Mieleenpainuneet matkakokemukset #4

Yksi tunnelmaltaan hauskimmista ruokailuista, joihin olen päässyt, tapahtu Thaimaassa Koh Changin saarella. Vuokrasimme kaverin kanssa skootterit ja ajoimme käytännössä saaren ns. väärälle puolelle. Saaren pohjoisosan jälkeen itään siirtyessä turistialue loppui ja siirryttiin maaseudun rauhaan. Ajomatka tuli ihan reilusti ja nälkähän siinä tuli, apuun löydettiin paikallinen tienvarsikoju, joka vaikutti siltä, että ruokaa on saatavilla.

Ja olihan sitä. Paikalliseen tapaan pöydillä ja tuoleilla sisustettu katos kätki sisäänsä myös laminoidut ruokalistat, joissa ei luonnollisesti ollut sanaakaan englantia. Eikä siitä mitään hyötyä olisi ollutkaan, koska paikkaa pitänyt vanha rouva ei kyseistä kieltä osannut. No kaikkiruokaisena allergiattomana arvoimme kaverin kanssa listalta annokset itsellemme. Sitten löytyi rouvalta yksi sana englantia: "Spicy?", kysyvällä intonaatiolla.

Tuohon kysymykseen on tietysti vain yksi oikea vastaus: yes, jota vielä elekielellä oli tässä tapauksessa hyvä korostaa 👍. Nainen kääntyi pois kävellen kohti keittiötä, mutta pysähtyi, kääntyi ja toisti: "Spicy?". Toistin myöntävän vastauksen. (Tässä kohtaa alkoi arvonta, että mitäköhän sieltä on tulossa).

Kyseinen "ravintola" oli siis käytännössä katos, ei varsinaisesti seiniä. Tiskit ja sermi erottivat ruokailutilat keittiöstä. Odottavan, mutta erittäin miellyttävän tilauksen kuunuksi, mielipiteestäni  epävarman rouvan pää kurkkasi vielä kerran sermin takaa ja varmisti: "Spicy?". Toistin vastaukseni. Pää katosi sermin taakse, mutta sitä seurasi iloinen, mutta varsin sydämellinen nauru. Aivan timanttinen tunnelma odottaa ruokaa tuon jälkeen.

Sain ruokaa, se oli hyvää, halpaa ja tulista. Omalla asteikolla ei missään tapauksessa liian tulista, mutta sellaista, että osalla olisi varmasti jäänyt kulhoon. Jatkoimme onnellisina matkaa, kaveri ei enää matkan loppuvaiheessa kokenut tarvitsevansa aurinkorasvaa ja poltti selkänsä skootterin kyydissä.

Tässä lapataan yhtä reissun parhaista ruoista. Itse pöperössä oli chiliä jo ihan tarpeeksi,
mutta pitihän sitä vielä myös itse vähän lisätä.

Omituista syötävää

 
Tein jo aikaisemmin sivun blogiin, jossa olen listaillut omituisempia asioita, joita on tullut syötyä. Vielä itselleni tuntemattomasta syystä en saanut sivun muotoilua toimimaan kunnolla, jonka takia vanha sivu poistoon ja uutta tilalle. Uusi sivu omituisien ruokien listoineen löytyy täältä.

Valasta kolmella eri tavalla Osakassa.

Joka tapauksessa yksi henkilökohtaisen reissaamisen perustarkoituksista on aina ollut syöminen. Pääosin ihan normaalisti hyvää ruokaa, mutta vierellä on kulkenut ajatus siitä, että kaikkea tarjolla olevaa maistetaan. Jossain määrin erikoisempia hommia myös tulee jahdattua eli etsin ihan tarkoituksellakin uusia tuttavuuksia suuhun laitettavaksi.

Omituisuus syömisessä on tietysti hieman vaikeasti määriteltävää. Esimerkiksi etanat, sammakonreidet yms. ovat tietyllä tavalla ihan normaalia syötävää Euroopassakin, Vietnamissa esimerkiksi merisiilit kuuluivat ihan perustarjontaan. Hyönteisistä osa on selkeästi ihan normaalia tavaraa paikoitellen, mutta esimerkiksi isompi hämähäkki ei varmasti aktiiviseen ruokavalioon kenelläkään kuulu. On se niin pahan makuinen. Turisteille syöttävät ilkeyksissään.

Joskus erikoisuus on myös vain jotain poikkeuksellista, kuten kävi Vietnamin reissulla jälkiruoan suhteen. Kyseessä ei siis ollut sinällään mikään erikoinen raaka-aine vaan toteutustapa poikkesi vahvasti totutusta ja ruokailu jäi mieleen sen takia. Postaus Vietnamin erikoisuuksista löytyy täältä.

Vuoroaan odottava vuohi Mumbaissa. Nurkan
takana oli lisää jonottajia.

Muutaman kerran on tullut syötyä jotain vähän erikoisempaa myös vahingossa. Näin on käynyt esimerkiksi Mumbaissa vuohen osalta. Pyysin ensin ruokaa ja sitten maun perusteella lähdin tiedustelemaan, lihan alkuperää. Nurkan takaa löytyi rivi vuohia, jotka minulle innolla esiteltiin. Saman tyyppinen tilanne tapahtui Battambagissa, jossa vartaassa grillatun lihan alkuperä oli jäädä mysteeriksi. Pienellä avustuksella saimme kuitenkin selville, että vesipuhveli oli kyseessä. Koko Kambodzan reissun teksti löytyy täältä.

Tietyissä tapauksissa ruokailun tekee erikoiseksi myös itse ruokailutapa. Länsimaalaiselle erikoista on aina, kun liha on tilausvaiheessa elävää tai kala valitaan altaasta tai akvaariosta. Japanilaiset ruokatilausta varten tehdyt automaatit ovat tietenkin ihan oma lukunsa. 

Vinkkejä otetaan mielellään vastaan. Ihan mitä tahansa erikoista.

Mieleenpainuneet matkakokemukset #3

Kambodzalainen bussiasema kaikessa
viehättävyydessään. Hieman karu, mutta
pääsee halutessaan varjoon.

Joskus reissupäivä vaan menee vituralleen. Tämän reissun koko kertomus löytyy täältä, mutta tässä parrasvaloissa yhden päivän siirtymä Kambodzasta Thaimaan puolelle.

Homma lähi liikkeelle mahdollisimman tehokkaasti eli 4 henkisen matkaseurueemme yksi jäsen päätti yön aikana sairastua vatsatautiin ja bussimatka Battambagista Thaimaan rajalle sai aivan uutta väriä. Ei sillä, että kaverilla olisi yön jälkeen ollut enää mitään oksennettavaa, mutta siinä määrin oli heikossa kunnossa, että kaksi kaveria auttoi pääosin liikkumisessa ja minä sain kunnian kantaa toista rinkkaa. Lämpöä riitti jo ennestään, mutta kyllähän tuota kantoi.

Rajamuodollisuuksien aikaan kantamisesta ei tarvinnut huolehtia, mutta kaverin olotila ei ollut kadehdittava, kun parin tunnin jonotus lämpöisessä hallissa ei ollut mukava itsellekään. Rajasta kuitenkin päästiin yli, mutta aikataulu alkoi jo tässä vaiheessa pettää. Olimme matkalla Pattayan kautta Ko Lanin saarelle ja laivaliikenne luonnollisesti hiljeni illalla. Mukana oli muutama saksalainen turisti, jotka katosivat joka tauolla ja matkaan lähtö venyi joka kerta. 

"Separate beds" Thaimaan
tapaan. Onhan ne ihan
erillään...

Viimeisen iskun aikataululle antoi kolari, jonka käytännössä aiheutti meidän pikkubussin kuski ajamalla liian lähellä edellä ajavaa. Jarrutus tuli paniikkina ja sen seurauksena takana ajanut ei enää ehtinyt reagoida ja pyrki luukusta sisään. Tapausta selvitellessä vierähti hyvä tovi ja mahdollisuudet ehtiä lauttaan hiipuivat minimiin. Loppuvaiheessa kuski vielä päätti kuljettaa kaikki mahdolliset paketit ja kierrellä tiputtamassa väkeä eri paikkoihin, joten lautan osalta oltiin ihan tehokkaasti myöhässä.

Tässä kohtaa alkoi majoituksen metsästys Pattayalta. Kiivettiin taksiin ja taksikuski yritti auttaa, mutta siitä ei meinannut tulla mitään. Mistään ei meinannut huonetta löytyä ja väsyneeltä väeltä alkoi hermo mennä. Viimeisiä herneitä nenään asennettaessa paikka kuitenkin viimein löytyi, sairastanut kaveri tuupattiin huoneeseen nukkumaan ja muu porukka lähti syömään ja tutkimaan Pattayan varsin erilaista iltaelämää. Samalla kerralla tuli käytyä kahdesti Pattayalla, ensimmäinen ja viimeinen. Aamulla pääsimme varsinaiseen majapaikkaan ilman ongelmia ja loma jatkui sopivan välimatkan päässä Pattayan viihteestä.

Mieleenpainuneet matkakokemukset #2

Daxin juna-asemalla ranskalaisittan looginen
raidejärjestely. No se ei haitannut, matkaan pääsi.

Tämän tarinan kanssa joutuu palaamaan ajassa taaksepäin useamman vuoden. Kyseessä on interrail-matka Euroopassa ja tapahtumapaikkana Ranskan ja Espanjan välinen raja-alue.

Tavoitteena oli normaali siirtymä yöjunalla Ranskan eteläosasta Daxista Valladolidiin Espanjaan. Alku sujui tuurilla ilman ongelmia, koska en tiennyt Ranskan rautatieläisten olevan lakossa, mutta juuri ajattelemani juna sattui olemaan ajovuodossa (ilmeisesti juuri sen takia, että sillä matkaa jatkettiin Espanjan puolelle, varma en toki ole). Lakosta sain tietää juna-asemalla, enkä antanut sen mieltä juurikaan vaivata, koska juna liikkui ja homma toimi.

Matka tyssäsi kuitenkin puolen yön korvilla, kun juna pysäytettiin rajaa edeltävälle asemalle. Viimeisen välin päättivät sitten jättää ajamatta. No siinähän oli toki muutama muukin epätietoinen, mutta itsenäisenä yksilönä päätin käydä kysäisemässä neuvoa paikalliselta poliisilta. Oli siis asemalla tilannetta seurailmassa. Kysyin, mitenköhän tästä mahdollisesti pääsisi viimeiselle asemalla (ranskaa en osaa, joten englanniksi toki asia hoitettiin). Vastauksena lakkoilijoille solidaarinen "that is not my problem". Ihailtavaa solidarisuutta.

No jonkinalinen bussiyhteys seuraavalle asemalle oli järjesteltynä, mutta väkeähän oli tietysti paljon enemmän kuin yksittäisiin busseihin mahtui. Lyöttäydyin selkeästi reissaavan kaksikon kylkeen, koska heillä oli ranskan kieli hallussa. Bussiin sulloutui väkeä niin paljon kuin mahtui, ja minä herrasmiehenä päästin kaksikon istumaan ja itse seisoskelin käytävällä. No sitten alkoi väen hätistely ulosja tulkattuna ilmoitus oli, että bussi ei liiku ennen kuin ylimääräiset on pihalla. Vain istumapaikat sallittuja. 

Nautiskellaan auringon noususta Valladolidin yön jälkeen.

Minulla ei sitä istumapaikkaa tietysti ollut, mutta en myöskään aikonut luopua pikaisesti saavutetusta tulkkiyhteydestä, joten pikaisen arvonnan tuloksena minut piilotettiin kahden matkaajan väliin penkin taakse. Oikein hyvin onnistui, liian tarkkaan ei tutkittu.

Lyhyen bussimatkan jälkeen kiitin porukkaa seurasta ja avusta, heillä matka jatkui eri suuntaan. Oman jatkoyhteyteni löysin helposti ja ilmeisen reissaavan oloisena sain jatkoseuraa samassa tilanteessa olevasta reissaajasta, joka oli joutunut tulemaan väärällä junalla rajalle ja hänellä jatkoyhteyttä Madridiin ei ollut. Ilmoitin, että minä olen menossa Valladolidiin ja sieltä on junayhteys Madridiin, koska itse olin sinne suunnitellut myöhemmin jatkavani. Kaverille se riitti, matkustimme Valladolidiin, jossa perillä olimme noin kello 03 yöllä. Hortoilimme juna-aseman ympäristössä ja löyisimme paikallisen huoltoaseman, josta saimme vähän evästä. Kaverille löytyi myös jatkoyhteys ennen kuutta kohti Madridia, kiitin jälleen seurasta ja lähdin ihastelemaan Valladolidin auringon nousua.

Budapest, köyhän miehen Praha

Maisemat on kohdillaan.

Vanha julkaisematta jäänyt reissu. Kuviakin yritän etsiä, kunhan ehdin...

--------------------------------------------------------------------------

Kesän korvalla oli aika tehdä pieni kaupunkireissu Budapestiin vaimon kanssa. Matkakohdetta mietittiin pitkään, käytännössä Eurooppalaisten kaupunkien joukosta ja viimevaiheessa vastakkain olivat Pariisi ja Budapest, joista jälkimmäinen vei voiton käytännössä näppärämmin löytyneiden lentojen ja majoitusten kautta. Edeltävällä Japanin matkalla pääsin testaamaan vastamelukuulokkeita ja totesin ne mukaviksi. En sitten tullut niitä hommanneeksi ennen reissua ja menolennolla totesin, että kyllä ne vaan on pakko ostaa. Tilasin netistä jo reissun aikana, ettei ennen seuraavaa reissua unohdu.

Kokonaisuutena Budapest simppeli kaupunkilomakohde. Kentällä ei tarvinnut suuresti mietiskellä, automaatista paikallista rahaa taskuun ja bussi keskustaan löytyi helposti. Aamulla oli tiedossa, että hotellille ei suoraan kannata mennä eli keskustasta lähdettiin kävelemään kohti hotellia ja tutustumaan paikkoihin. Hiukopalaa varten löytyi paikallinen török etterem eli kebaanila. Hyvää ja halpaa, vaikka aika perussettiä.

Ruoka oli paikoitellen hieman
 lihapainotteista ja yksinkertaista. Hyvää
joka tapauksessa.

Vaimon kanssa matkatessa pitää hotellin olla kohtuullinen. Oli ihan ok. Huoneeseen mukaan pullo kuoharia, jossa jo viimeistään tutustuttiin Budapestin ehkä ärsyttävimpään hommaan: palvelumaksuun. Noin rahallisesti ei puhuta isosta asiasta, mutta kun palvelumaksua lisättiin laskuun käytännössä 0-15 % laskun loppusummasta, yleinen hintojen vertailu esimerkiksi pelkän ruokalistan perusteella oli aika hankalaa. Lisäksi tietysti palvelun taso oli yleensä kääntäen verrannollinen palvelumaksun suuruuteen eli paikat, joissa perittiin 10-15 pinnaa palvelumaksua olivat yleensä palvelultaan ne huonoimmat. Hotellin tapapauksessa kuoharipullon hintaan lisättiin 10 % siitä, että sain hakea sen tistiltä ja kantaa huoneeseen.

Hotellilta oli hyvä paikallisliikenneyhteys, jolla pääsi käytännössä ympäri kaupunkia muutamissa minuuteissa. Viimeinen pätkä bussilla tosin sulkeutui 23 aikoihin eli sen jälkeen joutui kävelemään tai suhaamaan taksilla.

Peruspaikat tietysti koluttiin. Käytiin museota, kirkkoja ja näköalapaikkaa. Vaimo mutusti jäätelöitä ja kakkuja, minulle riitti yleensä olut. Molemmat ihan kelvollisia, mitä lähempänä keskustaa, sen kalliimpaa. Ruoka on lihaisaa ja kohtuullisen halpaa. Ei mitään suurta makuiloittelua. Tietysti, jos haussa on vadillinen lihaa niin se kyllä onnistuu. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että paikka on ihan ok, mutta samalla vaivalla kannattaa ennemmin mennä Prahaan.

Rauniobaareissa värimaailma on
mielenkiintoinen ja ylipäätään 
mukavia paikkoja.

Ehkä reissun mukavin osuus oli juutalaiskorttelin rauniobaarit. Noin yleisellä tasolla sellaista turisti / trendihöttöä, mutta turisteinahan siellä oltiin. Mielenkiintoisia kyhäelmiä, värikkäitä eloisia paikkoja. Kyllä niissä illan jos toisenkin istuisi ihan mielellään. Paikallinen "street food" oli mielestäni hieman pilattu eli pieni sivukatu oli muutettu käytännössä kojuruokalaksi. Alkuperäinen ajatus street foodista on tuosta kyllä jo aika kaukana. Tarjontakin oli vähän mitä sattuu. Käytännössä ei mitään aidosti paikallista katuruokaa. Hampurilaisia, tacoja ja sen sellaista.

Tripadvisorin avulla löydettiin myös flipperimuseo. Se jäi kuitenkin koluamatta, kun ei tullut noita aukioloaikoja tarkastettua. Pitänee siis vielä joskus käväistä uudestaankin. Lähialueilta koitin etsiskellä jotain mielenkiintoista nähtävää päiväreissulle, mutta en löytänyt. Vanhat roomalaiset rauniot kyllä, mutta jälleen Prahassa on paljon parempi tarjonta. Ainakin noin nopealla koluamisella.

Korona-ajan Tallinna

Tämä juttu kesältä 2020 oli jäänyt julkaisuputkeen. Laitetaan siis nyt jälkijulkaisuna, kun vähitellen alkaa toivottavasti reissaaminenkin elpymään. Ensimmäinen reissu sitten tämän on viimeinkin varattuna ja eiköhän se siitä aukene.

--------------------------------------------

Kesän suunniteltu perheen reissu Italiaan peruuntui ja vielä rajojen avautumisen aikoihin kyselin majapaikaista, mikä on tilanne, jos uusia lentoja lähtisi hommaamaan. Ohjeena oli, että kannattaa pysyä kotimaassa. Sen tarkemmin en tilannetta tiedä, mutta ei tuo mitenkään hyvältä kuulostanut, varsinkin kun muistaa, että kyse oli hänen elinkeinostaan ja ohje oli, että kannattaa mennä muualle. Lentojen peruuntumisesta on nyt hieman yli 3 kuukautta ja vieläkään ei ole Finnairilta rahoja kuulunut. Mikäköhän tuossa hommassa on niin vaikeaa, ettei onnistu?

Leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä ja pikainen vierailu Tallinnaan. Ei sen suurempaa suunnittelua, todettiin, etttä 5 yötä on hyvä, muutama paikka katsottiin valmiiksi, laivaliput taskuun ja kalustettu asunto läheltä keskustaa. Perheen kanssa alkaa olla selkeä, että kalustetun asunnon ottaminen on parempi kuin hotelli. Niissä perhehuoneiden saatavuus on aina vähän niin ja näin, lisäksi ne on yleensä mitoitettu neljälle, jolloin lasten kasvaessa lisävuoteenkaan kanssa eivät ole enää järkeviä ratkaisuja.

Seinätaidetta Telliskiven alueelta.

Jos on pelätty turvavälien riittävyyksiä ja muutenkin kontakteja niin niitä ei kyllä löytynyt Tallinnasta eikä edes laivalta. Laivaan tulimme autolla, rappusissa oli muutama ihminen samaan aikaan. Sen jälkeen sai olla hyvinkin kaukana muista ihmisistä. Itse Tallinna oli vähintäänkin hiljainen. Viikonloppuna oli liikkeellä vähän enemmän porukkaa, mutta ei ruuhkaksi asti. Paluumatkalla Prismassa oli enemmän ruuhkaa ja altistusta kuin koko muulla matkalla yhteensä.

Majapaikkamme sijaitsi vanhan kaupungin länsipuolella Kalamajan ja Telliskiven välimaastossa, en tiedä kumpaa tuo tarkasti olisi. Itse asunto vanhasta remontoitu. Päällisin puolin hyvä, mutta kyllä kaikesta huokui se, että kyseessä on vain laaja pintaremontti ja vaikka rakennusmestarin papereita ei olekaan niin osaa kyllä ennustaa, että remontin käyttöikä ei ole kovin pitkä. Osittain maan alla olevat huoneet ilman mitään ilmanvaihtoa takaavat kyllä sen, että home haisee jo ensi keväänä. 

Eläintieteellisen museon lepakko-
näyttelyssä oli tarjolla myös tekemistä

Joka tapauksessa alue on nopeasti kehittynyt, moderni ja nuorekas paikka. Hyvä vaihtoehto hieman tunkkaiselle vanhalle kaupungille. Juna-aseman nurkille Telliskiveen on nostettu pystyyn Depoon-alue, jolta löytyy tori, pientä kauppaa, kuppilaa, katutaidetta jne. Alueen ravintolat osoittautuivat ainakin muutaman päivän otannan perusteella hyviksi ja varsinkin hinta/laatu-suhteeltaan huomattavasti vanhaa kaupunkia paremmaksi. Perheen kanssa nuo fine diningit jäi vähän vähemmälle, mutta kyllä jopa alueen kebabin taso ylittää keskiverron suomalaisen helposti. F-hoone oli nyt ainoa paikka, jossa oli väkeä niin paljon, että varauksen tekeminen olisi ollut hyvä idea. 

Jos jotain negatiivista hakee, niin paikka on väkisin rakennettu trendikkääksi ja esimerkiksi "street food"-katu pitää laittaa vahvasti lainausmerkkeihin, koska kyseessä on täysin järjestelmällinen ravintolamaailma. Alueen rosoisuus on pääsääntöisesti tarkkaan harkittua ja loppuosalta keskeneräisyyttä.

Perheen aktiviteetteihin kuului tällä reissulla mm. eläintarha, Atlantis H2O aquapark, eläintieteellinen museo, Lennusadam Seaplane Harbour, Jägalan vesiputous ja Rummun kaivos. Kaikki kyllä oikein hyvää tekemistä, varsinkin lapsiperheitä ajatellen. Tuossa vesiputouksessa nyt ei kovin paljon näkemistä ole, mutta tulipahan sielläkin käytyä. Ihan hyvän reissukuvan sieltä halutessaan saa, mutta koko päivää siellä ei vietä. Muissa aktiviteeteissa vierähtää helposti tunti jos toinenkin, Rummun kaivoksella vaikka koko päivä, jos ilmat suosii, kuten meitä. Eläintieteellisessä museossa mieleen jäi erityisesti se, että mukaan oli saatu mahdutettua paljon itse tehtävää. Ihan simppeleitä juttuja, mutta toimivat varmasti varsinkin pienemmille lapsille. 

Rummun kaivos

Ruokapuolella tuli vastaan sekä pettymyksiä että hyviä uusia tuttavuuksia. Jo mainitulla Depoon-alueella käydyt ravintolat osoittautuivat kaikki vähintäänkin hyviksi. Muualta uutena hyvänä tuttavuutena tuli mukaan ravintola Faeton. Sinne ei ihan vahingossa eksy, mutta kannattaa koukata ihan vartavasten. Ruoka oli hyvää, se oli kohtuullisen hintaista ja sitä oli varsin riittävästi. Aikojen saatossa ruokalista on vahvasti virolaistunut. 

Heikkoina kokemuksina jäi mieleen Vana Villemi ja vanhan kaupungin laidalta Margherita Pizzeria & Tattoria. Sydämen särkee se tosiasia, että Vana Villemi on kuulunut omiin suosikeihin jo vuosien ajan. Olut oli edelleen hyvää, mutta ruokatarjonnassa naposteltavan pienen baariruoan taso on laskenut ja tarjonta kaventunut. Aikaisemmin pystyi tilaamaan pöydän täyteen erilaista yhteistä pientä purtavaa. Nyt tilattiin listalta kaikki mahdollinen ja siltikin jäi vähän kaivelemaa. Työläimmät ja parhaimmat (omatekoiseyt jalopenocheddarit ja ribsit) olivat kadonneet listalta kokonaan. Jäljellä oli kohtuullisen helppoa rasvaan upotettavaa valmistavaraa. Jos joku tietää hyvän pubiruokalan Tallinnasta niin otan vinkkejä vastaan...

Pizzeria valikoitui listalle, kun siitä monesti ohi käveltiin ja vaikutelma oli ulospäin hyvä. Siihen se sitten kyllä jäikin. Vanhan kaupungin jäykkyys puski läpi heti pöytään istuttaessa. Palvelu oli väkinäistä ja ruoka korkeintaan kohtuullista, joskaan ei ihan maantierosvouksen tasolla. Pasta oli ok, mutta pizza ei. Käynti alleviivasi jälleen vanhaa totuutta, jonka mukaan keskihintaisen ruoan taso on suoraan verrannollinen etäisyyteen Raekoja Platsista. Tämä paikka oli vielä liian lähellä.

Kokonaisuutena Tallinna oli edelleen paikallaan. Tekemistä on paljon ja väkeä oli liikkeellä koronasta johtuen vähän.