Pikaloma Tallinnassa

Kun on nyt tullut kierreltyä lasten ja harrastusten parissa niin onhan se välillä kierrettävä myös vaimon kanssa. Nyt tosin vain ihan pikaisesti pidennettynä viikonloppuna Tallinnassa. Tarkoituksena oli oikeastaan vaan lähteä katsomaan, vieläkö Tallinna on paikallaan, rauhoittua hieman ja syödä hyvin. Tässä mielestäni onnistuttiin ihan kivasti.

Majapaikaksi vaikoitui keskustan tuntumasta Radissonin kylpylähotelli. Kriteerejä oli kaksi: kävelymatka keskustaan ja lähellä Telliskiveä, jota oli tarkoitus käydä töllistelemässä. Nuo hoitui hotellissa aivan hyvin ja allasosastokin oli ihan mukava. Ei mikään koko päivän kylpyläkohde, mutta kiva oli käydä pulahtamassa aina silloin tällöin. Jos heikkouksia hakee niin aamupala oli vähän väsynyt, ei toki huono.

Katselemista riittää, kun vaan jaksaa hieman kävellä ympäriinsä.

Ohjelman virallisena osiona oli ainoastaan käynti baletissa, kaikki muu oli enemmän tai vähemmän vapaata shoppailua, kiertelyä ja syömistä. Auto oli tällä kertaa matkassa, joten kerran käytiin shoppailemassa hieman keskustan ulkopuolellakin. Koska suunnittelu on perinteisesti ollut vahvuuteni, kylpyläreissulle jätin uikkarit pakkaamatta, joten ensimmäinen shoppailureissu saatiin teemoitettua jo matkalla. 

F-hooneessa samalla kertaa tuli
pöytään alkupalat ja pääruoka.

Telliskivi on edelleen paikallaan ja alue on kyllä oikeasti ihan mielenkiintoinen. Ihan kiva käydä katsomassa, miten alue katutaiteeneen kehittyy. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että pientä trendilisää arvioissa kyllä on, esimerkiksi Tripadvisor hehkuttaa alueen paikkoja jo aavistuksen turhankin paljon. Käytiin alueella kolmessa ravintolassa: F-hooneessa, Humalakodassa ja LaTablassa. Kaikki ihan ok tavaraa, mutta en kyllä itse pidä netin arvioita paikoista ihan ansaittuina. Hinta-laatu -suhde on kyllä kaikissa ihan hyvä, siitä ei pääse mihinkään ja hakkaavat helposti monia paikkoja vanhasta kaupungista ja sen välittömästä läheisyydestä. 

F-hooneessa henkilökohtaisena ongelmana oli liian kovaa soinut musiikki. Syödessä olisi kiva, että pystyisi puhumaan vastakkaisen henkilön kanssa suhteellisen normaalilla äänellä. I am too old for this shit, kävi mielessä syödessä. Alkupalat ja pääruoka on myös keskimäärin tarkoitus tuoda pöytään eri aikaan ja itse painotan ruokailussa laatua annoskoon sijaan. 

La Tablan lätyt. Ok, mutta
tulisuutta kaipaa runsaasti.

LaTablassa voisi olettaa saavansa edes auttavasti tulista ruokaa, mutta tulisuus yllätti täydellisellä poissaolollaan. Rehellisesti odotin tältä paikalta huomattavasti enemmän. Ruoka ihan ok, mutta vain ihan ok. Sama pätee Humalakodan burgereihin. Ihan ok burgerit, mutta vain ihan ok. 

Yhtä ruokapaikkaa haettiin ihan tositarkoituksella. Olimme menossa GC Gastrobariin, mutta ei vaan löydetty. Ei sitten millään. Kartan mukaan ihan oikealla paikalla, kierrettiin ja kaarrettiin, mutta mitään ravintolaan viittaavaa ei nähty. Koska nälkä alkoi jo kurnia vatsassa, päätettiin ottaa varman päälle ja mennä Chediin. Paikkavalintana se on kyllä vankka edelleen. Hieman ehkä on jäänyt ruokalista junnaamaan paikalleen. Muistelen sen olleen hyvin samanlainen jo 15 vuotta sitten. Hyvää kuitenkin ja täällä tulee alkupalat eri aikaan pääruokien kanssa. Jos nyt miinusta täältäkin hakee niin sichuanpippurikanassa oli pippuria jopa vähän liikaa. Maku meni aavistuksen överiksi. Selkeästi reissun kallein ruokailu, mutta yhtä selvästi paras.

Chedin setti on hyvä

Ei voi valittaa.

Laadukasta loppuun asti.

Dublinerin mättölautanen. Ajaa
asiansa oikein hienosti. 

Tällä reissulla kävelimme myös poikkeuksellisesti kahdesta paikasta pois. Vähän perinteisestikin yhtenä iltana on käyty syömässä selkeästi pubiruokaa ja tällä kertaa ajateltiin käväistä Karja Kelderissä, mutta paikka oli lähes tyhjä, palvelu olematonta ja lista vieläpä aika tylsä (eikä siis sama kuin netissä). Hetki istuttiin ketään ei kuulunut, vaihdoimme viereiseen Dublineriin, joka tarjosi takuuvarmaa rasvatönkköä isolta lautaselta. Paikka oli aivan täynnä kun saavuimme ja saimme paikat korkeilta ikkunapenkeiltä. Pyysimme toki ilmoittamaan, jos paikkoja vapautuu. Jos oltaisiin odotettu tarjoilijan ohjaavan pöytään niin istuttaisiin siinä pöydässä vieläkin. Hypättiin vapautuneeseen pöytään itsenäisesti, kun väkeä alkoi vähenemään. Toinen poistuminen tehtiin Telliskivessä kahvilassa, ensin ei tullut tarjoilua pihalle, sitten käytiin sisällä ja saatiin lista, josta luvattiin hakea tilaus ulkoa, sitä ei kuulunut, joten vaihdoimme kahvilaa. Kahvin tilaamista ei kuitenkaan ihan loputtomasti viitsi odotella. Olen ilmeisesti tulossa vanhaksi ja kärttyisäksi.

Oopperassa pitää kiirettä tarjoilun kanssa,
mutta ehtii kuitenkin.

Kansallisooppera oli sitten se varsinainen reissun "pääohjelma",
nyt siis ohjelmistossa baletti. Ei sitäkään erityisesti oltu suunniteltu eli matkaliput ja majoitus hommattiin ensin ja sitten lähdettiin katsomaan, mitä tekemistä sitä löytyisi. Muutamia vuosia sitten kävimme katsomassa Faustin samaisessa talossa ja sehän kyllä toimii. Ei missään tapauksessa Helsingin veroinen kuin korkeintaan vanhahtavalta tunnelmaltaan. Väliaikatarjoilu kannattaa ehdottomasti täällä varailla etukäteen. Tarjoilupaikka on kohtuullisen pieni ja pitkä jono lyhenee niin hitaasti, että kuohujuoman joutuu kaatamaan kitusiinsa kertahörpyllä. Ohjelma kuitenkin hyvä, tarjoilu hyvä. Suosittelen vahvasti.

Tallinna on siis edelleen paikallaan. 

Pikareissu Islantiin

 

Hieman karua maisemaa, hiljaista ja
joka paikassa erittäin siistiä. 

Nyt kun kerran matkustuspää on koronan jäljiltä saatu auki niin reissataan sitten ihan tosissaan. No sekä edellinen Pariisin reissu että tämä Islannin matka olivat enemmän tai vähemmän sattumaa ja varsinkin niiden ajoitus. Tässä Islannin reissussa oli siis kyse judon PM-matkasta eli mistään suuresta turistikohteiden kiertämisestä ei ole kyse. Koneella kisakaupunkiin, hotelliin - kisapaikalle (toistetaan tarvittaessa), ja lopuksi koneella kohti kotia.

Pariisin reissu toi pientä aikatauluhaastetta, koska alunperin sinne varattu lento oli perillä Helsingissä muutama tunti Reykjavikin lennon lähdön jälkeen. Pääsin siis tutustumaan Finnairin lippujenvaihtokäytäntöön. Ihan sujuvaa ilmeisesti muuten, mutta olinpa ottanut pisteillä palkintolennon ja sitäpä ei netissä muutella. Puhelimella jonotukseen vierähti vajaa tunti, mutta lopulta itse vaihto sujui helposti. Pariisin matkaa aikaisettiin päivällä.

Kisapaikka on kisapaikka kaupungista
riippumatta.

Vaihto Pariisista Helsingin kautta Reykjavikiin suoritettiin luovasti. Pariisin lennon saavuttua Helsinkiin, siirryttiin Tikkurilan juna-asemalle, johon oma tytär toi minulle vaihtotavarat (oltuaan Pariisin reissun ajan vierailulla toisessa paikassa). Minä tuuppasin lapset Tikkurilassa junaan ja siirryin Helsinkiin judosalille, jonne oli uusi matkaseura jo saapunut ja saimme yöpyä mukavassa tatamimajoituksessa seuraavaan aamuun. Toki siinä sai mukavan iltajumpan eli ei tuo mikään hölmö ratkaisu ollut. 

Lentopelkoinen on aina innoissaan, kun lähtöä odotellessa kapteeni ilmoittaa, että tietokoneet eivät toimi, tässä menee nyt hetki. Yllättävän rennoissa tunnelmissa pystyin kuitenkin olemaan. Itse lento sujui lopulta mukavasti eikä edes myöhästynyt kovin pahasti. Ilmeisesti liikennettä kentillä on ylipäätään vielä sen verran vähän, että hieman on aikatauluissa ilmaa.

Pieni ruokakulttuurikasvatus paikallisessa
sushijunassa. Ihan hyvää oli, ei toki
japanilaisen veroista.

Toinen takuuvarma tapa saada lentopelkoisen syke tappiin oli Finnairin korona-kuulutus. Tämä oli käytössä sekä Pariisin, että mennessä Reykjavikin lennolla. Reykjavikista palatessa maskia ei tarvinnut käyttää. Ystävällinen automaattikuulutus alkoi tyyliin "Poikkeustilanteesta johtuen..." Tuolla ehti hienosti ajatella maailmanloppua ennen, kuin päästiin maskeista puhumaan.

Kentältä pääsee keskustaan käytännössä lentokenttäbussilla tai taksilla. Islannin hintatasolla molemmat kohtuu arvokkaita ratkaisuja, mutta ainakin bussi toimi ihan hyvin. Bussilla olisi saanut jatkoyhteyden suoraan hotellille, mutta meillä oli aikaa, joten käppäilimme parin kilometrin matkan ihan mielellämme.

Reykjavikin paikallisliikenne on selkeää, mutta höystetty parilla pienellä ongelmalla. Ensinnäkin lentokentältä päässee jotenkin paikallisbussilla keskustaan. En kuitenkaan keksinyt, mistä tuo bussi kulkisi. Toinen jekku oli tehty järjestäjän kännykkäsovellukseen, josta oli tarjolla vanhentunut versio. Vahingossa ladattu vanha sovellus aiheutti pientä mietintää. Kysymällä näistä onneksi selviää. Oman kännykän netissä oli kaiken lisäksi jotain bugia koko reissun ajan. Netti oli joko hidas tai olematon ja varsinkin tuo paikallisliikenteen lippusovellus kärsi tästä paljon. Muutaman kerran joutui kuskin kanssa selvittämään, että näytän lipun, kunhan se suostuu aukeamaan.

Keskustan kirkko ns. "erottuu
maisemasta". 

Reykjavik on käytännössä ylisuuri Teerijärvi. Todella siisti, kaikki paikat hienossa kunnossa. Teerijärveen verrattuna maisemat ovat toki ihan toista luokkaa. Paikallisbussilla pääsi tosiaan helposti paikasta toiseen ja reitit on kohtuu helposti selviteltävissä. Pientä miinusta päivälipun puutteesta eli vaihtoehtoina taisi olla kuukauden lippu tai kertalippu. Turistille päivä tai 3 päivää on yleensä kuitenkin se hyvä systeemi. Toisaalta keskiverto turisti ei paikallisliikennettä kaipaa. Keskustassa kaikki on kävelyetäisyydellä, meillä kisapaikalle oli vajaa 10 kilsaa, joten sitä ei viitsinyt moneen kertaan kävellä. 

Itse ohjelma meni juuri niin kuin oli ajateltu, hotellille ja siitä punnitukseen kisapaikalle, syömään ja nukkumaan. Ensimmäienä aamulla kisapaikalle, kisat, pieni harjoitusjakso ja kisan jälkeen syömään. Toisena aamulla lenkille hienoihin maisemiin, kisapaikalle treenaamaan. Sitten ehti vielä hetken pyöriä kaupungilla tuliaisia ostamassa ja syömässä. Kolmantena aamuna kukonlaulun aikaa lentokenttäbussilla kentälle ja takaisin kohti Helsinkiä. Paljon noissa kolmessa päivässä ei siis ehtinyt nähdä. Sen kuitenkin, että ruokana syödään kalaa ja se on hyvää. 

Maisemat on karut, mutta kunnossa.

Islanti on itseasiassa hyvä pomppukohde, jos meinaa lomailla Amerikassa. Käsittääkseni Icelandairilta saa lentoja, joissa pystyy ottamaan muutaman päivän pompun Reykjavikissa. Rauhallisemmalla aikataululla kaupunkiin ja lähialueisiinkin ehtii tutustumaan muutamassa päivässä. Jos haluaa enemmän saarta koluta niin sitten kyllä vaatii pidemmän ajan. 

Helsinkiin tullessa aikataulu tiedettiin tiukaksi. Aikaa koneen saapumisajasta junan lähtemiseen lentoasemalta oli 22 minuuttia. Lento oli ajallaan, mutta hiki tuli silti laukkuja odottaessa. Siirryimme aivan hihnan alkuun laukkuja kyttäämään. Missään muualla kuin Helsingissä ei oltu kiinnostuneita korona-passista, siinäkin jonossa meni vajaa minuutti. Koko matka laukkuhihnalta junaan juosten, varmisti, että hiki oli vielä junassakin. Viimeiset askeleet ehdittii kävelemään eli aikaa jäi noin 20 sekuntia. Tarkalle meni, mutta onnistui. 

Palkintomatka Pariisiin 2/2

Jotenkin toivoisi, että vesi kiertäisi näissä
putouksissa

Jatkoa edellisille päiville...

Kolmannen päivän ohjelma oli suunniteltu pitkälti Versaillesin varaan. Aamuhommina hieman kävelyä keskustassa, crepe alle ja junalla kohti linnaa. Järjestelyt on helpot, liput junaan saa helposti ja paikka löytyy ilman ongemia. Versaillesiin oli hommattu etukäteen aikataulutetut liput, jonot löytyi helposti, selostukset löytyy kännykkäsovelluksesta jne. Sisätilojen patsaskäytävällä tuli testattua myös jälkikasvun huumorintaju. Helppoa tutustumista mielestäni. Lähes pelkkien pääkuvien käytävältä puuttui yksi patsas korokkeeltaan ja totesin: "kato Marie Antoinette". Toimi

Käveltävää riittää ja turvavälit eivät ole ongelma...

Jos jotain vinkkiä antaa niin ulkotiloja varten kannattaa napata piknikeväät mukaan. Puutarhassa on hyviä paikkoja istuskelulle. Ilman eväitä askeleita kertyy kohtuu paljon, minulla päivälle noin 30 000. Pienenä pettymyksenä Versaillesin osalta täytyy sanoa se, että suihkulähteet saisivat olla paremmin päällä. Osaa pidettiin päällä silloin tällöin, mutta kyllähän ne on tuon paikan yksi ydinajatuksista ja vähän hölmö pelkkiä altaita kiertää katsomassa. Keväällä ilma oli kohtuullinen, mutta kesällä kannattaa kyllä varata reilusti juotavaa ja varautua kuumuuteen ylipäätään. 

Päivällinen käytiin samoilla kulmilla kuin edellisenäkin päivänä Montmartren ja Sacré-Cœurn kupeessa selkeästi varsin ranskalaisille tarkoitetussa ravintolassa. Ei sanaakaan englantia missään, ei löytynyt edes googlesta, vaikka selkeästi pitkään on tuolla paikalla ollut. Ranskankielinen tulkkini joutui siis työskentelemään koko rahan edestä, mutta hyvin tuo meni. 

Lähes joka ravintolassa menu sekä lounaalle
että päivälliselle. 2 / 3 ruokalajia yleensä 
hyvinkin kohtuulliseen hintaan.

Yleisesti ravintoloiden päivä menu on kuitenkin se juttu eli sen nyt osaisi tilata ilman kielitaitoakin, jos on valmis syömään, mitä eteen tuodaan. Nyt tuli ankkaa, hyvää sellaista. Varsin perinteistä ranskalaisen keittiön tavaraa, kuten kuvan jälkiruokaosastokin kertoo. Hieman meni aluksi aikaa menu-logiikan setvimiseen, kun päivän menulle oli yleensä kaksi eri hintaa ja sisältö vaikutti äkkiseltään samalta. Jujuna oli se, että halvemmassa versiossa valittiin alkuruoan lisäksi alkuruoka tai jälkiruoka, kun kalliimmassa versiossa vedeltiin kaikki kolme. Kun tuosta hämääntymisestä pääsi yli. Minun ruokavalinnat oli käytännössä tehty.

Lisätään samaan syssyyn vielä pari ruokahuomiota. Keskimäärin ruoka on kyllä erittäin hyvää ja parhaalla hinta-laatu -suhteella pääsee tosiaan sen valmiin menun kautta. Sen ulkopuolella hinta kohoaa huomattavasti. Annoskoot on myös suunniteltu kohtuullisiksi eli mitään hullua ähkyä ei kolmen ruokalajin setillä itselleen saa, mutta vatsan täyteen ihan varmasti. 

Kun lähestytään keskustan arvokkaampia paikkoja hinta nousee mutta taso ei missään tapauksessa samassa suhteessa. Meillä esimerkiksi reissun kallein creme brylee oli myös reissun huonoin. Syynä sijainti kartalla.

La Joconde ei ole Louvressa
ainoa, jolla on salaperäinen hymy

Viimeinen kohde reissulla oli Louvre. Sinne oli hommattu liput jo etukäteen ja aikataulutuksella tietenkin. Aika oli kohtuu myöhäinen eli aikaa vierailulle jäi ehkä hieman liian vähän. Toisaalta se ei myöskään haittaa. Ihan mielellään sitä käy Louvressa uudestaankin. Ranskalainen tekniikka tosin aiheutti ongelmia, kun aiemmin aivan normaalisti toiminut e-lippu lopetti toimintansa vierailupäivänä. Kaiken yritin, mitä osasin, mutta lippu ei auennut. Kyllähän se kuumottelee jonossa, kun ei tiedä, pääseekö sitä sisälle ollenkaan. Varautunut toki olin ja se auttoi. Löytyi varausnumerot, passi mukana, kaikki mahdolliset tiedot kaikesta. Se myös auttoi. Jonosta pieni kyselykierros ja selvittely, tyypit höpötti ranskaa jonkun aikaa ja ohjasi takaisin jonoon. Sen jälkeen ei tarvinnut asiaa miettiä.

Louvre on kyllä hieno paikka. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ympäri maailmaa varastetu tavarat voisi toki palauttaakin vähintään oikeammalle omistajalle. Matkaseuran mielestä kyseiset esineet on siirretty turvaan ja hyvään säilytykseen. Riippunee

paljon linssien värityksestä. Niin tai näin, nähtävää on niin paljon, että kaikkeen ei ehdi, eikä ehkä aidosti kerralla jaksakaan tutustua. Paikalle palataan varmasti myös jatkossa.

Reissun viimeiseksi päivälliseksi jäi bbg-mättö. Jälleen niitä ns. hyvän arvion saaneita paikkoja ja selkeästi suosittu pytinki. Porukkaa oli koko ajan ja ihan jonoksi asti. Itse en kyllä tykkää näistä konsepteista, joissa tilausta pitää käydä tiskillä hyppäämässä. Varsinkin tämän tyyppisessä paikassa, jossa ei voi olla täysin varma siitä, minkä kokoinen vadillinen lihaa pöytään tulee, on mukana tilata pöytään pieni setti ja täydentää sitten. Nytkin myös täydennettiin ja ruoka oli kyllä erinomaista. Etenkin ranupaketti oli aivan priimaa. Itse tosiaan tykkäisin, kun annoskoko olisi vähän pienempi ja pääsisi maistelemaan samalla hieman laajemmalla kattauksella. Toimi toki näinkin eikä nälkä kyllä jäänyt.

Marie Antoinette?

Aamulla hotelliaamiaisen kautta kohti kotimatkaa. Kaikkien suureksi yllätykseksi kaikki toimi oikein hienosti. Metrot ja junat kulki eikä mitään muutakaan kummallista ollut. Sen verran onnistuttiin sähläämään, että lentoasemalle kulkeva junalinja on vähän kuin Helsingin metro, haarautuu loppupäässä kahteen. Hypättiin lähtiessä juuri siihen junaan, joka oli matkalla väärälle päätepysäkille, mutta opasteet ja kuulutukse ovat sitä luokkaa, että jopa minä pystyin ne ymmärtämään ja vaihtamaan oikeaan junaan haarautumisasemalla.

Pojan reissu jatkui Tikkurilan kautta takaisin kotiin. Minä jatkoin matkaani yhden yön tatamimajoitukseen ja siitä seuraavana aamuna kohti Reykjavikiä.