keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Vietnamin erikoisuudet

Krokotiilin päätä tarjolla
Etukäteen en erityisesti etsinyt mitään erikoista ruokalistalle matkaa varten vaan oletin, että kyllähän sitä Aasiasta aina jotain omituista löytyy. Täytyy kyllä matkan perusteella todeta, että vähiin käy. Moni omituinen löytyi jo maistettujen listalta. Jotain uutta kuitenkin.

Aasialaiseen grilliin kuuluvat selkeästi krokotiili, käärmeet ja sammakot. Näitä kaikkia on tullut maistettua. Tällä reissulla olisi ollut mahdollisuus ottaa selkeästi isoin pala krokotiilia, mutta jätin sen kortin nyt katsomatta. Jos olisi ollut kaveri mukana niin varmaan olisi maistettu, koska aiemmat palat ovat olleet huomattavasti pienempiä. Tutuista ja turvallisista tyydyin syömään pari sammakkoa. Käärmeitä ja sammakoita säilöttiin elävinä akvaarioissa. Elävää krokotiilia en nähnyt. 

Käärmeitä odottamassa ruokaseuraa
Uutena tuttavuutena vietnamilaiseen grilliin kuuluu merisiili. Syötävää otuksessa on aika vähän ja niitä myydäänkin grillattavien sivuun esimerkiksi kymmenen kappaleen lautasissa. Sai toki yksittäinkin, koska yksin matkaavalle kymmenen olisi aika paljon. En oikein osaa sanoa, mille tuo maistui. Sellaista mietoa mössöä. Joka paikkaan vietnamilaiset tunkevat eri yrttejä ja pähkinää. Niin tännekin. Yhden merisiilin hinta grillissä oli 20 000 dongia eli vajaan euron.

Grillattu merisiili
Toisena uutuutena ei ehkä kovin erikoinen taro-juuri. Kyseessä on Cu Chin tunneleissa eläneiden Viet Congien yksi suurimmista herkuista. Samalla toki ainoita tarjolla olleita ruokia. Siinä onkin varmasti toimiva ihmedieetti. Muuta muutamaksi vuodenksi maan alle tunneliin ja syö vain juurta, jonka itse maan alla kasvatat. Toimii varmasti! No itse juuri on vähän kuin perunaa. Paikalliset höyryttävät sen ja lisäävät esimerkiksi pataruokiin. Tunneleilla tuota oli tarjolla pelkältään ja kypsennettyä palaa dipattiin suola, sokeri, pähkinä -seokseen. Ihan hyvää.

Yllättävin erikoisuus oli paikallinen jälkiruoka, jota minulle tarjoiltiin kokkauskurssin päätteeksi. Sitä en siis itse tehnyt. Kyseessä on jonkinlainen paikanllinen makea "herkku", jossa on siis käytännössä kookosmaitoa ja sokeria
Semmonen jälkiruoka. 
liemenä, viilennys jääpaloilla ja sekaan tuupattu ilmeisesti riisitärkkelyksellä tai liivatteella hyytelöityjä värjättyjä ja maustettuja möykkyjä. Värittömät pienet paakut oli kookosvesihyytelöä, vihreät madon näköiset jotain yrttiä ja punertavat ilmeisesti granattiomenan mehua. Tälle jälkkärille ei voi oikein numeroarviota antaa, sanallinenkin on aika haastava. Annettaan nyt vaikka "hitto, että on tekijällä ollut mielikuvitusta, mutta ei tätä viitsi erikseen tilata". Ei siis jatkoon.

Hieman siis köykäksi jäi saalis tällä kertaa. Pohjoisessa köyhemmillä alueilla syövät kuulemma koiraa, mutta etelästä ja varsinkaan turistialueilta sellaista ei tunnu saavan. Tiedossa myös oli, että Vietnamista saa balut-munia, mutta niitä en nähnyt. Niitä sitten joskus toiste.

2 kommenttia:

  1. Kookosmaitoa, sokeria ja tarojuuri- (tai kenties tahmariisijauho-) boltseja on myös yleinen thaimaalainen jälkiruoka. Vastaavia löytynee varmaan muistakin alueen maista.

    VastaaPoista
  2. Itse tulee tosi harvoin jälkiruokia katseltua. Pitänee joskus vähän niitäkin maistella. Nuo suolaiset kuitenkin on selkeästi oma ykkösjuttu.

    VastaaPoista