan paikalle päivälliselle. Kiitin japaniksi, sen verran juuri osaa ja poistuin.

Neljäs kerta toden sanoi. Samainen vanha nainen tuli ravintolan ovella vastaan, nyt siististi kimonoon pukeutuneena, tervehti ja vei pöytään. Ravintolassa minun lisäkseni yksi kahden hengen seurue. Lista oli onneksi sekä englanniksi, että japaniksi, joten tilaaminen luonnistui. Sain myös selville, että kaikki liha ravintolassa oli valasta eli väärin ei voinut valita. Koska pöydässä oli yakiniku-vermeet yritin väistellä kaikki, joissa itse joutuisi ruokaa valmistamaan. Valasta, kun en kokata osaa. Pieni tuuletus, kun tilauksen jälkeen pöytägrilli laitettiin kiinni.

Vasemmalla leivitetyt friteeratut valaan palat,
oikealla valassalaatti

No otin sitten kolme eri settiä: friteerattua, grillattua ja valasta salaatissa. Kaikki ihan loistavia. Grillattu ehdottomasti paras. Liha on mureaa ja maukasta. Vertautuu ehkä parhaiten erinomaiseen naudan lihaan. Salaatissa olleet friteeratut suikaleet olivat ehkä jonkinlaisia viiksikarvoja tai vastaavia. Joku eläinmaailmaa paremmin tunteva voisi tietää.

Kokonaisuudelle hintaa noin 40 € eli ei mikään ihan halpa ruokailu, mutta suosittelen silti.

Mikään valtava mainostaja tuo paikka ei ole, koska vieläkään sitä ei löydy millään esimerkiksi Googlesta. Edes ravintolana kartasta. Jos haluat koordinaatit niin ne saa pyytämällä.

Vietnamin perusruoat - Pho Bo ja Banh Mi

Pho Bo

Pho Bo

Jos jotain ruokaa Vietnamissa on tarjolla niin soppaa ja sämpylää. Ehkä se perinteisin ruoka on Pho Bo eli nuudelikeitto naudan lihalla. Sämpylöitä vetelin hieman rajoitetummin, ehkä 4-5 kappaletta, mutta erilaista nuudelisoppaa vähintään kymmenen kertaa.

Reissulla käväisin myös kokkaustunnin, jossa keiton saloja hieman avattiin. Pho-keiton perustana on siis liemi, joka koostuu vedestä, johon sekoitetaan hieman kookosvettä. Lisäksi mausteina liemessä on tähtianis, korianterin siemen, neilikka ja kanelia. Jos näitä ei ole niin kyseesssä ei kuulemma ole pho vaan keitto. Pho-maustetta saa myös valmiina sekoituksena

Keitossa on käytännössä tuoreita nuudeleita ja lihaa tai kanaa. Nimi tietysti vaihtelee lisukkeiden mukaan eli bo on se naudan liha, ga kana ja niin edespäin. Lisäksi mung-ituja. Sitten vähän paikasta riippuen esimerkiksi porkkanaa, sipulia, kevätsipulia jne. Kylkeen annetaan nippu erilaisia lehtiä, ainakin thaibasilikaa ja "fish mint", mitä ikinä se onkaan. Itse keitto on erittäin mieto, nuudeleita on paljon, lihaa vähän. Nuudelit on tuoreita, todennäköisesti en kertaakaan saanut kuivatuista tehtyä soppaa eteeni. Tämä keitto eri variaatoilla löytyy lähes jokaisesta kadunkulmasta jossain muodossa.

Oma versio pho-keitosta. Edessä nuudelit ja kana. Vasemmalla ylhäällä
maustettu possu liemineen ja sen alla pelkkä pho-liemi laimennusta varten.

Kokkauskurssilla valmistin itse kana + possukeiton, jossa käytännössä soppa ja nuudelit pidettiin erillään syömiseen asti. Kana keitettiin ensin Pho-liemessä, sitten eroteltiin ja laitettiin tuoreiden nuudelien päälle. Sen jälkeen ne huuhdeltiin kahteen kertaan kuumalla liemellä, mutta itse liemi kaadettiin takaisin kattilaan. Possu paistettiin erikseen ja liemi maustettiin soijalla ja osterikastikkeella, valkosipulilla ja yrteillä. Päälle kaadettiin kuumaa pho-lientä. Vasta syödessä kuuma possu liemineen kumottiin nuudelien ja kanan päälle. Viereen laitettiin kulho pelkkää pho-lientä, jolla mausteisempaa possulientä pysyti tarvittaessa laimentamaan. Miksi näin, en tiedä, mutta hyvää oli.

Halvempi banh mi, sisältää tahnaa ja leikkele-
tyyppistä lihaa. 15 000 dongia.

 Banh Mi

Toinen paikallinen perusruoka on Banh Mi elikkäs sämpylä. Nimen perään listätään sitten vielä raaka-aine, jota väliin laitetaan, mutta niitä en kyllä oppinut.

Väliin tulee paikasta riippuen jonkinalinen tahna (väittäisin, että kanan tai jonkun muun linnun maksaa), salaattia, kurkkua, hienoksi suikaloitua porkkanaa, jonkinlaista lihaa, chilikastiketta ja korianteria. Variaatiota on paljon ja hinta vaihtelee varsinkin lihan laadun mukaan. Kana tai possu grillistä maksaa tuplasti sen, minkä jonkilainen leikkeletyylinen liha.

Tyyriimpi banh mi, välissä vartaallinen
grillattua kanaa. 40 000 dongia.

Sämpylöitä on pho bon tapaan tarjolla lähes jokaisesta kadunkulmasta. Tarjoillaan suoraan skootterin kyytiin tarvittaessa, jolloin sämpylä pakataan pieneen muovipussiin ja ripustetaan tankoon odottamaan ruokailua.

Hintaa keitolla on 25-45 tuhatta dongia eli eurosta pariin. Banh min hinta vaihtelee huomattavasti enemmän. Halvimmillaan sain 15 tuhannella dongilla, normaali hinta pyöri siellä 30 tuhannen korvilla ja kalleimmillaan mentiin 50 tuhannen huitteilla. Hintaan vaikuttaa käytännössä se lihan määrä ja laatu sekä kojun sijainti. Lähellä turistikatua hinta luonnollisesti hilautuu ylöspäin.