Päiväreissuina Nara ja Kioto

Junamatka Osakasta

Nara

Hetken junamatkan päässä Osakasta sijaitsee Nara. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Kyseessä on pohjimmiltaan suuri puisto, jossa elää myös peuroja, jotka ainakin paikallisille tuntuvat olevan jotain täysin poikkeuksellista. Henkilökohtaisesti pidän peuran silittämistä ruualla leikkimisenä, mutta ymmärrän asian. Ruokakeksejä myydään turistille eli erityisen luonnonvaraisesti elikoiden ei tarvitse pärjätä.

Mutta se hieno homma. Narasta löytyy yksi maailman suurimmista Buddha-patsaista. Kuten kuvitella saattaa se ei ole ihan mikään pikkuinen kyhäelmä. Pelkästään itse temppeli on aivan valtaisa ja ylipäätään näkemisen arvoinen paikka. Epätäydelliset taistelevat Buddhat vähintäänkin loistavian käsityötaiteen esityksiä ja itse patsas aivan järjettömän iso. Lapsille temppelissä on myös pilariin kaiverrettu kolo, joka on patsaan sieraimen kokoinen. Siitä läpi ryömimällä saa kuulemma onnea. Hienoa aktiviteettia lapsille ja mittakaavaa patsaan koosta.

Parhaita kokemuksia ikinä

Temppelissä vieraillessa mukanamme oli kaksi "paikallista". Lisäksi tietysti käynnissä oli se golden week ja uutta keisaria kruunattiin ja tapahtumaa oli joka päivälle vaikka miten paljon. Temppelissä pidettiin kuitenkin teeseremonia Buddhalle. Käytännössä siis pidettiin teeseremonia, jossa paikallinen tyyppi tarjosi teetä patsaalle, hieno seurata, hyvä juttu. Tämän jälkeen kyseinen henkilö ja useampi muu selkeäsi "merkittävämpi" henkilö siirtyivät teeseremoniaan temppelin laidalle. Ystävämme kysäisi haluammeko mennä seuraamaan ja tietysti. Pääsimme istuskelemaan ja katselemaan seremonian edistymistä. Mukava pieni tuolirivi, joukossa oikeasti juhlimaan tulleita ihmisiä, naisilla pääsääntöisesti kimonot yllään. Pöyristyttävän hieno kokemus.

Jottei tuo siihen jäisi, teen siemailijoiden poistuessa paikallinen ystäväni kuiskasi, että seuraavaksi on sitten meidän vuoro. Siis meidän vuoro... Mennä teeseremoniaan... Näiden kimonoon sonnustautuneiden paikallisten kanssa... t-paita päällä. Oikeasti... No niinhän se sitten oli. Tuolit olivat odotustuolit seuraaville, ohjaus omalle paikalle, istutaan alas ja nautitaan seremoniasta. Tasan muuten paskan marjat sen nauttimisen kanssa. Teeseremonian ydinajatus on käsittääkseni henkisessä rauhassa ja sen sellaisessa, siitä ei kyllä ollut tietoakaan. Koskaan ei ole savikulhon pyörittäminen käsissä ollut niin vaikeaa, vaikka vierestä ohjeistettiin, miten homma pitää hoitaa. Toki onnistui ja paikallisetkin selkeästi suhtautuivat tilanteeseen kohtuullisen rennosti (ottivat kuvia, ja videoita, räpläsivät puhelinta jne.), mutta ei se kyllä omaa sykettä juuri laskenut. Ikinä, siis ihan varmasti ikinä, en tule vastaavaan paikkaan pääsemään. Teeseremonia toodai-jin varjossa tuskin toistuu. Siitä kiitokset ystävilleni. Koskaan en myöskään ole kokenut itseäni yhtä kömpelöksi, kiitos siitäkin.

Kioto

Niin ikään junamatkan päässä Osakasta. Täällä meillä oli mukana 5 japanilaista tuttavaa, joten opastuksen taso oli vähintäänkin loistava. Kaikkea sitä tietoa, varsinkin kulttuuriin liityen, ei ikinä olisi miltään oppaalta saanut. Nijo-linnan antininjalattia on ehdottomasti kävelemisen arvoinen kokemus ja Kioymizu-dera on kaikkineen ehdottoman valloittava paikka. Täälläkin paikallisten oppaidemme avustuksella pääsimme johonkin puutarhaan, jonne ei ilmeisesti ihan milloin vain pääse. No kyseessä oli puutarha, japanilaisittan siellä kuuluu veden lorina ja muuten on hiljaista. Uskomatonta kyllä, siellä oli hiljaista. Porukka tuli sinne, istui ja rauhoittui. 

Pitäisi varmasti olla useampi päivä paikalla, että näkisi edes puolet siitä, mitä nähtävää on. Täällä näimme kuitenkin sen kävelyruuhkan eli juutuimme ruuhkaan. Kävellen. Sekin on siis mahdollista. Tilanteen purkautuminen kesti ehkä 10 minuttia, mutta kokemuksena vähintäänkin uniikki. Kävelyruuhkasta lyhyt video alla.