Entisen Jugoslavian jälillä, osa 2: Skopje

Jos betonibrutalismia haluaa katsella,
Skopjesta löytyy...

Bussi Skopjeen osoittautui aika nopeasti turistibussiksi. Lähtöpaikkana oli luonnollisesti juna-asema eikä bussiasema, jotka tosin ovat vierekkäin. Lisäksi kaupungista löytyy epäselvyyksien välttämiseksi kaksi saman nimistä asemaa, joista toinen on metroasema ja toinen juna (tai bussi) asema. No löysin paikalle ja bussiin istahti kanssani noin 10 ihmistä, kaikki turisteja ja osa selkeäsi vielä hieman enemmänkin reissannutta porukkaa. 

Itse matka oli omalla tavallaan hauska: aavistuksen tuskainen kuumassa 90-luvun lopun bussissa, rajamuodollisuudet mielenkiintoisia, joskaan ei mitään Kambodzan tasoa, vauhtia rajoitti ylämäkeen 90-luvun bussin teho ja alamäkeen gravitaatio. Yllättävän kovaan nimittäin pääsee tuollaisella vanhalla bussilla kun on tarpeeksi jyrkkä alamäki. Kuski osasi vaivoin 2 sanaan englantia, pienen harkinnan jälkeen ne olivat ”twenty minutes”, kun joku kysäisi kuinka pitkä tauko pidetään. 

Jos vain tarjolla, vastaava
kävelykierros kuuluu
jatkossa ohjelmaan aina.

Perille kuitenkin päästiin ja useamman tunnin bussimatkalla yleensä löytyy myös juttuseuraa muista. Niin tälläkin kertaa, Anna Saksasta, Johannes Hollannista ja Aleja Columbiasta. Jutusteltiin matkan läpi, rajalla piti avata laukut ja täti katsoi olisko repussa jotain ylimääräistä ja sitten jatkettiin matkaa. Toimiva ja ilmeisen tarpeeton rajamuodollisuus. Bussiasemalla Aleja kyseli meitä mukaan kävelyopastukselle illalla. Annalla oli saksalaisena luonnollisesti aikataulu reissulleen paalutettuna eikä ollut tulossa. Johannes totesi harkitsevansa ja äänestä kyllä kuuli, ettei ole tulossa. Syykin selvisi myöhemmin eli samaan aikaan pelattiin Hollannin peli. Itse päätin lähteä, kun mitään muutakaan tekemistä ei illaksi ollut. 

Käppäilin asemalta kohti hotellia ja pysähdyin matkalla joen rannassa syömässä. Paikallisittain todennäköisesti erittäin arvokas paikka, erittäin siisti ja ruoka hyvää. Myös tarjoilija oli hienosti tilanteensa tasalla, kun kadun puolelta kävi kerjäläinen avoimista ikkunoista valittamassa lastensa kohtaloa, hän kylmän viileästi nosti seinälaseja sen verran ylös, ettei tarvinnut itse asiaan osallistua. Valitettavasti tuota sorttia tuntuu olevan nyt käytännössä ihan joka paikassa. 

Liukasta kiveä riittää...

Kävelyopastus oli ehkä yksi parhaista ideoista pitkään aikaan. Ensinnäkin opas oli todella osaava tyyppi ja ylipäätään heikommaltakin kaverilta olisi varmasti saanut hyviä neuvoja ja tietoja siitä mitä lähistöllä on nähtävää. Itse nappasin ohjeista tietoja ruokapaikoista ja parista museosta, joita sitten seuraavan päivän aikana kiertelin. Omalle listalle osuivat vanhan rautatieaseman museo, argeologinen museo ja Kalen linnoitus, ruokailut hoidin basaarissa. Mikään ei jäänyt kaduttamaan, argeologiseen museoon olin ehkä vähän liian väsynyt.

Skopjen reissun kulmakiveksi meinasi kuitenkin lopulta muotoutua yhteensopimattomuus lenkkareiden kanssa. Kaupungin keskusta-alue on lähes täysin päällystetty kivellä ja omat Niken popot ovat aivan ällistyttävän liukkaat märällä kivellä. Toisen päivän iltana sitten ukkosmyrky yllätti ja sipsuttelin keskustan läpi liukastellen kengissäni. Kaiken hyvän lisäksi matkalla tuli myös siinä määrin isoja rakeita, että kuhmujen välttämiseksi joutui hetkeksi menemään myös suojaan. Muutaman osuman jälkeen ei ollut oikeasti vaikea päätös.

Lopputuloksena boksereita myöten märkä suomalainen turisti, jota lämmin vesisade ei varsinaisesti haitannut. Paikalliset tosin värjyttelivät suojissaan ja olivat hieman ihmeissään kun yksi puskee pitkin katuja, joilla oli paraimmillaan vettä reilusti yli nilkkoihin. Lisäksi askellus liukkailla Nikeillä tarkoitti sitä, että näytin varmaan siltä, että on paskat housussa. Mietin hetken, josko olisi kylmän viileästi ottanut kengät pois ja kävellyt sukkasillaan, mutta jätin kengät jalkaan.

Aamulla oli tarkoitus palata Sofiaan ja tässä kohtaa tuli ensimmäistä kertaa kysymykseen käsimatkatavaroissa matkustaminen. Sukat, shotsit ja paita löytyi vaihtokappaleena, mutta kenkiä ei. Virittelin illaksi reppureissaajan kengänkuivaajan, joka toimi siinä määrin hyvin, että aamulla pystyi vetämään kuivat kengät jalkaan. 

Matkalaisen kengänkuivain,
en jättänyt ovea yöksi auki.
Mutta toimi...

Aamulla kävely bussiasemalle. Sain myös aamupalan hotellilta, vaikka olin lähdössä ennen sen alkamisaikaa. Bussiasemalla meinasi käydä kylmät, kun lipun lisäksi joutuu maksamaan ”bussiasemaveron”. Paikallinen merirosvoraha oli käytetty lähes loppuun, mutta juuri sen verran löytyi, ettei tarvinnut kerjuulle lähteä. Bussimatka Sofiaan sujui yhtä mukavasti kuin tullessakin. Rajamuodollisuudet olemassa, muttei haitanneet. Bussi kuuma, koska ilmastointia ei ole. Tällä kertaa kuitenkin vauhti varsin maltillinen. Kun lähtee aikaisin, on kohtuu aikaisin perillä ja tutulle paikalle se tarkoitti sitä, ettei tarvinnut liikaa hommaa jännittää vaan pääsin aika levollisin mielin aloittamaan reissun Sofiaosuuden. 

Skopjesta pitää sanoa sen verran, että paikka yllätti vahvan positiivisesti. Tätä kirjoitan Serbiasta ja verrattuna tähän ja Bulgariaan, Makedonia on se EU-kelpoinen maa. Aivan selvä kansallinen pyrkimys kohti länttä, toki siellä on paljon vanhaa lastia. Korruptio ja valtion hallinnon hankaluudet näkyvät ihan kaupunkikuvassa ja rahaa varmasti palaa. Toisaalta sitä palaa siihen julkisivuun, jonka turisti kaupungista näkee ja ainakin minä näin sen positiivisena. Tilannetta auttaa myös paljon se, että keskusta on pitänyt rakentaa kokonaan uudelleen. Tarkoittaa sitä, että keskusta on todella fiksu, mutta yhdistyy silti hienosti historiaan, kun vierekkäin on sulassa sovussa kauppakeskuksia, moskeijoita sekä katolisia että ortodoksisia kirkkoja. 

Skopjelle vahingossa sinne päätyneen reppureissaajan arvosana: yllättävä hyvällä tavalla +, palaan varmasti.

Sofiasta jatketaan osassa 3...