Pääseekö sähköautolla Lappiin?

Vaikka suurimmalle osalle lienee selvää, että sähköautolla Lappiin pääsee niin sitä tunnutaan jatkuvasti kyseenalaistavan. Puolen vuoden sähköautoilun jälkeen kohdalle tuli ensimmäinen kerta, kun noille korkeuksille piti ensimmäisen kerran suhata. Mukana ei kuitenkaan ollut perävaunua, venettä, lentotukialusta eikä mitään muutakaan mukana revittävää, pakkastakin oli kuten normaaleina suomalaisina kesinä. Mukaan pakattiin siis vain 3 henkeä ja reilun viikon tavarat, autona Tesla Model S eli ei tarvinnut pakatessa tetristä harrastaa.

Kemijärven paikallisliikennettä.

Lähtötilanteessa Eurassa akku about täynnä, sehän tietysti kaikkia kiinnostaa. Aivan turha info siinä mielessä, että matkalla pysähdyttiin kuitenkin Jämsässä syömässä, jonka aikaa auto oli ABC:n 22 kW roikassa. Ensimmäinen varsinainen pysähdys oli Lapinlahdella, jonne olisi päässyt täydellä akulla suoraankin, nyt kuitenkin virtaa oli perillä niin paljon, ettei tarvinnut muuta, kuin laittaa töpseli seinään yöksi. 

Tässä vaiheessa vannoutuneet häkäpönttöjen puolestapuhujat tietysti huomauttavat huijaamisesta. Matkalla pysähdyttiin yöksi. Tottavie, koska vaikka eteen tulikin tarve ajaa Lappiin, siihen sisältyi tarve pysähtyä sekä mennessä että tullessa Lapinlahdella. Yöpymisen jälkeen (päivä 2) tehtiin pikavisiitti Iisalmessa ja sen jälkeen Kuopiossa, jossa auto oli valitettavasti hitaassa laturissa kauppareissun ajan. Kuopion Prisman pihasta kun ei jostain syystä tehokkaampaa laturia löydy. Lopuksi auto yöksi Lapinlahdella seinään. Kokonaismatikkana voi laskea, että tehty välikierros oli noin 200 kilometriä, jonka kuittaantuu hyvin noilla yön latauksilla, lisänä Prismassa ladatut, joten kun matkaa lähdettiin jatkamaan kohti pohjoista päivänä 3, akussa oli virtaa vähän enemmän kuin alunperin Lapinlahdelle saavuttaessa.

Loppumatka Kemijärven metsiin ajettiin päivänä 3. Vessa ja kauppareissu (jotain oli unohtunut) Suomussalmella. Latausdatan mukaan 17 minuuttia. Toisen kerran pysähdyttiin Posiolla syömässä ja samalla ostettiin mukaan vieläkin unohtuneet tavarat. Latausaika tunti ja 6 minuuttia. Molemmat lataukset kestivät sen, mikä muissa toiminnoissa kesti, ei odotusta latauksien takia. Siitä vielä reilu 100 km varsinaiseen määränpäähän ja kyllä sähköautolla pääsi Lappiin. 

Paluumatkalla menikin sitten oikeastaan kaikki niin pieleen kuin oman sähköautohistorian kohdalla on ikinä mennyt. Lähtö normaalisti Kemijärven metsästä ja tarkoitus pysähtyä Kuusamossa. Näin tehtiin ja ehdittiin melkein vessaan, kunnes huomattiin, että Citymarketin laturista (200kW) tulee autoon virtaa 12 kW. Pakkosiirto viereiseen Prisman laturiin. Pysähdys 25 min eli jälleen sen ajan, kun toiminto vaati (vessa, välipalat kaupasta ja "pikavisiitti" Pentikin kaupassa). Lähtiessä oli pakko tarkistaa, että akkua on oikeasti tarpeeksi, kun tarkoitus oli ajaa Kajaaniin Superchargeriin ja samalla syömään. No olihan sitä yli 50 km marginaalilla.

Sittenpä teki Suomen kesäilmasto kikkakakkosen: lämpötila laski reippaasti, alkoi sataa ihan tosisssaan ja navakka vastatuuli. Kyllä, kaikilla on ihan merkittävä vaikutus sähkönkulutukseen. Lopputuloksena Teslan ennuste Kajaaniin 2% ja kilometrit sulivat pitkin matkaa niin, että arvioin perillä olevan akussa virtaa 5-10 kilometrille. Koska ennen Kajaania ei kunnollista plan B -laturia ole 1. kuskin (itse olen 2. kuski) perse ei kestänyt vetää pienellä riskillä viimeistä 60 kilsaa vaan tehtiin henkinen lataus Hyrynsalmella 4 minuuttia. Oman uran toinen kerta, kun joutuu ns. turhan pysähdyksen tekemään. Samalla toki vaihdettiin kuski ja tarkastettiin some ja päästiin lopulta Kajaaniin laturiin ja syömään.

Jottei vastoinkäymiset loppuisi tähän. Teslan sovellus tuuppasi ruokien tilauksen jälkeen, että lataus on keskeytynyt. Tätäkään ei ole ikinä ennen käynyt. Syynä lienee pieni sähkökatkos, koska ilma oli mitä parhain suomalainen kesäsää eli vettä, tuulta ja mahdollisesti pientä salamointiakin. Pikaisesti käynti laturilla ja uusi startti, jonka jälkeen homma sujui mallikkaasti ja ruokailun jälkeen päästiin matkaan. 

Maja metsän rauhassa.

Heti lähdön jälkeen huomattiin kuitenkin, että auto venkoilee kummallisesti. Suuresti ei kiinnitetty asiaan huomiota, kun ongelma katosi vauhdin kasvaessa. Lapinlahdella vauhti jälleen hidastui ja venkoilu palasi. Auto seinälaturiin yöksi ja asiaa tuumailemaan. Todettiin, että renkaat on niin vanhat, että vika löytynee sieltä. Aamulla jälleen pikavisiitti Iisalmessa eli vajaa puolet yön aikana ladatusta virrasta katosi ennen viimeistä pätkää. Tärinä autossa lisääntyi, mutta päästiin perille Kuopioon, jossa uutta rengasta alle. Oikean takarenkaan rakenne hajonnut eli vaihtopäätös tuli ihan oikeaan aikaan. Kaikki renkaat oli muutenkin jo vaihtokunnossa joten ei varsinaisesti harmittanut. 

Matka jatkui kohti kohti Euraa, loput jo kuitenkin varsin suunnitelmallisesti. Matkalla piti piipahtaa joka tapauksessa ruokakaupassa, kun yli viikkoon ei ollut jääkaapin valoa tarvinnut katsella. Arvottiin Jämsän S-marketin ja Linnanmaan (Tampere) Prisman välillä. Tampereelle ennuste jälleen 2%, joten päädyttiin Jämsään. Siinä kauppareissu ja vessa 25 minuuttia ja loppumatka Euraan sujui kuin siivillä. Sähköautolla pääsee siis myös pois Lapista.

Helvetin porteilla

 Kotimaan matkailu on aivan oma taiteenlajinsa ja nyt pääsi (joutui) kokemaan, jotain aivan erityistä. Pyytämättä ja yllätyksenä kuin Anneli Jäätteenmäen faksit, matkaohjelmaan tupsahti reissu Suomen suurimpaan kyläkauppaan Tuuriin. Kyseessä oli käytännössä puolimatkan tapaamispaikka, eikä mitään varsinaista tarvetta tai halua itse paikkaan ollut.

Kohteen ihanuus tuli selväksi jo menomatkalla, kun tiellä Tampereelta pohjoiseen oli kaikki mahdolliset karavaanarit ja muut matelijat. Matkaa siis taitettiin reilusti alle nopeusrajoitusten, toisaalta tasoitukseksi verenpaineen ylärajat paukkuivat.

Itse kohteessa löydettiin kentältä tivoli, johon alta 12v. kävijät pääsivät ilmaiseksi, siitä tietysti suurta plussaa. Toisaalta tarkoituksena lienee lähinnä aikuisten vierailun pidentäminen, koska rahaa varmasti palaa suoraan verrannollisesti vietettyyn aikaan. Vaikka itse huvipuistovempeleistä pidänkin, jo hotelli-kauppa-huvipuisto ym. kompleksin ulkopuolella tuli vähän paha olo.

Eikä se sisällä parantunut. Kauppahan on iso, jos sitä pitää hienona niin ok. Läpikäveleminen vie rutkasti aikaa ja osalle varmasti jää käsiin sellaista tavaraa, jolle ei ikinä mitään käyttöä ole. Oma shoppailukierros oli varsin rajoitettu, kun en tuohon rahtaamiseen halunnut lähteä. 

Ruokatarjonta oli odotetun vaisua. Lähinnä yritettiin minimoida vahinkoja. Ajatuksena oli, että kotiruokabuffet on ehkä se varmin ratkaisu. Toivottavasti oltiin väärässä, koska todennäköisesti jokaisesta Tuurin lounasruokalasta saa parempaa. Perunamuusi oli hyvää, mutta paistetuilla possunfileillä olisi pystynyt kopauttamaan tajun pois keskikokoiselta hauelta.

3-4 tunnin aktiivisen kärsimyksen jälkeen jäin miettimään, mikä tuossa paikassa vetää väkeä puoleensa. En keksinyt vastausta. Poika pois tivolista ja kotimatkalle. Tuurissa käyty kahdesti, ensimmäisen ja viimeisen kerran.

Ruokailuja Virossa

La Dolce Vitan pizza on hyvä!

Samaan settiin niputettuna kolme viimeistä Viron reissua. Yksi harrastuksen kautta Tartossa alkutalvesta ja kaksi keväämmältä Tallinnasta. Kaikissa reissuissa eri kokoonpanolla, mutta ruokailuilla käytiin kuitenkin.

Tarton reissulla meinasi ensimmäisellä kerralla jäädä luu käteen, kun saapumisaika oli siinä määrin myöhään, että ruokapaikat alkoi olla kiinni. Pikaisena ratkaisuna oli pakko tyytyä paikalliseen Vapianoon ja sehän oli tietysti sitä mitä saattoi odottaa: keskinkertaista. Henkilökohtaisesti ärsyttää myös nuo tilaussovellukset ym. vempeleet. Ilmeisesti olen liian vanha, mutta tykkään kun tilauksen voi tehdä ihmiselle pöydässä. Kaiken lisäksi juomat sitten joutui kuitenkin hakemaan tiskiltä eli ei tuosta systeemistä ollut edes mitään hyötyä.

Toisena iltana pääsi sitten syömään ihan kunnolla ja paikkakin oli huomattavasti parempi. Joskus vuosia sitten olen aiemminkin käynyt ja jo silloin jäänyt paikka mieleen. La Dolce Vita tarjoilee oikeasti hyvää italialaista ruokaa. Alkupalaksi Carpacciota ja perään pizza, joka oli todennäköisesti paras, jonka olen Italian ulkopuolella saanut. Siitä täydet pisteet. Varauksen tekemineni on kuitenkin ehdottoman suositeltavaa, koska nytkin päästiin sisään lähinnä tuurilla. Juuri kaksi vapaata paikkaa ja alkupaloihin mennessä useita porukoita joutui kääntymään ovella.

Thai Bohin friteeratut ravut.
Näyttävyys edellä, maku ok.

Tallinnan valikoimasta on nyt tullut testattua aasialaisvivahteisia. Viimeisimmät vierailut Thai Boh, Kampai ja Nok Nok. Näistä Kampai jakaa selkeäsi eniten mielipiteitä ainakin Tripadvisorin osalta, joka saattaa johtua siitä, että samalla paikalla on ilmeisesti ollut useampikin vastaava ravintola ja oikeasti on hankala tietää, mikä noista mitäkin paikkaa tarkoittaa. Ruoka on myös tehty ns. laatu edellä, kalliilla paikalla ja vierestä löytyy rengasliikkeen suosittelemiakin paikkoja, joten hintaa ruokailulle tulee keskiverto sushipaikkaa enemmän. Samalla toki se laatu paranee. Kun itse tykkää syömisestä, kallistun siihen porukkaan, joka pitää paikkaa hyvänä. 

Thai Boh tuli eteen vahingossa, kun tarkoitus oli mennä toiseen ravintolaan, mutta sepä päätti olla kiinni. Omaan mieleen ehkä hieman turhan trendikäs paikka. Henkilökunnassa ilmeisesti aika paljon vaihtuvuutta, kun tuntui, että kukaan tarjoilijoista ei ollut oikein kartalla siitä, mitä tapahtui. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja ehdottomasti testaamisen arvoinen paikka.

Nok Nokin pääruokatarjoilu.

Myös Nok Nok on saanut suitsutusta hyvästä ruoastaan. Täällä tuli piipahdettua pikaisesti tyttären kanssa. Ruoka on oli täälläkin maistuvaa, mutta hieman tunnelmaton paikka. Jotenkin sellainen pieni kiireen tuntu ja hälinä saa nostettua fiilistä. Nyt oli hiljaista, vain muutama asiakas ja muutenkin jollain tavalla hengetöntä. Katkarapujen tulisuudesta varoiteltiin, aivan turhaan. Olihan niissä chiliä, mutta ei missään tapauksessa niin paljon, ettei listan tulisuusmerkintä olisi riittänyt. Pitänee käydä vielä paremmalla ajalla testaamassa.

Reissusarjan suurimmasta yllätyksestä vastasi tällä kertaa kuitenkin olutkellari. Joskus aiemminkin olen asiaa valitellut, kun Vana Villemi ei vaan ole entisensä. Uutta vastaavaa paikkaa on tullut etsisteltyä jonkin verran ja nyt ainakin ensipuraisulla tuntui löytyvän hyvä paikka: Hr Mauruse Pub. Lähtötilanteessa ajateltiin ihan katsoa paikkaa. Kun ovi lähestyi, hiipi mieleen jopa pieni epäilys, että onkohan paikkaa edes olemassa. Sisällä epäilykset hieman kasvoivat, palvelu oli olematonta, ruokalista löytyi vain netistä tai kirjoitettuna taululle. 

Yksittäiset tilatut naposteltavat kasattuna
yhdelle lautaselle. Ei ole diettiruokaa, mutta hyvää.

Olutta kuitenkin saatiin ja istahdettiin pöytään. Puhelimelta vähän selailtiin, mitä täällä nyt saisi ja todettiin, että tulipahan käytyä ja jotain on syötävä, mutta sepä varmaan riittää. Listalla ei edes ollut mitään kunnollista olutlautasta, joten päätettiin ottaa erilaisia naposteltavia. Tilaus tiskillä sujui vaivalloisesti, ihan ei pystynyt olemaan varma, mitä sieltä on tulossa. Yllätys oli siis todella valmis, kun pöytään tuotiin kohtuu rivakasti pyydetyistä naposteltavista kasattu lautanen. Kaikki hyvää, rasvaista ja suolaista, kuten tässä tapauksessa kuuluukin. Tälle setille mausta ja yllätyksellisyydestä sanallisena arviona maukas+, palvelusta olematon- ja hintatasosta puoli-ilmainen+. Olutta sai myös lisää tiskistä hakemalla, ehkä hieman liiaksikin. Tämä tarkastetaan myöhemmin vielä uudestaan, ensivaikutelmasta huolimatta vahvasti jatkoon.