Podgorican kautta kohti Bosniaa

Junassa tunnelma kohdillaa. 
Suoraan Jugoslaviasta.

Bar osoittautui omalla tavallan kivaksi paikaksi. Ei juurikaan turisteja, ehkä lähinnä paikallisia, jotka tulevat meren rantaa. Rantaviiva toki nakutettu täyteen. Viimeisenä iltana teki mieli kalaruokaa ja kaivoin rantaviivalta parhaiten arvioidun kalapaikan ja lähdin testaamaan. Ihan hyvää ruokaa sieltä sai.

Aamusella nokka kohti Podgoricaa. Google ei tiennyt aikatauluista mitään, mutta Claude haki, että sekä junia että busseja menee niin, että totesin käveleväni asemalle ja ottavani ekan junan. No asemalla lippu kouraan ja odotusta noin 1,5 tuntia. Ei muuta kuin aseman terassille oluelle. Hetken päästä myyjä tuli kysymään, olenko menossa Podgoricaan. No olinhan minä. Sanoi, että tuo juna menee, näytin lippua, jossa oli eri lähtöaika. Sanoi, että kyllä tolla voi mennä. Kamat kantoon ja liikkeelle, kysäisin konnarilta, onko lippu ok ja olihan se. Odotusaika lyheni jostain käsittämättömästä syystä. Todennäköisesti mun lippu oli johonkin vähän parempaan junaan, tämä oli joku paikalliskyhäelmä, joka pysähtyi parilla asemalla eikä ollut varsinaisesti uusinta hottia. Lipun hinta 2,80 € ei kuitenkaan päätä huimannut eli pärjäsin. 

Filmifestivaali Podgoricassa. Pitihän sitä
vähän seurailla.

Podgorican päivät kuluivat harrastuksen merkeissä, joten siitä ei matkustuksellisesti jää juuri kerrottavaa. Keskusta on kuitenkin pieni ja täydessä remontissa. Vanha kaupunki lähes olematon. 5 vuoden päästä voi olla ihan turistipaikka, muttei vielä. 

Vikana päivänä kävin bussiasemalta kyselemässä lippua Trebinjeen seuraavalle päivälle. Ei ole. Lauantai. Varmistin vielä, ettei varmaan ole sunnuntaillekaan. No ei ole. Tai voi olla, mutta pitää mennä Niksiciin ja kysyä sieltä. Eivät siis tienneet, miten busseja menee naapurikaupungista. Totesin, että paluun kannalta menee vähän riskaapeliksi, jos tuuppaan itseni paikkaan, josta en pääse eteenpäin ja lento kuitenkin lähtee määrättynä aikana juuri tuon reitin läpi rullattuna. 

Takaisin Herceg Novissa. Ranta on aina
ranta ja allas on aina allas...

Pikapäätös, bussi takaisin Herceg Noviin. Se on lähellä Bosnian rajaa ja Trebinjeä. Jos siitä pääsee niin pääsee, jos ei pääse niin meni rantalomailuksi ja vietän pari päivää Herceg Novissa. Sain vielä huoneen samasta hotellista, jossa aiemmin olin eli vedin ihan kunnolla rantaloma edellä tuon käänteen.

Matka balkanilla jatkuu...

Barin raikasta ostoskeskus-
arkkitehtuuria

Herceg Novi osoittautui oikeinkin mukavaksi paikaksi. Edelleen korkeuseroa on vähän liikaa, mutta jos tulee meren, auringon ja altaan takia, kuten suurin osa turisteista varmasti tuleen, niin siihen on kyllä aivan oiva kohde. Ranta ei toki ole verrattavissa välimeren parempiin hiekkarantoihin eli on kivistä, mutta omalla hotellilla oli selkeä pengerrys mereen eli ei varsinaista rantaosiota ollenkaan. 

Ruokailun osalta joutui kyllä toisena päivänä pettymään. Kävelin vanhassa kaupungissa ja päivällä paikka näytti kivalta, ihan vähän sivussa ja päätin kokeilla illalla. Ei vaan toiminut. Näin se monesti on noiden muurien juurella.

Lampaat ja ankat...

Aamusta rinkka selkään ja kohti bussiasemaa. Hikinen 10 minsanen, mutta ei kai tossa, kun vaan malttaa laittaa tassua toisen eteen. Mitään aikataulutietoja ei tietenkään ollut, koska jostain syystä Google ei tunnista Montenegron liikennettä kovin hyvin. Tällä kertaa kävi kuitenkin tuuri eli käytännössä suoraan lippu kouraan ja nokka kohti Baria.

Bussireissuthan on perinteisesti aika synkkiä. Nytkin reissu kesti noin 3,5 tuntia. Ilmastointi onneksi toimi, mutta mitään vessataukojahan nuo eivät esimerkiksi tunne. No kroppa luovuttaa hikeä siihen tahtiin, ettei varsinaisesti tarvetta ollut.

Perillä Barissa oli pakko pysätyä pienelle lounaalle. Lämmöt huiteli koko ajan 35 korvilla ja rinkka selässä taapertaminen ei varsinaisesti helpota nestetasapainon kanssa. Lounaaksi gulassi paikallisesta kahvilaravintolasta ja kohti majapaikkaa, joka oli valittu kohtuu simppeleillä kriteereillä eli allas + lähellä rantaa. Molemmat toimi.

Lihalautanen

Bar ei ole mikään turistikeskus, sen huomasi heti. Toki jonkin verran turistia liikkuu, mutta enemmänkin paikallisen oloisia eli montenegrolaiset tulevat rannalle lomalla. Rakentamista tehdään kaikkialla, eli vierekkäin voi olla aivan uutta hotellia ja Jugoslavian aikaista möykkyä. Hauskan yksityiskohdan tarjosi majapaikan reitti kauppaan, kun ajattelin, että kyllähän tosta nyt suoraan pääsee, mutta eipä päässyt. Uuden asuinalueen ja parin tornikompleksin takana ennen kauppaa oli ihan perinteinen lammas ja ankkafarmi. Hajua myöten. Se piti kiertää, että kauppaan pääsi. 

Illaksi katselin itselleni paikan, josta saisi paikallista ruokaa oikein reilummin ja tällä kertaa osui kohtuu nappiin. Hiljainen paikka kaupungin laidalla. Tilasin mixed grill, jonkun salaatin ja pari tulista paprikaa. Näistä omistaja vielä kysyi, että oonkohan ihan varma. No olin, eikä ne nyt ihan niin tulisia ollut.

Lihalautasen hinta taisi olla 15,50€. Siltä löytyi: vasikan kyljys, possun kasler-pihvi, possun ulkofilepihvi, kanan file, possua

Rekku

vartaassa, naudan jauhelihasta tehty pihvi, pari siivua pekonia, makkara ja pari paikallista kebua +ranut, salaattia ja sipulia. Ei tasan mitään mahdollisuutta, että olis saanut kaiken syötyä. Urheasti yritin, paikallinen rekku haistoi tilanteen (tai lihan) ja sai vähän kanaa, joka oli pikkuisen kuivaa. 

Ruokailun jälkeen palailin vatsani viereen huoneeseeni, join liian monta olutta ja menin liian myöhään nukkumaan.