torstai 2. tammikuuta 2020

Vietnamin perusruoat - Pho Bo ja Banh Mi

Pho Bo

Pho Bo

Jos jotain ruokaa Vietnamissa on tarjolla niin soppaa ja sämpylää. Ehkä se perinteisin ruoka on Pho Bo eli nuudelikeitto naudan lihalla. Sämpylöitä vetelin hieman rajoitetummin, ehkä 4-5 kappaletta, mutta erilaista nuudelisoppaa vähintään kymmenen kertaa.

Reissulla käväisin myös kokkaustunnin, jossa keiton saloja hieman avattiin. Pho-keiton perustana on siis liemi, joka koostuu vedestä, johon sekoitetaan hieman kookosvettä. Lisäksi mausteina liemessä on tähtianis, korianterin siemen, neilikka ja kanelia. Jos näitä ei ole niin kyseesssä ei kuulemma ole pho vaan keitto. Pho-maustetta saa myös valmiina sekoituksena

Keitossa on käytännössä tuoreita nuudeleita ja lihaa tai kanaa. Nimi tietysti vaihtelee lisukkeiden mukaan eli bo on se naudan liha, ga kana ja niin edespäin. Lisäksi mung-ituja. Sitten vähän paikasta riippuen esimerkiksi porkkanaa, sipulia, kevätsipulia jne. Kylkeen annetaan nippu erilaisia lehtiä, ainakin thaibasilikaa ja "fish mint", mitä ikinä se onkaan. Itse keitto on erittäin mieto, nuudeleita on paljon, lihaa vähän. Nuudelit on tuoreita, todennäköisesti en kertaakaan saanut kuivatuista tehtyä soppaa eteeni. Tämä keitto eri variaatoilla löytyy lähes jokaisesta kadunkulmasta jossain muodossa.

Oma versio pho-keitosta. Edessä nuudelit ja kana. Vasemmalla ylhäällä
maustettu possu liemineen ja sen alla pelkkä pho-liemi laimennusta varten.
Kokkauskurssilla valmistin itse kana + possukeiton, jossa käytännössä soppa ja nuudelit pidettiin erillään syömiseen asti. Kana keitettiin ensin Pho-liemessä, sitten eroteltiin ja laitettiin tuoreiden nuudelien päälle. Sen jälkeen ne huuhdeltiin kahteen kertaan kuumalla liemellä, mutta itse liemi kaadettiin takaisin kattilaan. Possu paistettiin erikseen ja liemi maustettiin soijalla ja osterikastikkeella, valkosipulilla ja yrteillä. Päälle kaadettiin kuumaa pho-lientä. Vasta syödessä kuuma possu liemineen kumottiin nuudelien ja kanan päälle. Viereen laitettiin kulho pelkkää pho-lientä, jolla mausteisempaa possulientä pysyti tarvittaessa laimentamaan. Miksi näin, en tiedä, mutta hyvää oli.

Halvempi banh mi, sisältää tahnaa ja leikkele-
tyyppistä lihaa. 15 000 dongia.

 Banh Mi

Toinen paikallinen perusruoka on Banh Mi elikkäs sämpylä. Nimen perään listätään sitten vielä raaka-aine, jota väliin laitetaan, mutta niitä en kyllä oppinut.

Väliin tulee paikasta riippuen jonkinalinen tahna (väittäisin, että kanan tai jonkun muun linnun maksaa), salaattia, kurkkua, hienoksi suikaloitua porkkanaa, jonkinlaista lihaa, chilikastiketta ja korianteria. Variaatiota on paljon ja hinta vaihtelee varsinkin lihan laadun mukaan. Kana tai possu grillistä maksaa tuplasti sen, minkä jonkilainen leikkeletyylinen liha.

Tyyriimpi banh mi, välissä vartaallinen
grillattua kanaa. 40 000 dongia.
Sämpylöitä on pho bon tapaan tarjolla lähes jokaisesta kadunkulmasta. Tarjoillaan suoraan skootterin kyytiin tarvittaessa, jolloin sämpylä pakataan pieneen muovipussiin ja ripustetaan tankoon odottamaan ruokailua.

Hintaa keitolla on 25-45 tuhatta dongia eli eurosta pariin. Banh min hinta vaihtelee huomattavasti enemmän. Halvimmillaan sain 15 tuhannella dongilla, normaali hinta pyöri siellä 30 tuhannen korvilla ja kalleimmillaan mentiin 50 tuhannen huitteilla. Hintaan vaikuttaa käytännössä se lihan määrä ja laatu sekä kojun sijainti. Lähellä turistikatua hinta luonnollisesti hilautuu ylöspäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti