Kotimaan matkailu on aivan oma taiteenlajinsa ja nyt pääsi (joutui) kokemaan, jotain aivan erityistä. Pyytämättä ja yllätyksenä kuin Anneli Jäätteenmäen faksit, matkaohjelmaan tupsahti reissu Suomen suurimpaan kyläkauppaan Tuuriin. Kyseessä oli käytännössä puolimatkan tapaamispaikka, eikä mitään varsinaista tarvetta tai halua itse paikkaan ollut.
Itse kohteessa löydettiin kentältä tivoli, johon alta 12v. kävijät pääsivät ilmaiseksi, siitä tietysti suurta plussaa. Toisaalta tarkoituksena lienee lähinnä aikuisten vierailun pidentäminen, koska rahaa varmasti palaa suoraan verrannollisesti vietettyyn aikaan. Vaikka itse huvipuistovempeleistä pidänkin, jo hotelli-kauppa-huvipuisto ym. kompleksin ulkopuolella tuli vähän paha olo.
Eikä se sisällä parantunut. Kauppahan on iso, jos sitä pitää hienona niin ok. Läpikäveleminen vie rutkasti aikaa ja osalle varmasti jää käsiin sellaista tavaraa, jolle ei ikinä mitään käyttöä ole. Oma shoppailukierros oli varsin rajoitettu, kun en tuohon rahtaamiseen halunnut lähteä.
Ruokatarjonta oli odotetun vaisua. Lähinnä yritettiin minimoida vahinkoja. Ajatuksena oli, että kotiruokabuffet on ehkä se varmin ratkaisu. Toivottavasti oltiin väärässä, koska todennäköisesti jokaisesta Tuurin lounasruokalasta saa parempaa. Perunamuusi oli hyvää, mutta paistetuilla possunfileillä olisi pystynyt kopauttamaan tajun pois keskikokoiselta hauelta.
3-4 tunnin aktiivisen kärsimyksen jälkeen jäin miettimään, mikä tuossa paikassa vetää väkeä puoleensa. En keksinyt vastausta. Poika pois tivolista ja kotimatkalle. Tuurissa käyty kahdesti, ensimmäisen ja viimeisen kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti