Entisen Jugoslavian jäljillä, osa 4: kohti Serbiaa

Sofian kisahommien jälkeen olin jättänyt hieman lepoaikaa, koska varsinaista suunnitelmaa en ollut lopulle vielä kovin tarkkaan tehnyt. Ajatus toki oli ja paluulento valmiina. Aamulla sai nukkua pitkään, joka tietysti tarkoitti, että heräsi kukonlaulun aikaan. Aamupalan jälkeen siirryin kylmän viileästi hotellin altaalle rötväämään. Pienen aamulevon jälkeen matkasin kuitenkin vielä kisapaikalle katsomaan joukkuekilpailuja, koska niissä yleensä tunnelma on katossa. Niin tälläkin kertaa.

Allasrötvä on aina allasrötvä.
Lukemattomat askelkilometrit
vaativat välillä myös lepoa.

Ylipäätään Sofian julkinen liikenne lähes kutsuu käyttämään sitä. Vuoroväli on vähän sivummassakin kohtuullinen ja maksaminen on helppoa, Visa kiinni minkä tahansa välineen kortinlukijaan, odotetaan vihreää valoa ja sama toistetaan päivän aikana tarvittava määrä. Lopputuloksena 3 kerran jälkeen kello 24 tililtä häviää päivälipun verran rahaa eli noin 2 euroa. Aivan loistava systeemi, vähän eri tasoa, kuin Serbiassa, josta sitten myöhemmin, tai edes Suomessa.

Kisapaikalta paluu altaalle, muutama olut ja välillä jäähdyteltäessä bussiliput Serbiaan ja takaisin sekä varaus hotelliin. Täydellinen välipäivä.

Samalla hotellista löytyi bulgarialaisen insinöörityön taidonnäyte eli palon sattuessa itsestään sulkeutuva palo-oli. Muutaman kerran ehdin tämän ohi kulkea, kunnes huomasin sen loistokkuuden. Ei löydy sääntösuomen hotelleista tällaisia.

Serbiaan lähdön aamuna tuttu ohjelma eli aamupalan kautta altaalle, välillä reppu kuntoon ja takaisin altaalle. 15 minuuttia ennen checkoutin sulkeutumista tavarat niskaan ja kohti baanaa. Bussin lähtöön oli kuitenkin 4 tuntia. Jälleen julkisilla kohti keskustaa ja toiveissa löytää joku kiva ruokapaikka, jolloin kävi se, mikä joskus käy eli mikään ei kelpaa. Kävelin pitkin Sofian katuja vähän toista tuntia ja mikään ei oikein tuntunut hyvältä. Lopulta luovutin ja lähdin kävelemään kohti bussiasemaa, koska tiesin, että siinä lähellä on se paikka, jossa oltiin porukalla illallistamassa ja ruoka hyvää. Stoppasin siinä, eikä kyllä kaduttanut. Hyvä ruoka kaikin puolin.

Keskistysleirit pysäyttävät aina.
Tältä kyseiseltä leiriltä on 
päädytty myös Norjaan.

Ruoan jälkeen kohti Serbiaa. Sää ei varsinaisesti suosinut bussimatkustusta, mittarissa noin 34, bussin mittari näytti parhaimmillaan 41 eli lämmintä riitti. Itse sain paikan bussin taka-osasta, joka luonnollisesti on se lämpimämpi osuus. Ilmasointiahan noissa ei tietysti ole. Vettä oli toki mukana, mutta pidemmällä matkalla on vähän paha arvoida, milloin mahdollisesti pääsee vessaan, koska bussien vessathan eivät ole ikinä käytössä. Tällä reissulla ei sitten lopulta vessataukoa pidelty, joskin rajalla olisi tarvittaessa ehtinyt juosta vessan kautta, jos olisi tarvetta ollut. Aika pitkä pätkä kuitenkin, kun noin 4 tuntia matkusteltiin.

Bussiasema oli luonnollisesti kaupungin laidalla eli iltasella ja kohtuu hyvin hiellä kyllästettynä matkaa hotellille oli vielä puolen tunnin kävelyn verran. Lämpöä riitti hellimään myös illan viilentyessä kohti 30 astetta, joten hikeä pukkasi.  

Nis osoittautui nopeasti varsin saman tyyppiseksi paikaksi kuin Skopje ja Sofiakin. Ehkä suurimpana erotuksena liikenne varsinkin iltaisin, jossa eksistentialisti tunnisti automaattisesti elämänsä rajallisuuden liikenteen vilinässä. Muistutti hieman Aasian meininkiä sillä erotuksella, että torvet eivät soineet. Joka tapauksessa koko ajan oli sellainen tunne, että minä hetkenä hyvänsä ja mistä tahansa suunnasta saattaa tulla joku kulkuväline päin.

Paikallinen ruoka on simppeliä:
salaattia, perunaa ja lihaa.

Englannin kielen taito katosi rajalla käytännössä täysin. Aivan keskustan ravintoloissa oli yksittäisiä nuoria, jotka pystyivät hieman kommunikoimaan, mutta vähänkin laidemmalla piti siirtyä tukiviittomiin. Poikkeuksena tästä Medianan museoalueen lipunmyynti. Paikkaan pääsy oli toisaalta hyvä kokemus siitä toisen suunnan kielitaidosta. Paikallisbusseihin lippuja sai selkeästi bussista itsestään ja tarve oli ainoastaan kertalipulle, joten ukko bussiin ja kohti lipunmyyjää. Kyseessä oli paikallinen ulomman laidan Matushka, joka ei siis puhunut ainoataan sanaa englantia. Takana ollut matkustaja jeesasi ja osasi sanoa ”where”. Heillä siis oli joku vyöhykejärjestelmä. Kaivoin puhelimen ja näytin kartasta paikan. Matushka ei osannut ilmeisesti edes meikäläisiä kirjaimia, koska tunnisti kolmen kilometrin päässä sijaitsevan argeologisen kohteen vain vaivoin. Selvisi kuitenkin ja hän ilmoitti hinnan serbiaksi. Samalla kun avustava kanssamatkustaja käänsi hinnaksi ”hudred and fifty” ojensin jo kaksisatasta, koska tiesin sen riittävän. Kuitin ja vaihtorahojen perusteella hinta oli 105 dinaaria, mutta sainpa lippuni.

Turistipaikkana Nis on siis selkeästi hieman keskeneräinen. Tätä toki lähdin myös hakemaan eli sinällään olen hieman tyytyväinen. Tämä näkyy oikeastaan kaikessa: Vaikka näkemistä on runsaasti, kuten jo mainittu Mediana, keskistysleiri, museoita, vanha linnoitusalue jne, niitä ei ole saatu jotenkin valmiiksi. Keskitysleirin alueella en edes törmännyt pääsylipun myyntiin eli saatoin mennä pummilla. Itse museo oli kuitenkin ihan hyvin koostettu. Medianassa oli kaivaukset kesken ja näyttely varsin vajaa. Linnoitusalueella pari kahvilaa ja matkamuistomyymälä, muuten paljon käveltävää. Palvelua ei tosiaan englanniksi saanut, joskaan se ei varsinaisesti haittaa. Ruokalistat olisi kuitenkin kiva olla, mutta nekin monesta paikasta puuttui. Oma hotellikin tuntui hieman yllättyneeltä, että heillä on ylipäätään asiakas ja vielä sellainen, joka puhui englantia. Ravintoloita ei löydy Tripadvisorista juurikaan, Googlesta vähän paremmin, muttei sieltäkään kaikkea. Tämä on yleensä hyvä merkki autenttisuudesta.

Ilta-aikaan keskustassa kiva tunnelma. 
Taustalla Nisin vanha linnoitus.

Samalla kuitenkin myös hyvä kokemus. Ihmiset olivat pääsääntöisesti ystävällisiä. Joitain yksittäisiä poikkeuksia tuossa oli lähinnä tuon kielitaidon osalta eli osalla varsinkin se kommunikaation hankaluus aiheutti hieman turhautuneen oloista käytöstä. Bussilipun myyjän ilmeisesti kuuluukin olla tyly, vähän kuten puolalaisen museovahdin ja konduktöörin.

Jatkanen vielä osassa 5 muutamalla sanalla Serbiasta ennen paluuta Sofiaan.