Podgorican kautta kohti Bosniaa

Junassa tunnelma kohdillaa. 
Suoraan Jugoslaviasta.

Bar osoittautui omalla tavallan kivaksi paikaksi. Ei juurikaan turisteja, ehkä lähinnä paikallisia, jotka tulevat meren rantaa. Rantaviiva toki nakutettu täyteen. Viimeisenä iltana teki mieli kalaruokaa ja kaivoin rantaviivalta parhaiten arvioidun kalapaikan ja lähdin testaamaan. Ihan hyvää ruokaa sieltä sai.

Aamusella nokka kohti Podgoricaa. Google ei tiennyt aikatauluista mitään, mutta Claude haki, että sekä junia että busseja menee niin, että totesin käveleväni asemalle ja ottavani ekan junan. No asemalla lippu kouraan ja odotusta noin 1,5 tuntia. Ei muuta kuin aseman terassille oluelle. Hetken päästä myyjä tuli kysymään, olenko menossa Podgoricaan. No olinhan minä. Sanoi, että tuo juna menee, näytin lippua, jossa oli eri lähtöaika. Sanoi, että kyllä tolla voi mennä. Kamat kantoon ja liikkeelle, kysäisin konnarilta, onko lippu ok ja olihan se. Odotusaika lyheni jostain käsittämättömästä syystä. Todennäköisesti mun lippu oli johonkin vähän parempaan junaan, tämä oli joku paikalliskyhäelmä, joka pysähtyi parilla asemalla eikä ollut varsinaisesti uusinta hottia. Lipun hinta 2,80 € ei kuitenkaan päätä huimannut eli pärjäsin. 

Filmifestivaali Podgoricassa. Pitihän sitä
vähän seurailla.

Podgorican päivät kuluivat harrastuksen merkeissä, joten siitä ei matkustuksellisesti jää juuri kerrottavaa. Keskusta on kuitenkin pieni ja täydessä remontissa. Vanha kaupunki lähes olematon. 5 vuoden päästä voi olla ihan turistipaikka, muttei vielä. 

Vikana päivänä kävin bussiasemalta kyselemässä lippua Trebinjeen seuraavalle päivälle. Ei ole. Lauantai. Varmistin vielä, ettei varmaan ole sunnuntaillekaan. No ei ole. Tai voi olla, mutta pitää mennä Niksiciin ja kysyä sieltä. Eivät siis tienneet, miten busseja menee naapurikaupungista. Totesin, että paluun kannalta menee vähän riskaapeliksi, jos tuuppaan itseni paikkaan, josta en pääse eteenpäin ja lento kuitenkin lähtee määrättynä aikana juuri tuon reitin läpi rullattuna. 

Takaisin Herceg Novissa. Ranta on aina
ranta ja allas on aina allas...

Pikapäätös, bussi takaisin Herceg Noviin. Se on lähellä Bosnian rajaa ja Trebinjeä. Jos siitä pääsee niin pääsee, jos ei pääse niin meni rantalomailuksi ja vietän pari päivää Herceg Novissa. Sain vielä huoneen samasta hotellista, jossa aiemmin olin eli vedin ihan kunnolla rantaloma edellä tuon käänteen.

Matka balkanilla jatkuu...

Barin raikasta ostoskeskus-
arkkitehtuuria

Herceg Novi osoittautui oikeinkin mukavaksi paikaksi. Edelleen korkeuseroa on vähän liikaa, mutta jos tulee meren, auringon ja altaan takia, kuten suurin osa turisteista varmasti tuleen, niin siihen on kyllä aivan oiva kohde. Ranta ei toki ole verrattavissa välimeren parempiin hiekkarantoihin eli on kivistä, mutta omalla hotellilla oli selkeä pengerrys mereen eli ei varsinaista rantaosiota ollenkaan. 

Ruokailun osalta joutui kyllä toisena päivänä pettymään. Kävelin vanhassa kaupungissa ja päivällä paikka näytti kivalta, ihan vähän sivussa ja päätin kokeilla illalla. Ei vaan toiminut. Näin se monesti on noiden muurien juurella.

Lampaat ja ankat...

Aamusta rinkka selkään ja kohti bussiasemaa. Hikinen 10 minsanen, mutta ei kai tossa, kun vaan malttaa laittaa tassua toisen eteen. Mitään aikataulutietoja ei tietenkään ollut, koska jostain syystä Google ei tunnista Montenegron liikennettä kovin hyvin. Tällä kertaa kävi kuitenkin tuuri eli käytännössä suoraan lippu kouraan ja nokka kohti Baria.

Bussireissuthan on perinteisesti aika synkkiä. Nytkin reissu kesti noin 3,5 tuntia. Ilmastointi onneksi toimi, mutta mitään vessataukojahan nuo eivät esimerkiksi tunne. No kroppa luovuttaa hikeä siihen tahtiin, ettei varsinaisesti tarvetta ollut.

Perillä Barissa oli pakko pysätyä pienelle lounaalle. Lämmöt huiteli koko ajan 35 korvilla ja rinkka selässä taapertaminen ei varsinaisesti helpota nestetasapainon kanssa. Lounaaksi gulassi paikallisesta kahvilaravintolasta ja kohti majapaikkaa, joka oli valittu kohtuu simppeleillä kriteereillä eli allas + lähellä rantaa. Molemmat toimi.

Lihalautanen

Bar ei ole mikään turistikeskus, sen huomasi heti. Toki jonkin verran turistia liikkuu, mutta enemmänkin paikallisen oloisia eli montenegrolaiset tulevat rannalle lomalla. Rakentamista tehdään kaikkialla, eli vierekkäin voi olla aivan uutta hotellia ja Jugoslavian aikaista möykkyä. Hauskan yksityiskohdan tarjosi majapaikan reitti kauppaan, kun ajattelin, että kyllähän tosta nyt suoraan pääsee, mutta eipä päässyt. Uuden asuinalueen ja parin tornikompleksin takana ennen kauppaa oli ihan perinteinen lammas ja ankkafarmi. Hajua myöten. Se piti kiertää, että kauppaan pääsi. 

Illaksi katselin itselleni paikan, josta saisi paikallista ruokaa oikein reilummin ja tällä kertaa osui kohtuu nappiin. Hiljainen paikka kaupungin laidalla. Tilasin mixed grill, jonkun salaatin ja pari tulista paprikaa. Näistä omistaja vielä kysyi, että oonkohan ihan varma. No olin, eikä ne nyt ihan niin tulisia ollut.

Lihalautasen hinta taisi olla 15,50€. Siltä löytyi: vasikan kyljys, possun kasler-pihvi, possun ulkofilepihvi, kanan file, possua

Rekku

vartaassa, naudan jauhelihasta tehty pihvi, pari siivua pekonia, makkara ja pari paikallista kebua +ranut, salaattia ja sipulia. Ei tasan mitään mahdollisuutta, että olis saanut kaiken syötyä. Urheasti yritin, paikallinen rekku haistoi tilanteen (tai lihan) ja sai vähän kanaa, joka oli pikkuisen kuivaa. 

Ruokailun jälkeen palailin vatsani viereen huoneeseeni, join liian monta olutta ja menin liian myöhään nukkumaan.

Miksei unitietoja ole?

Ai miksei unitietoja ole? Varmaan
siksi, että matkanjohtaja päätti
lähteä aamulennolla...

Kohtuu monta polkupyörää on virrannut Aurajoessa edellisen kirjoittelun jälkeen,
vaikka kohtuu monta matkaa onkin väliaikana taitettu. Ei vaan ole tullut kirjoiteltua reissussa. Tällä kertaa lähti yksilömatka Balkanille ja sitä myöten myös rauhallisia hetkiä kirjoittamiselle riittää.

Yhtään ei ole matkasuunnittelu parantunut vuosien varrella. Nyt hyvänä ajatuksena oli ottaa aamulento, että on sitten aikaa suunnistella paikalle. Lopputuoksena herääminen vähän ennen kolmea yöllä, joka jo itsessään takaa miellyttävän päivän kulun. Lento Dubrovnikiin ilman kommelluksia, mutta sitten alkoi valinnat.

Kohteena oli Herceg Novi Montenegron puolella. Vaihtoehdot taksilla kentältä tai bussilla keskustan kautta. No koska aikaa oli, otin reppureissaajan vaihtoehdon eli bussilla keskustan kautta. Shuttle bussi keskustaan toimii hyvin ja katsoin jo matkalla, että Flixbusiin ehtii nippa nappa ja sillä sitten Montenegroon. Liikenne on kuitenkin tarua ihmeellisempaa ja noin 20 minuutin helppo vaihto muuttui 3 minuutin myöhästymiseen.

4,5 tuntia Dubrovnikissa. 
Pystynen elämään tämän kanssa.

Eipä siinä en ollut vielä lippua ostanut, koska tiesin toki, ettei välttämättä osu aikatauluun, joten leuka rinnassa kohti lipputiskiä ja toteamaan, että seuraava bussi lähtee 15:30 eli mukava 4,5 tunnin odotus. No menihän se siinä Dubrovnikin menoa ihmetellessä, rauhallinen lounas jne. Ulkona oli sen verran lämpöinen, että päätin etsiä olutpaikan ilmastoidusta sisätilasta. 

Sellainen löytyi hieman laidasta eikä selkeästi ollut turistien suosiossa. Tiskin takana nuori poika silmin nähden ihmetteli, että tänne paikalliseen "Teboilin parlamenttiinko" olet tosiaan tulossa. No tulin. Hän sitten koitti tarjoilla Heinekkenia, mutta sanoin, että paikallinen lager toimii oikein hyvin. Hintaa hän ei varsinaisesti tiennyt ja joutui sitä kysäisemään ilmeisesti isoisältään, joka hörppi olutta kulmapöydässä parin paikallisen kanssa. 

Olut ja hinta löytyivät ja ukkikin palasi tiskin taakse hetkeksi siivoamaan, kunnes meni jälleen hermo töiden tekemiseen. Nappasi kaapista pari olutta ja meni jonkun toisen paikallisen pöytään hörppimään. Nuori poika oli lähtenyt jo aiemmin, asiakkaita alkoi poistua ja lopulta lähti omistajakin menemään. Lopputuloskena istuskelin yksin tyhjässä baarissa. Eipä tuo sinällään haittaa, osaan minä olutta yksin juoda, mutta en usko, että olisi onnistunut Suomessa. Sain lopulta lasini tyhjäksi, kun oli aika lähteä kohti bussia, omistajaa ei

Herceg Novi iltasella.

edelleenkään näkynyt, joten rahat pöytään. Lähtiessä omistaja tuli vastaan käytävällä, oli hakenut itselleen vähän lounasta jostain. Kysyi paikallisella kielellä ilmeisesti, että olenko maksanut, näytin pöytää ja peukkua, se selvästi kelpasi vastaukseksi. 

Bussin piti lähteä 15:30, mutta se luonnollisesti tuli asemalle vasta 15:50 ja matkaan päästiin neljän pinnassa. Matkaa 50 kilsaa, jonka ajaksi google arvioi puolitoista tuntia. No pelkästään Montenegron rajalla vietettiin se 1,5 tuntia, joten hieman venähti. 

Hotelli löytyi helposti, mutta korkeuseroa Herceg Novista löytyy. Uimaan, kauppaan ja syömään. Koitin etsiä ruokapaikkaa rantakadun ulkopuolelta, mutta nälkäisenä se ei ollut kovin helppoa. Ihan vähän sivusta löytyi kuitenkin hyvä georgialaistyyppinen paikka, joka hakkasi kyllä mennen tullen esimerkiksi Michelin listatun Babon, jossa tuli aiemmin kesällä käytyä.

Rantakadun lisäksi ei kyllä paljon elämää tuntunut löytyvän. Iltakävelyllä tarjolla lähinnä tyhjiä katuja ja rappusia sen lisäksi. Selkeästi täysin turistipaikka. Ei varsinaisesti haittaa, mutta tavoitteena on kyllä löytää

Illan ruokailua. Tyyliinsä helposti 10/10.

vähän jotain paikallisempaakin kokemusta.

Jostain käsittämättömästä syystä kuvien lataaminen ei onnistu, mutta päivitellään niitä myöhemmin, kun vika selviää... Kuten näkyy vika selvisi. Johtui puhelimen siirron heic-muodosta, jota kone ja/tai Blogger ei tajua.