Ruotsin kiertoajelu, osa 2

Tihkusateinen Lund hotellin
parvekkeelta.

Lundiin päästyä reissusta muodostui seuraava: Lund - Smögern - (Mariestad, pikainen läpikävely), - Örebro - Tukholma. Suorilla reiteillä matkaa Ruotsissa siis noin 1500 km ja siihen kun lisää Suomen ajot ja muut pienemmät niin hyvin lähellä 2000 km rajaa tultiin, mutta todennäköisesti sen alle. 

Omana ohjelmana Lundissa oli vain ja ainoastaan käydä Lommassa syömässä fish and chips. Kevään kisareissulla käytiin vahingossa paikalla ja silloin kiska ei ollut auki. Paikka on kuitenkin niin mielenkiintoisesti meren rannassa, että alkuoletuksena oli, että tavara on priimaa. Myös paikka on todella mukava eli tuhottoman pieni kylä meren rannassa ja joka paikka viimeisen päälle siisti. Itse fish and chips oli hyvä, mutta ei ehkä ihan niin loistokas kuin olisi voinut ajatella. Toki odotuksetkin olivat kohtuuttoman korkealla. Paikka toki aivan täynnä eli suosiota kyllä riitti. Keskustan laidan dinerista saa myös tiukemmankin arvostelun kestävää pirtelöä. Paikka on hieman nuhjuinen, eikä löydy esimerkiksi Tripadvisorista, mutta aivan timanttinen löydös. 

Kasvitieteellisessä puutarhassa on
kaikkien yllätykseksi kasveja.

Lundissa käytiin syömässä myös John Bullissa, jossa ohjelmassa lähinnä naposteltavaa ja olutta futiksen lomassa. Hyvä olutvalikoima ja ihan jees tunnelma, mutta muuten ei kyllä säväyttänyt. Ihsiri oli puolestaan oikeinkin hyvä paikka. Ei mene ainakaan oman kokemuksen mukaan erityisen autenttisesta thai-paikasta, enemmänkin Vietnamiin kallellaan, mutta itse ruoka oli kyllä hyvää.

Muuten tekemisenä Lundissa riitti ihan kävely keskustassa, joka on oikeinkin mukava paikka. Vähän tuli käytyä myös ostoksilla ja itselle ehkä vähän erikoisempi reissu kasvitieteelliseen puutarhaan. Sitäkin kyllä voi suositella, vaikkei itselle heti mieleen olisi tullutkaan. Näkee vähän erikoisempaakin kukkaa ja jos ei muuta niin pikkuiset sammakot on aina kivoja.

Lundista matkaa jatkettiin Smögeniin eli luontomatkailu sai jatkoa. Luontoa siis meri ja kivet, ei juuri muuta. Kävelyreittejä on reilusti ja niitä käytiin testaamassakin. Ainakin oman kokemuksen mukaan hyvässä kunnossa, hyvin opastettuja ja siistejä.

Smögenin luonto tiivistetysti:
kiveä ja merta.

Lisäksi sitten noin 5000 turistia 1000 hengen kylässä eli pelkästään auton pysäköinti tuotti ongelmia. Omaan makuuni myös liian segelbåt-paikka. Sopii ehkä kouluratsastajille, golfaajille ja tenniksen pelaajille, kamppailulajien harrastaja tuntee itsensä kadullakin alipukeutuneeksi. Lomakauden jälkeen olisi mielenkiintoinen käydä kurkkaamassa, mitä tuolle paikalle käy. 

Kala oli kuitenkin hyvää. Varsinkin lounaalla tuollainen isompi meriörkkilautanen on aivan loistavaa tekemistä satamassa kävelyn sijaan. Hintaakin oli vajaa 30 € eli ei missään nimessä hinnalla pilattu. Meiltä siis pisteet Ekelöfsille, joka aivan selvästi teki hommaansa pitkällä kokemuksella ja on todennäköisesti ihan oikeasti perheyritys, koska ainakin sellainen tunnelma välittyi kaikesta. Samaa ei valitettavasti voi sanoa Skärets krogista, jossa varsinkin palvelu (vaikkakin pöytiin tarjoilu toisin kuin Ekelöfsissä) oli heikkoa, ruoka kallista eikä missään nimessa erityisesti meripainotteista toisin, kuin voisi kuvitella n. 3 metriä meren rannasta. 

Ekelöfsin merkiörkkilautanen. 
Ei huono!

Majapaikan löytäminen oli oikeasti aika haastavaa. No turisteja oli liikkeellä moninkertainen määrä kylän normaaliin asukaslukuun verrattuna, joten se nyt ei varsinaisesti ollut ihme. Hintatasokin oli sitä myöten "kohdillaan". Meille löydettiin mökki kaupungin laidalta. Ihan ok eli pystyimme nukkumaan, mutta jos miettii hinnan ja laadun suhdetta oikeastaan mihin tahansa niin eihän tuolla kopperolla pärjäisi ilman tuota turistimäärää.

Kokonaisuutena Smögen siis oikein kaunis paikka, josta saa parhaimmillaan erinomaista kalaruokaa. Turistiaikaan kuitenkin todennäköisempää on, ettei löydä kunnon hotellia ja parkkipaikaa vaan törmää liian moneen kansitakkiin ja karavaanariin.

Lyhyesti vielä kokemukset sähköautoilusta. Lommassa laturi oli rikki. Oltaisiin latailtu ruokailun aikana, muttei onnistuttu. Ei haitannut, ladattiin yöllä hallissa ja aamulla kohti Smögeniä. Matkalla pysähdyttiin kahville Hogstorpin Superille, joka oli oikea valinta, koska Smögenin turistipaljoudessa ei olisi halunnut laturia etsiä ja siellä olisi todennäköisesti oikeasti joutunut jonottamaan. Koko Smögenin reissu mentiin siis yhdellä latauksella ja sillä sitten ajeltiin vielä Mariestadiin. Ei draamaa...

Jatketään Smögenistä kohti Örebrota osassa 3.

Ruotsin kiertoajelu osa 1

Kun Bulgarian, Makedonian ja Serbian kierros oli saatu tehtyä, päivän vaatteiden pesun jälkeen oli aika lähteä Ruotsiin. Tässä matkakertomuksessa muutama sananen sähköautoilusta ja loppu sitten ihan perinteistä settiä lähinnä ruokailuista. Kokonaisuudessaan noin viikon reissu, joka sisälsi vajaan 2000 km ajelua pitkin Ruotsia. 

Sähköautolla matkailussa nyt ei enää liene kenellekään mitään kummallista. Perusasiat kuntoon niin matkoista selviää ihan helposti. Nytkin ainoa valmistelu, mikä tehtiin oli akun lataaminen hieman normaalia täydemmäksi eli johonkin 95% korville. Sillä oli hyvä ajaa ensimmäinen pätkä Turkuun.

Kauppahallin kalakeitto ja 
skagen. Aivan priimaa tavaraa!

Laivan vaihtoehdot tekemiselle ovat tunnetusti rajalliset. Puolen tunnin kiertelyn jälkeen kaikki paikat oli nähty ja ruokapaikaksi valittiin Baltic Princessin liharafla. Odotukset eivät olleet järin korkealla, mutta lopputuloksena lievä positiivinen yllätys. Kahden hengen lihalautanen oli kooltaan sopiva ja lihat hyviä. Nauta ja ankka aavistuksen kypsiä, mutta aivan ok suoritus.

Lopuksi tietysti otettin olut ja katsottiin, kun Espanja pelasi itsensä EM-kisojen finaaliin. Aamulla ennen satamaan pääsyä Silja Linen virallinen hyttihäirikkö kävi herättämässä ennen herätyskelloa. Lopputuloksena kuitenkin autokannella sai pujotella, kun muutama urpo puuttui. Aamupalaa ei laivalla otettu, kun olisi joutunut liian aikaisin heräämään. Päätettiin ajella ensimmäinen pätkä niin pitkälle, kun nälkä salli. 

Suuntana Lund ja tässä tapauksessa nälkä salli ajamisen Mantorpin Superchargerille. Siinä oli sopivasti myös kauppa auki niin saatiin ostettua ihan perus evästäkin matkaan. Vessa ja aamupala olivat kuitenkin ne tärkeimmät. Näiden jälkeen tapahtuikin sitten reissun ainoa varsinainen sähköautoyllätys. Olin lisännyt ennen laturia seuraavaksi stopiksi Markarydin ja sen verran pitkään oltiin aamupalalla oltu, että ajattelin autolle päästyäni, että menee ihan helposti. Nyppäsin sokkona johdon irti ja auto väittikin, että 1% marginaalilla onnistuu. Ihan ei tuota perse kestänyt eli pakko oli tuupata johto vielä kiinni pariksi minuutiksi. 5 % marginaalilla oli hyvä lähteä. 

Terveyteni uhalla uskalsin
saunoa pariinkin otteeseen.

Ruotsissa tiet ylipäätään ja varsinkin valtaväylät on hyvässä kuosissa. Käytännössä koko 600 km sai päästellä kahta kaistaa ja rajoituskin isoilta osin 120. Lundissa oltiin siis yllättävänkin nopeasti, Marylarkissa tosiaan piipahdettiin vessassa ja kahvilla välissä. 

Lounalle pistäydyttiin Lundin kauppahallin kalakaupan ravintolaan. Aivan loistava setti. Sekä katkarapuleipä että kalakeitto toimivat kuin häkä ja valkkarikin sopi kuvaan oivasti. Hieman tuskasteltiin hitaanlaista palvelua, jonka sitten huomattiin vaivaavan Ruotsia ihan kauttaaltaan.

Hotellilla oli varattavissa saunaosasto, joten se varattiin ja Systembolagetista kuoharia matkaan. Vaimo kävi hakemassa saunan avaimet ja kysyi vielä varmuuden vuoksi, onko saunassa jotain erikoista. Ei kuulemma ollut, joten kysyin, saako siellä siis heittää vettä kiukaalle. Tuo hotellin vastaushan ei sitä kerro. No se selvisi saunassa, jossa lämpöä oli ehkä hieman reilu 50 astetta. Mittari oli tosin laitettu suoraan kiukaan yläpuolelle niin näkymänsi saatiin 70 astetta. Kiulua ei ollut, joten vettä ei tarvinnut heitellä. Paikallisten ohjeiden mukaan saunomista suositeltiin 10 minuutiksi ja vain oma terveys huomioiden. Otin tietoisen riskin ja kävin pariin otteeseen.

Kauppahallista löytyy myös kohtuu
houkutteleva välipalaosasto.

Lundiin päästiin siis mukavasti. Parkkihallissa oli muuten laturi, jota ei kuitenkaan löydetty sisään ajaessa. Kävellessä ne sitten huomasi eli koko alin kerros oli hitaita tolppapaikkoja. Lataukselle ei tarvetta ollut, joten auto sai nukkua yön paikallaan, me käväistiin vielä iltapalalla paikallisessa baarissa ja samalla katsottiin taas vähän futista. 

Jatketaan Lundista kohti Smögeniä osassa 2.

Entisen Jugoslavian jäljillä, osa 5: paluu Sofian kautta kotiin ja reissun topit ja flopit

 

Keskusta linnoituksen suunnasta

Nis on loppulta aika nopeasti koluttu. Kolmantena päivänä, kun paluu häämötti , olo sellainen, että olihan tämä jo omalla tavallaan nähty. Näin jälkikäteen, kun ajattelee niin olisi pitänyt tehdä toisin päin eli pidempi setti Skopjessa ja lyhyempi Nisissä, mutta nyt näin. Toki Nisistäkin varmasti olisi vielä löytynyt vaikka mitä, mutta pieni reissuväsymys alkoi kyllä jo selvästi painamaan.

Serbia pääsi vielä lopuksi yllättämään erikoisella pullopanttijärjestelmällään, kun ihmettelin oluen pullossa (100d) maksavan selkeästi vähemmän kuin tölkissä (70d). Nappasin sitten kaapista pari pulloa, joita rahastaessa myyjä selitti parhaan kykynsä mukaan, että jonkinlainen pantti niissä on. Sai selitettyä, että palauta pullot, kun olet valmis. Mitään rahaa panttina ei siis peritty, mutta pullot oletettiin palautettavan. En tiedä, miten tuo paikallisten kanssa toimii, mutta minä tietysti palautin pullot.

Bussilipun Sofiaan olin jo ottanut valmiiksi eli siitä ei tarvinnut huolehtia. Skopjessa meinasi käydä kylmät paikallisen rahan kanssa, kun bussiasemalla perittiin pieni ”vero” ja paikallinen käteinen oli lähes käytetty. Nyt olin asiaan varautunut ja tarpeeseen tuli, joskin Nisissä tuon olisi voinut maksaa myös kortilla. Maksu on siis pieni ja tavallaan ihan hyvä systeemi. Ilman kuittia ei laiturialueelle pääse ja sen takia laiturialueet olivat myös siistejä kun ylimääräistä väkeä ei sillä pyörinyt. Sen varsinkin noilla laiturialueilla tosin huomasi, että tupakkayhtiöiden osakkeita ei kannata vielä lähteä myymään. Lähes 100 % yli 5 vuotiaista serbialaisista polttaa.

Medianan mosaiikkilattiaa

Bussi Sofiaan sujui aikaisemman kaavan mukaan. Kuuma, pysähdys rajalla rajamuodollisuuksiin ja muuten sitten istuskeltiin. Sofiasta olin varaillut aseman läheltä tutusta paikasta hotellin niin ei tarvinnut lähteä illalla arpomaan. Kamat huoneeseen, pikasuihku ja vielä kerran aivan liian suuri illallinen ja oman vatsan viereen nukkumaan.

Viimisenä päivänä jätin rojut hotellille säilytykseen, kiersin pari museota ja muutenkin keskustaa. Illalla lentokentälle ja kohti kotia. Norwegianin lento oli jälleen vähän myöhässä. Ei paljon, mutta kun perillä on puolen yön korvilla niin puolikin tuntia tuntuu jo pitkältä.

Kokonaisuutena kiva, mutta raskas reissu…

Reissut topit ja flopit:

topit

1.      Sofian paikallisliikenne: Toimii kuin junan vessa. Visaa kun vilauttaa missä tahansa kulkuvälineessä, matka voi alkaa. Reittejä on erittäin kattavasti ainakin oman kokemuksen mukaan. Omat reittini eivät tällä kertaa olleet ehkä ihan niitä turistin perussettejä. Reittikartta toki haastava eli siinä Google on hyvänä apuna. Lisäksi hinta on erittäin kohtuullinen, 80c/kerta, joka muuttui kolmannen matkan jälkeen automaattisesti päiväveloitukseksi 2 €/ päivä. Tästä voisi Helsinkikin ottaa surutta mallia.

Betonibrutalismia

2.      Skopje noin kokonaisuutena. Hieno paikka. Paljon historiaa helposti kävelyetäisyydellä. Monipuolinen ja kaikella tavalla yksinkertainen. Näkemisen arvoinen ja tekemistä riittänee myös lähialueilla sen verran, että muutaman päivän reissu on helposti perusteltu. Esimerkiski ottomaanien vanha hallintoaika näkyy kaupungin keskustassa todella hienosti. Makedoniaan palaan aivan varmasti uudelleen.

3.     
  Betonibrutalismi: aivan ehdottoman aliarvostettua, mutta kun sitä näkee aitoina vanhoina esiintyminä siellä täällä niin on se vaan omalla tavallaan viehättävä tapa rakentaa. Eikä tuo edes ole mitään perus laatikkomallia vaan mukana on ihan aidosti mielenkiintoisia kyhäelmiä ja yksityiskohtia. Tätä näki varsinkin Serbiassa sekä Makedoniassa, Bulgariassa vähän rajoitetummin, mutta varmasti löytyy, kun etsii.

4.       Free walking tour: Skopjen versio todella yllätti positiivisesti ja näitä etsin kyllä jatkossa joka kerta, kun kaupunkiin tulen. Aika näyttää oliko vain yksittäinen onnistuminen vai laajemminkin suositeltava juttu.

flopit

Sporttibaarin burgeri. Kääntelee tämän nyt miten suuntaan tahansa, niin tämän paikan burgeri oli heikoin, jonka olen todennäköisesti ikinä syönyt. Muuten ihan anteeksiannettavaa, mutta aika monta burgeria olen syönyt ja jopa joskus ihan Mäkkärissäkin. Ulkonäkö ihan ok, mutta väsynyt ja kuiva esitys, joka myös hieman yllätti.

Lisää betonibrutalismia

Skull tower: Omalla tavallaan ymmärrän kulttuurisen merkityksen. Paikka on kuitenkin tietynlainen symboli Serbian itsenäistymiselle, vähän samaan tapaan kuin meillä muistellaan Bobrikovin murhaa. Ei kuitenkaan mene ainakaan minulle läpi, että parin metrin savitorniin on tuupattu kiinni muutama kallo, ympärille rakennettu pientä kappelia muistuttava rakennus ja seinällä muutama rivi tekstiä itse tapahtumasta.

Bussin rikkinäinen vessa: Kaikissa lipunmyynneissä todetaan, että noissa pidemmän matkan busseissa on vessa. Onhan niissä toki vessa, mutta se on ”rikki” eli käytännössä sitä ei haluta käytettävän, ettei sitä tarvitse siivota. Tämä siis arviona 4 pidemmältä matkalta, jossa sama vika kaikissa.

Entisen Jugoslavian jäljillä, osa 4: kohti Serbiaa

Sofian kisahommien jälkeen olin jättänyt hieman lepoaikaa, koska varsinaista suunnitelmaa en ollut lopulle vielä kovin tarkkaan tehnyt. Ajatus toki oli ja paluulento valmiina. Aamulla sai nukkua pitkään, joka tietysti tarkoitti, että heräsi kukonlaulun aikaan. Aamupalan jälkeen siirryin kylmän viileästi hotellin altaalle rötväämään. Pienen aamulevon jälkeen matkasin kuitenkin vielä kisapaikalle katsomaan joukkuekilpailuja, koska niissä yleensä tunnelma on katossa. Niin tälläkin kertaa.

Allasrötvä on aina allasrötvä.
Lukemattomat askelkilometrit
vaativat välillä myös lepoa.

Ylipäätään Sofian julkinen liikenne lähes kutsuu käyttämään sitä. Vuoroväli on vähän sivummassakin kohtuullinen ja maksaminen on helppoa, Visa kiinni minkä tahansa välineen kortinlukijaan, odotetaan vihreää valoa ja sama toistetaan päivän aikana tarvittava määrä. Lopputuloksena 3 kerran jälkeen kello 24 tililtä häviää päivälipun verran rahaa eli noin 2 euroa. Aivan loistava systeemi, vähän eri tasoa, kuin Serbiassa, josta sitten myöhemmin, tai edes Suomessa.

Kisapaikalta paluu altaalle, muutama olut ja välillä jäähdyteltäessä bussiliput Serbiaan ja takaisin sekä varaus hotelliin. Täydellinen välipäivä.

Samalla hotellista löytyi bulgarialaisen insinöörityön taidonnäyte eli palon sattuessa itsestään sulkeutuva palo-oli. Muutaman kerran ehdin tämän ohi kulkea, kunnes huomasin sen loistokkuuden. Ei löydy sääntösuomen hotelleista tällaisia.

Serbiaan lähdön aamuna tuttu ohjelma eli aamupalan kautta altaalle, välillä reppu kuntoon ja takaisin altaalle. 15 minuuttia ennen checkoutin sulkeutumista tavarat niskaan ja kohti baanaa. Bussin lähtöön oli kuitenkin 4 tuntia. Jälleen julkisilla kohti keskustaa ja toiveissa löytää joku kiva ruokapaikka, jolloin kävi se, mikä joskus käy eli mikään ei kelpaa. Kävelin pitkin Sofian katuja vähän toista tuntia ja mikään ei oikein tuntunut hyvältä. Lopulta luovutin ja lähdin kävelemään kohti bussiasemaa, koska tiesin, että siinä lähellä on se paikka, jossa oltiin porukalla illallistamassa ja ruoka hyvää. Stoppasin siinä, eikä kyllä kaduttanut. Hyvä ruoka kaikin puolin.

Keskistysleirit pysäyttävät aina.
Tältä kyseiseltä leiriltä on 
päädytty myös Norjaan.

Ruoan jälkeen kohti Serbiaa. Sää ei varsinaisesti suosinut bussimatkustusta, mittarissa noin 34, bussin mittari näytti parhaimmillaan 41 eli lämmintä riitti. Itse sain paikan bussin taka-osasta, joka luonnollisesti on se lämpimämpi osuus. Ilmasointiahan noissa ei tietysti ole. Vettä oli toki mukana, mutta pidemmällä matkalla on vähän paha arvoida, milloin mahdollisesti pääsee vessaan, koska bussien vessathan eivät ole ikinä käytössä. Tällä reissulla ei sitten lopulta vessataukoa pidelty, joskin rajalla olisi tarvittaessa ehtinyt juosta vessan kautta, jos olisi tarvetta ollut. Aika pitkä pätkä kuitenkin, kun noin 4 tuntia matkusteltiin.

Bussiasema oli luonnollisesti kaupungin laidalla eli iltasella ja kohtuu hyvin hiellä kyllästettynä matkaa hotellille oli vielä puolen tunnin kävelyn verran. Lämpöä riitti hellimään myös illan viilentyessä kohti 30 astetta, joten hikeä pukkasi.  

Nis osoittautui nopeasti varsin saman tyyppiseksi paikaksi kuin Skopje ja Sofiakin. Ehkä suurimpana erotuksena liikenne varsinkin iltaisin, jossa eksistentialisti tunnisti automaattisesti elämänsä rajallisuuden liikenteen vilinässä. Muistutti hieman Aasian meininkiä sillä erotuksella, että torvet eivät soineet. Joka tapauksessa koko ajan oli sellainen tunne, että minä hetkenä hyvänsä ja mistä tahansa suunnasta saattaa tulla joku kulkuväline päin.

Paikallinen ruoka on simppeliä:
salaattia, perunaa ja lihaa.

Englannin kielen taito katosi rajalla käytännössä täysin. Aivan keskustan ravintoloissa oli yksittäisiä nuoria, jotka pystyivät hieman kommunikoimaan, mutta vähänkin laidemmalla piti siirtyä tukiviittomiin. Poikkeuksena tästä Medianan museoalueen lipunmyynti. Paikkaan pääsy oli toisaalta hyvä kokemus siitä toisen suunnan kielitaidosta. Paikallisbusseihin lippuja sai selkeästi bussista itsestään ja tarve oli ainoastaan kertalipulle, joten ukko bussiin ja kohti lipunmyyjää. Kyseessä oli paikallinen ulomman laidan Matushka, joka ei siis puhunut ainoataan sanaa englantia. Takana ollut matkustaja jeesasi ja osasi sanoa ”where”. Heillä siis oli joku vyöhykejärjestelmä. Kaivoin puhelimen ja näytin kartasta paikan. Matushka ei osannut ilmeisesti edes meikäläisiä kirjaimia, koska tunnisti kolmen kilometrin päässä sijaitsevan argeologisen kohteen vain vaivoin. Selvisi kuitenkin ja hän ilmoitti hinnan serbiaksi. Samalla kun avustava kanssamatkustaja käänsi hinnaksi ”hudred and fifty” ojensin jo kaksisatasta, koska tiesin sen riittävän. Kuitin ja vaihtorahojen perusteella hinta oli 105 dinaaria, mutta sainpa lippuni.

Turistipaikkana Nis on siis selkeästi hieman keskeneräinen. Tätä toki lähdin myös hakemaan eli sinällään olen hieman tyytyväinen. Tämä näkyy oikeastaan kaikessa: Vaikka näkemistä on runsaasti, kuten jo mainittu Mediana, keskistysleiri, museoita, vanha linnoitusalue jne, niitä ei ole saatu jotenkin valmiiksi. Keskitysleirin alueella en edes törmännyt pääsylipun myyntiin eli saatoin mennä pummilla. Itse museo oli kuitenkin ihan hyvin koostettu. Medianassa oli kaivaukset kesken ja näyttely varsin vajaa. Linnoitusalueella pari kahvilaa ja matkamuistomyymälä, muuten paljon käveltävää. Palvelua ei tosiaan englanniksi saanut, joskaan se ei varsinaisesti haittaa. Ruokalistat olisi kuitenkin kiva olla, mutta nekin monesta paikasta puuttui. Oma hotellikin tuntui hieman yllättyneeltä, että heillä on ylipäätään asiakas ja vielä sellainen, joka puhui englantia. Ravintoloita ei löydy Tripadvisorista juurikaan, Googlesta vähän paremmin, muttei sieltäkään kaikkea. Tämä on yleensä hyvä merkki autenttisuudesta.

Ilta-aikaan keskustassa kiva tunnelma. 
Taustalla Nisin vanha linnoitus.

Samalla kuitenkin myös hyvä kokemus. Ihmiset olivat pääsääntöisesti ystävällisiä. Joitain yksittäisiä poikkeuksia tuossa oli lähinnä tuon kielitaidon osalta eli osalla varsinkin se kommunikaation hankaluus aiheutti hieman turhautuneen oloista käytöstä. Bussilipun myyjän ilmeisesti kuuluukin olla tyly, vähän kuten puolalaisen museovahdin ja konduktöörin.

Jatkanen vielä osassa 5 muutamalla sanalla Serbiasta ennen paluuta Sofiaan.

Entisen Jugoslavian jäljillä, osa 3: Sofia

Paluu Sofiaan sujui helposti ja vaikka matkaa hotellille olikin kohtuu paljon, Googlen kartat on aivan järjettömän hyvä apuväline paikallisliikenteessä. Ei se varsinaisesti ihmeitä tee eli nytkin kyllä koostin itse reittini, kunhan pääsin hommasta jyvälle, mutta perille kyllä pääsee. Googlen ongelma on ehkä se, että se ajattelee liian suoraviivaisesti. Jos nousee bussiin X, Google ajattaa sillä todella pitkälle, vaikka helpompi olisi jäädä pois parin pysäkin jälkeen ja siirtyä metroon. Myöskään lähtövaihtoehdot eivät aina seuraa kunnolla eli 2 minuutin kävelymatkan päässä saattaisi olla bussipysäkki, jolta pääsisi tuon 2 aseman välin lyhyemmällä odotuksella, mutta Google ei jostain syystä tarjoa sitä.

Kisapaikka on kisapaikka. Ihan 
mukava kuitenkin.

Se Googlesta… Itse Sofia jäi kokonaisuutena vahvasti judon jalkoihin, joka tietysti oli matkan tarkoituskin. Kisapaikka oli betonibrutalismia parhaimmillaan, mutta erittäin toimiva paikka, jossa viihtyi hyvin kaksi suomalaisten kisapäivää ja palasimpa vielä joukkuekisapäivänäkin vähän katsomaan menoa.

Sofiasta jäi ehkä vahvimmin mieleen ruokailut. Ei siis suuria yllätyksiä. Perjantaina kisapäivän jälkeen käytiin kisaajan kanssa nopeasti keskustassa syömässä kohtuullista ruokaa. Tässä kohtaa mentiin myös annoskateuden puolelle, koska naapurin kanaburgeri oli oikeasti todella hyvän näköinen. Omat lihat oli ihan jees, muttei läheskään samalla tasolla. Meinasin, ettei myöhäisen lounaan jälkeen iltasella muuta tarvita, mutta keskustan kiertelyn jälkeen kuitenkin mieli muuttui matkalla hotellille ja ainoa avoin paikka löytyi noin 500 metrin päästä hotellista.

Paikka oli aivan tukkoon täynnä ja paikallisen bilebändin renkutus kuului kyllä ihan hyvin satojenkin metrien päähän. Kadulle katsoen ei yhtään vapaata pöytää. Nälkä ohjaa kulkijaa, joten rohkeasti sisään. Ensimmäinen vastaan tullut oli ulkonäöstä päätellen paikan pitäjä. Hänen bulgarialaiseen tervehdykseen vastasin, ettei tuo bulgaria taivu. Hän luovutti välittömästi, ei sanaakaan englantia, mutta viittoi perään sisätilojen laidalla ja käsimerkillä pyysi odottamaan. Tiskillä käytiin pieni keskustelu ja isohko kolmekymppinen bulgarialainen kalju tarjoilija lähti kävelemään kohti. Näki minut ja jostain syystä luovutti, kääntyi ympäri ja käveli tiskille päätään pyöritellen.

Tarjoilu takakujalla oli
erittäinkin hyvä lopulta.
Veitsi puuttui tosin...

Seuraavaksi takahuoneesta napattiin reilu parikymppinen tyttö, joka lähti hoitamaan asiaa. Englanti ei ollut vahvuus (ilmeisesti kuitenkin ravintolan parasta tasoa), mutta asiakaspalvelu oli. Hän vei pöytään, joka oli käytännössä ravintolan takana, kujalla, jossa söi viereisessä pöydässä ilmeisesti omistajien sukulaisväkeä. Sain ruokalistan, jossa ei ollut sanaakaan englantia, kysyin josko sellaista olisi, vaikka tiesihän tuon, ettei ole. Ojensin listan tarjoilijalle ja sanoin, että haluaisin ruokaa. Muutamilla yksittäisillä sanoilla, kuten meat, salad, chiken, potatoe ja beer, homma alkoi selvitä ja lopputuloksena sain pöytään aivan mainion setin eli salaatin, perunoita, grillatun kanankoiven, josta oli luu poistettu sekä oluen ja haarukan. Lähinnä kanaa varten pyysin veistä, mutta vastauksena oli se, että ne on loppu. En tiedä, miten ravintolasta voi olla veitset loppu, mutta nyt oli.

Koko aavistuksen surrealistisen ravintolakokemuksen ravintolan takakujalla kruunasi paikallinen bändi, joka veti settiään koko ajan ja kovaa. Mikrofonia itsellään pitäneellä ukolla oli pöytä samalla sivukujalla kuin minullakin ja siihen pääsi kivasti livahtamaan sisätilan sivuovesta. Hänellä ei niin sanotusti juoma loppunut kesken vaan sitä käytiin tankkaamassa tasaisin väliajoin, kun biisissä oli sopiva tauko. Itse en osannut kuin nauraa pääni sisällä, repiä kanaa pieneksi haarukalla ja nauttia varsin autenttisesta kokemuksesta.

Ruokaa vähän isommalle
joukolle. Hyvin toimi tämäkin.

Lopuksi perheenjäsenten jo sivukujalla syötyä ja mikrofonimaestron vetäessä pidempää jodlaussooloaan minut luonnollisesti unohdettiin sivukujalle. No se ei sinällään menoa haittaa eli osasin kävellä muutamat metrin näkyville, kun olin valmis ja sain laskun. Valitettavasti sen toi se kaljupäägansteri, jolla ei rohkeus riittänyt tarjoiluun, joten hyvin palvelleen tarjoilijan työ jäi tällä kertaa palkitsematta. Vastaavia ruokailukokemuskia on silloin tällöin ollut, mutta nämä ovat harvinaisia. Tällä kertaa huomasin osaavani arvostaa tilannetta siinä hetkellä. Joskus tuon autenttisuuden on tajunnut vasta myöhemmin.

Toiseen hienoon ruokailuun pääsin, kun toisen suomalaisen kisaajan vanhemmat tarjosivat meille illallisen paikallisessa ravintolassa. Hieno setti ja isäntäkin osasi hoitaa tilanteen mielestäni erinomaisesti eli pyyntönä tuokaa ruokaa, me syödään. Sitähän sitten tehtiin. Lihaa oli grillattuna useampaa laatua ja niissä nyt ei mitään suurta ja mullistavaa ollut. Itse tykkäsin aivarista ja leivistä. Paikalliset pikkujutut on vaan hyviä. Ei lihoissa tietenkään mitään vikaa ollut, mutta monesti se hyvä juttu on niitä pieniä asioita lautasen reunalla.

Suomen joukkue jatkoi aamulla kohti Suomea, minulle jäi vielä puolitoista päivää Sofiaa ennen Serbian mutkaa. Tästä matkakertomuksen osassa 4.

 

Entisen Jugoslavian jälillä, osa 2: Skopje

Jos betonibrutalismia haluaa katsella,
Skopjesta löytyy...

Bussi Skopjeen osoittautui aika nopeasti turistibussiksi. Lähtöpaikkana oli luonnollisesti juna-asema eikä bussiasema, jotka tosin ovat vierekkäin. Lisäksi kaupungista löytyy epäselvyyksien välttämiseksi kaksi saman nimistä asemaa, joista toinen on metroasema ja toinen juna (tai bussi) asema. No löysin paikalle ja bussiin istahti kanssani noin 10 ihmistä, kaikki turisteja ja osa selkeäsi vielä hieman enemmänkin reissannutta porukkaa. 

Itse matka oli omalla tavallaan hauska: aavistuksen tuskainen kuumassa 90-luvun lopun bussissa, rajamuodollisuudet mielenkiintoisia, joskaan ei mitään Kambodzan tasoa, vauhtia rajoitti ylämäkeen 90-luvun bussin teho ja alamäkeen gravitaatio. Yllättävän kovaan nimittäin pääsee tuollaisella vanhalla bussilla kun on tarpeeksi jyrkkä alamäki. Kuski osasi vaivoin 2 sanaan englantia, pienen harkinnan jälkeen ne olivat ”twenty minutes”, kun joku kysäisi kuinka pitkä tauko pidetään. 

Jos vain tarjolla, vastaava
kävelykierros kuuluu
jatkossa ohjelmaan aina.

Perille kuitenkin päästiin ja useamman tunnin bussimatkalla yleensä löytyy myös juttuseuraa muista. Niin tälläkin kertaa, Anna Saksasta, Johannes Hollannista ja Aleja Columbiasta. Jutusteltiin matkan läpi, rajalla piti avata laukut ja täti katsoi olisko repussa jotain ylimääräistä ja sitten jatkettiin matkaa. Toimiva ja ilmeisen tarpeeton rajamuodollisuus. Bussiasemalla Aleja kyseli meitä mukaan kävelyopastukselle illalla. Annalla oli saksalaisena luonnollisesti aikataulu reissulleen paalutettuna eikä ollut tulossa. Johannes totesi harkitsevansa ja äänestä kyllä kuuli, ettei ole tulossa. Syykin selvisi myöhemmin eli samaan aikaan pelattiin Hollannin peli. Itse päätin lähteä, kun mitään muutakaan tekemistä ei illaksi ollut. 

Käppäilin asemalta kohti hotellia ja pysähdyin matkalla joen rannassa syömässä. Paikallisittain todennäköisesti erittäin arvokas paikka, erittäin siisti ja ruoka hyvää. Myös tarjoilija oli hienosti tilanteensa tasalla, kun kadun puolelta kävi kerjäläinen avoimista ikkunoista valittamassa lastensa kohtaloa, hän kylmän viileästi nosti seinälaseja sen verran ylös, ettei tarvinnut itse asiaan osallistua. Valitettavasti tuota sorttia tuntuu olevan nyt käytännössä ihan joka paikassa. 

Liukasta kiveä riittää...

Kävelyopastus oli ehkä yksi parhaista ideoista pitkään aikaan. Ensinnäkin opas oli todella osaava tyyppi ja ylipäätään heikommaltakin kaverilta olisi varmasti saanut hyviä neuvoja ja tietoja siitä mitä lähistöllä on nähtävää. Itse nappasin ohjeista tietoja ruokapaikoista ja parista museosta, joita sitten seuraavan päivän aikana kiertelin. Omalle listalle osuivat vanhan rautatieaseman museo, argeologinen museo ja Kalen linnoitus, ruokailut hoidin basaarissa. Mikään ei jäänyt kaduttamaan, argeologiseen museoon olin ehkä vähän liian väsynyt.

Skopjen reissun kulmakiveksi meinasi kuitenkin lopulta muotoutua yhteensopimattomuus lenkkareiden kanssa. Kaupungin keskusta-alue on lähes täysin päällystetty kivellä ja omat Niken popot ovat aivan ällistyttävän liukkaat märällä kivellä. Toisen päivän iltana sitten ukkosmyrky yllätti ja sipsuttelin keskustan läpi liukastellen kengissäni. Kaiken hyvän lisäksi matkalla tuli myös siinä määrin isoja rakeita, että kuhmujen välttämiseksi joutui hetkeksi menemään myös suojaan. Muutaman osuman jälkeen ei ollut oikeasti vaikea päätös.

Lopputuloksena boksereita myöten märkä suomalainen turisti, jota lämmin vesisade ei varsinaisesti haitannut. Paikalliset tosin värjyttelivät suojissaan ja olivat hieman ihmeissään kun yksi puskee pitkin katuja, joilla oli paraimmillaan vettä reilusti yli nilkkoihin. Lisäksi askellus liukkailla Nikeillä tarkoitti sitä, että näytin varmaan siltä, että on paskat housussa. Mietin hetken, josko olisi kylmän viileästi ottanut kengät pois ja kävellyt sukkasillaan, mutta jätin kengät jalkaan.

Aamulla oli tarkoitus palata Sofiaan ja tässä kohtaa tuli ensimmäistä kertaa kysymykseen käsimatkatavaroissa matkustaminen. Sukat, shotsit ja paita löytyi vaihtokappaleena, mutta kenkiä ei. Virittelin illaksi reppureissaajan kengänkuivaajan, joka toimi siinä määrin hyvin, että aamulla pystyi vetämään kuivat kengät jalkaan. 

Matkalaisen kengänkuivain,
en jättänyt ovea yöksi auki.
Mutta toimi...

Aamulla kävely bussiasemalle. Sain myös aamupalan hotellilta, vaikka olin lähdössä ennen sen alkamisaikaa. Bussiasemalla meinasi käydä kylmät, kun lipun lisäksi joutuu maksamaan ”bussiasemaveron”. Paikallinen merirosvoraha oli käytetty lähes loppuun, mutta juuri sen verran löytyi, ettei tarvinnut kerjuulle lähteä. Bussimatka Sofiaan sujui yhtä mukavasti kuin tullessakin. Rajamuodollisuudet olemassa, muttei haitanneet. Bussi kuuma, koska ilmastointia ei ole. Tällä kertaa kuitenkin vauhti varsin maltillinen. Kun lähtee aikaisin, on kohtuu aikaisin perillä ja tutulle paikalle se tarkoitti sitä, ettei tarvinnut liikaa hommaa jännittää vaan pääsin aika levollisin mielin aloittamaan reissun Sofiaosuuden. 

Skopjesta pitää sanoa sen verran, että paikka yllätti vahvan positiivisesti. Tätä kirjoitan Serbiasta ja verrattuna tähän ja Bulgariaan, Makedonia on se EU-kelpoinen maa. Aivan selvä kansallinen pyrkimys kohti länttä, toki siellä on paljon vanhaa lastia. Korruptio ja valtion hallinnon hankaluudet näkyvät ihan kaupunkikuvassa ja rahaa varmasti palaa. Toisaalta sitä palaa siihen julkisivuun, jonka turisti kaupungista näkee ja ainakin minä näin sen positiivisena. Tilannetta auttaa myös paljon se, että keskusta on pitänyt rakentaa kokonaan uudelleen. Tarkoittaa sitä, että keskusta on todella fiksu, mutta yhdistyy silti hienosti historiaan, kun vierekkäin on sulassa sovussa kauppakeskuksia, moskeijoita sekä katolisia että ortodoksisia kirkkoja. 

Skopjelle vahingossa sinne päätyneen reppureissaajan arvosana: yllättävä hyvällä tavalla +, palaan varmasti.

Sofiasta jatketaan osassa 3...