lauantai 30. heinäkuuta 2022

Italialaiset pyhimysbileet

Sivukatu noin 20:00 200 metriä 
juhlapaikasta. Normaalisti autoja
molemmin puolin täysi rivi ja
muutama "väliaikaisesti" parkissa
hätävilkut päällä näiden vieressä.

Katolisessa kulttuurissa vaikuttaa edelleenkin aika vahvasti pyhimyskultti ja sen myötä aina silloin tällöin eri paikoissa vietetään erilaisia juhlia. No ei sillä vietetäänhän meilläkin jos jonkinlaista kinkeriä eivätkä syyt ole sen kummallisempia. Pääasia, että ihmisillä on hauskaa. 

No Ischialla 26.7. vietetään pyhän Annan juhlaa. Ihan en vielä päässyt tarinaan kunnolla sisään, mutta jotenkin siihen liittyvät veneily, raskaana oleva Anna, kalastaja ja mahdollisesti myös paikallinen linnoitus Castel Sant’Angelo. 

No joka tapauksessa kyseisenä päivänä väki kokoontuu linnan juurelle, vähän kuin juhannuksen tai uudenvuoden juhlintaan. Sillä erotuksella toki, että juopot loistavat poissaolollaan, minkäänlaista kärhämää ei ole missään, jokaisesta kioskista saa halutessaan pullon viiniä mukaansa ja poliiseita on oikeasti joka paikassa (tähän toki vaikuttaa se, että järkkärikulttuuria ei ole). Paikallahan oli ainakin paikallispoliisi, carabinieri, guardia di finanza ja rannikkovartiosto. Jos jotain kummallista lähistöllä tapahtuu niin yksinkertaisempi turisti ei kyllä tiedä kenelle pitäisi soittaa. 

Suurena erotuksena suomalaiseen juhlakulttuuriin koko tapahtuma-alue rauhoitetaan autoilta ja muilta vempaimilta. Edes polkupyöriä en nähnyt. Tämä siis tarkoittaa myös sitä, että normaalisti asuntojensa eteen pari autoa rinnan molemmin puolin tietä pysäköivät italialaiset hilaavat kuhmuiset kotteronsa johonkin. En tiedä mihin, mutta yhtään autoa ei alueella näkynyt. Suomalaisella mittapuulla noin 200m juhannuskokosta kaikkiin suuntiin, ei yhtään liikennevälinettä (no pari poliisiautoa ja ambulanssia poikkeuksena). 

Esitys suoritettiin merellä. Pari eri lavaa,
tässä tanssijoiden "varjolava". Lisäksi muutama
vene ja valotehosteita olosuhteet huomioon 
ottaen erittäin laadukkaasti.

Itse juhlasta ennakkotietona oli, että 21:00 on ilotulitus, siihen tähdättiin. Toki tiedettiin, että italialaisilla se venyy minne sattuu, mutta nyt vedettiin ihan pohjat. Ensinnäkin ylipäätään mikään alkoi noin 21:30 ja sen jälkeen esitettiin sinällään ihan laadukasta ohjelmaa niin, että itse ilotulitus myöhästyi muutaman minuutin todennäköisesti suunnitellusta 00:00. Ei muuten mitään, mutta aika moni turisti tuskastui ja lähti menemään hyvissä ajoin ennen puoltyötä. Lisäksi ohjelmaa venytettiin kiittämällä lähes kaikkia paikallaolevia nimeltä. Eikä siis mitään liioittelua, juhlan aikana kiitettiin nimeltä varmasti toistasataa ihmistä. Oma kielitaito on heikko, mutta sen verran osaan sanoa, että kiitettiin ainakin saaren kaikkien osien pormestarit, alueiden poliisipäälliköt (siis kaikkien eri poliisien), vieraita, esiintyjiä, kymmeniä esitykseen osallistuneita, jostain syystä joitain rehtoreitakin. 

Ilotulitus mereltä, kolmesta viiteen lauttaa
paukutti menemään yli 10 minuuttia niin, että
koiranomistajia pelottaa jo nyt ensi vuoden pauke.

Juonto oli oikeasti syvältä ja äänentoisto tuhannesti liian kovalla ja ylipäätään kohtuullisen heikkotasoinen. Toki parempi, kuin monessa suomalaisessa uudenvuodenpuheessa, mutta nyt paikalla oli pari ihan pätevää ooperalaulajaa. Itse esitykset siis tosiaan varsin laadukkaita ja kun siihen ilotulitukseen päästiin, se oli kyllä vaikuttava. Sekä kestoltaan, että laadultaan. Klassiseen musiikkiin suunniteltu ehkä 10 minuutin pauke mereltä oli kyllä hienoa seurattavaa. Onneksi jaksettiin odottaa. 

Lapsiperheellä aikataulut menivät viimeisen päälle vituralleen eli ajtus oli käydä katsomassa ilotulitus ysin jälkeen, käväistä pizzalla ja iltauinnin kautta nukkumaan. No ruokailu jäi käytännössä väliin ja kun puolenyön jälkeen porukka alkoi purkautua paikalta ei ruokailu ollut enää edes mielessä. Kävelyruuhka oli sitä luokkaa, että totesimme paremmaksi kävellä kohti majapaikka ja hypätä bussiin, jos sellainen sattuu tulemaan. Noin 3,5 kilometrin taipaleella bussia ei näkynyt eli kävelimme. Loppu sitten menikin kyllä melkein suunnitelman mukaan eli ruokaa ja uimaan. 

Kokonaisuudessaan ei poikkea suomalaisen juhannuksen ja uudenvuoden risteytyksestä mitenkään. Syy juhlaan on aika teennäinen, jengi tulee paikalle ilotulituksen takia ja höysteenä on vähän muuta diipadaapaa. Toki tässä italialaisessa versiossa diipadaapan taso ja se ilotulitus oli liian pitkä ja vähän kovemmalla tasolla kuin Suomen vastaavissa. 

Loppuun pieni pala tulituksen keskivaiheilta eli ns. perussettiä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti