maanantai 30. joulukuuta 2019

Yksin Vietnamissa

Miksi yksin?

Edellisestä yksin tehdystä pidemmästä matkasta alkaa olla aikaa. Itseasiassa jo noin 10 vuotta. Nyt kuitenkin löysin itseni tilanteesta, jossa matkakohteen ja ajankohdan yhdistäminen joko perheen, vaimon tai kavereiden kanssa ei vaan yksinkertaisesti onnistunut. Ymmärrettävää tuo tietysti on. Parinkin viikon yhteisen ajan löytäminen eri elämäntilanteissa eläville ei ole mikään läpihuutojuttu. Sama pätee vaimoon ja perheeseen. Jos meinaa lähteä koko perheen voimin, suunnittelu lähtee ihan erilaisilla spekseillä liikkeelle. Jos taas ajatuksissa on lähteä ilman lapsia, jonkinlainen hajasijoitus pitää suunnitella eikä sekään ihan yksinkertaista parin viikon ajaksi ole. Tällä kertaa sain siis matkaseuraksi itseni. Tämä toki vähentää kompromissien tarvetta matkan aikana vaikken ehkä parasta matkaseuraa olekaan.

Miksi Vietnam?

Aikaisemmat Aasiaan suuntautuneet matkat ovat suuntautuneet Intiaan, Thaimaahan, Kambodzaan ja Japaniin. Vietnam on ollut matkustuslistalla jo vuosia ja nyt vain tuli tämän vuoro. Peruskartoitusta maasta ja kohteista olen siis tehnyt jo aiemmin eli matkapäätöksen hetkellä valmistelu oli jo suhteellisen pitkällä. Tarkoitus oli myös pitää henkilökohtainen rentoutusloma arjen kiireiden keskellä, jolloin mahdollisuus muutamaan päivään rannalla ilman minkäänlaista päiväohjelmaa kuulosti oikein mukavalta. Lisäksi tietysti 15 päivän viisumivapaus helpottaa tällaista nopeaa käyntiä.

Valmistelut

No käytännössä ei juuri valmisteluja (myöhemmin kirjoittelen Japanin reissusta, jonka jäljiltä passi on jo). Ajatus oli jo hautunut pidempään, joten suunnittelusta riitti lentojen ja majoitusten varaaminen. Lentoja yritin parhaani mukaan löytää suorana Finnairin sivuilta, joilla kovasti luvattiin suoria lentoja Ho Chi Minhiin, mutta kaikesta selaamisesta huolimatta ei vaan löytynyt. Ehkä on taidoissa vika. 

Pettyneenä leuka rinnassa siirryin pompulliseen vaihtoehtoon ja tällä kertaa listalta valikoitui lento Dohan kautta eli Qatarilla mentiin ja tultiin. Ensikokemuksella Qatar osoittautui varsin erinomaiseksi lentoyhtiöksi. Saatan kokeilla tulevaisuudessa uudestaan. Lentojen pituudet ja oma etäisyys lentokentälle tarkoittivat jo alusta asti sitä, että mikään kevyt siivu tästä ei ollut missään tapauksessa tulossa. Siksi katsoin lähinnä, että pääsin lähtemään kotoa kohtuullisen järkevään aikaan ja toisaalta paluu perheen toiveen mukaan jouluksi kotiin. Matkaohjelmana hetki Ho Chi Minhissä, sitten reilu viikko Phu Quocin saarella ja jälleen pari päivää Ho Chi Minhissä. Rennosti, ilman kiirettä. 

Kaikkineen lennoille ja majoituksille pariksi viikoksi tuli hintaa noin 1000€, josta lennot tietysti haukkasivat suurimman osan. Varsin kohtuullisen hintainen paketti ainakin omasta mielestä. Majoitukset olisi saanut huomattavastikin halvemmalla, jos olisi halunnut.

Menomatka

Ottaen huomioon suunnittelun tason ja olemattoman valmistelun, matka sujui kohtuullisen vähillä kupruilla. Heti ne tietysti alkoivat eli paikallinen kisko-operaattorimme VR ei oikein suosinut lähtöaikaani ja jouduin arpomaan pelkästään lentokentälle pääsyä. Pienellä viilauksella kuitenkin onnistui. Välilaskun aikana tuli täysin puskista, että Dohassa onkin ihan oma rahansa. No nykyään se ei oikesti ongelma ole eli vaihtokurssi kännykkäsovellukseen ja Visa vinkumaan. 

Lyhyen välilaskun jälkeen matka jatkui kohti Ho Chi Minhiä ja omaksi yllätyksekseni nukuin koneessa ensimmäistä kertaa elämässäni, noin 1,5 tuntia. Tämän tapahtuman selittäväksi tekijäksi laskin mielessäni raskaan alkumatkan, olosuhteisiin nähden hyvän lentokokemuksen ja käytännössä sen, että yksinkertaisesti väsytti aivan järjettömästi. No paluumatka osoitti, että millään näistä ei ole mitään tekemistä asian kanssa eli nukahtamisen taito lentokoneessa jäi edelleenkin mysteeriksi. 

Perillä homma kulki kuin Strömsössä. Rinkka hihnalta, vesipullo kioskista ja samalla isoja seteleitä pienemmäksi, puhelimeen paikallinen SIM-kortti ja taas lisää pienempää rahaa. Wikitravelin ohjeilla paikallisbussi kohti keskustaa, "hotellia" jouduin hetken etsimään, koska kyseessä oli käsityksestäni poiketen laajamittaisempi Airbnb-kuvio eli varsinaisia hotellitunnuksia paikalla ei ollut. Huone kuitenkin ja mukava ylläpitäjä, jolta sai napakasti perusohjeet kaupungissa pärjäämiseen. 

Ho Chi Minh

Ei varmasti sovi kaikille, mutta itse tykkäsin. Ilmanlaadussa ei ole hurraamista, meteli on kova ja paikallinen skootteriliikenne on jotain ihan järjetöntä. Käytännössä lähes olematon julkinen liikenne ja esimerkiksi metron puuttuminen takaavat sen, että skoottereita on lähes yhtä paljon kuin ihmisiä. Lisäksi ne ovat aina liikenteessä, kaikki, koko ajan. Tai ainakin se siltä tuntuu. Tien ylitys perustuu lähinnä onneen ja siihen hulluun uskoon, että yhdelläkään skootterikuskilla ei ole vakaata aikomusta törmätä keneenkään, edes turistiin. Rauhallisella ja määrätietoisella liikkeellä tien reunasta toiseen on ainoa tapa tien yli, liikennevaloja on ihan turha seurata.

Kun liikkumisen kanssa pääsee oikealle aaltopituudelle, loppu sujuu helposti. Palveluja on saatavilla laidasta laitaan. Tursitikadulla on turistikadun meininki ja vähän sivummalla rauhallisempaa. Hienommilta alueilta löytyy ostoskeskusta ja merkkiliikettä hienompaankin makuun ja paikallinen kauppahalli hallittuine kaaoksineen toimii sille hyvänä vastapainona. Ruokaa ja juomaa löytyy myös laidasta laitaan sekä Starbucksin kaltaisista globaaleista merkeistä paikalliseen perusruokaan, joita edustivat juomapuolella tuoreet mehut ja smoothiet sekä ruokapuolella Pho Bo ja Banh Mi eli soppa ja sämpylä. Molemmat erinomaisia jokapaikanruokia.





Kaupungissa olon päiville sattui myös sopivasti joku paikallinen jalkapallo-ottelu, jonka seurauksena (Vietnam siis voitti) saatiin kaduille entistä enemmän skoottereita. Ajatus torilla tavataan tarkoittaa Ho Chi Minhissä siis enemmänkin kadulla rallaillaan. Heti pelin päätyttyä normaali "hiljainen" iltaliikenne muuttui vähitellen kaaosmaiseksi skootteriralliksi (ylempi video) ja siitä hieman eteenpäin jokainen kävelykatukin oli niin tukossa, että kulkeminen ei onnistunut kävellen eikä varsinkaan skootterilla (alempi video). Kivaa oli kuitenkin kaikilla. Väki oli iloisena liikenteessä eikä homma sinällään aiheuttanut kulkemisen hidastumisen ohella mitään ongelmaa. Jonkinlainen "tori" mahdollisesti jossain oli, koska loppuvaiheessa skoottereilla oli kuitenkin ihan selkeä suunta eli kaikki yrittivät mennä samaan paikkaan. Se ei tietenkään onnistunut, mutta vastakkaiseen suuntaan menevillä kaistoilla oli hyvä kävellä, koska kukaan ei niillä ajanut ja toisaalta ei niille kyllä olisi mistään pystynyt kääntymäänkään.

Phu Quoc

Rantaa
Suurehko saari Vietnamin lounaisosassa. Elää turismista ja selkeästi koko ajan enemmän niin. Hotellia rakennetaan joka puolelle. Omalle kohdalle osui ensimmäisenä ongelmaksi saarelle pääseminen. Paljonhan tuota ei tullut ennakkoon mietittyä ja Vietnamiin päästyäni aloin asiaa selvittämään. Lopputulemana oli, että vaihtoehtoja on käytännössä kaksi: yöbussi (8h) + laiva (2-3h) tai lento (1h). Tässä kohtaa jopa lentopelkoinen laski matkan ja tunnit yhteen, painoi jälleen leukansa rintaan ja varasi lennot. Tämä tietysti aiheutti erinäisiä uniongelmia, ikään kuin niitä ei olisi jo aikaerosta johtuen ollut ja lisäksi kentällä Vietnam Airlinesin koneen vaihtuessa Kambodzan lentoyhtiön koneeseen, jännitystä oli ilmassa ihan koko lennon ajan. Phu Quocin lentokentältä istuin 20 kilometrin matkan majapaikkaan iloisesti skootteritaksin kyydissä rinkka selässä, eikä jännittänyt yhtään niin paljon.

ja kalaruokia...
Saari tarjoaa sen, mitä saaren voi olettaa tarjoavan: rantaviivaa ja kalaruokia. Molemmat kelpasivat. Turistit pääosin Venäjältä ja Kiinasta. Seassa toki väkeä ympäri maailman, mutta nuo selvästi suurimmat ryhmät.

Selkeästi poikkeavana kokemuksena jäi mieleen snorklausreissu, jonka nappasin ihan arvalla paikallisen matkanjärjestäjän listalta. Käytännössä reissua markkinoitiin kahden paikan kohteena, mutta käytännössä toinen paikoista oli pienemmällä saarella sijainnut snorklaajien turistiranta, jossa oli käytännössä tarjolla ruokaa ja juomaa, ei snorklausta. Kokonaisuutena reissun pituus noin 9 tuntia suhteutettuna itse aktiviteettiin eli snorklaamiseen (noin tunti) oli siinä mielessä pettymys, että kirjoittelin siitä Tripadvisoriin hieman kriittisen kommentin. Ei mitään murskaavaa, mutta ilmaisin tyytymättömyyteni kokonaisuuteen, vaikka sinällään itse järjestelyt pelasi hienosti. Tämän seurauksena järjestäjä lähetti lähes välittömästi pahoitteluviestin, johon en sen kummemmin reagoinut. Seuraavana päivänä kuitenkin hotellin henkilökunta toi järjestäjältä pahoittelukirjeen ja rahallisen korvauksen. Näin toimivaa jälkimarkkinointia en kyllä ole kokenut ikinä missään. Tarkoituksena ja ihan suorana pyyntönä toki oli, että poistan kriittisen arvosteluni ja näin kyllä itseasiassa tein. Järjestäjä ymmärsi tyytymättömyyteni, korvasi tilanteen, joten arvostelulleni ei sellaisenaan ehkä aihetta enää ollut. Vähän kyllä tuli myös ostettu olo.

Paluumatka

Loppulepo hotellin altaalla.
Pitkässä matkassa oli tietysti jälleen se sudenkuoppa. Suunnittelu oli siinä mielessä järkevä, että paluulento lähti vasta iltasella, jolloin ehdin aamulla rauhassa palauttaa huoneen ja heittää kamat säilytykseen ja siirtyä uima-altaalle odottelemaan lähtöä kentälle. No alkupätkän lento oli kuitenkin Dohassa vähän jälkeen puolenyön ja vaihtoaikaa noin 7 tuntia. Siinä ehtii syödä hyvin, kiertää sen tuhannessa kultakaupassa ja ihmetellä, miten päin sitä lentokentän epämukavilla penkeillä nukkuisi. Ei nimittäin ole helpoksi tehty. Saihan siinä pienet nokoset otettua, mutta ihan oikeasti, joku unikapseli lentokentille olisi ihan loistava palvelu. Lopputuloksena lähtöpäivänä herätys normaalisti 7 aikoihin ja perillä Helsingissä noin kello 14 seuraavana päivänä (paikallisia aikoja). Siinä ei parin tunnin nuokkuminen lentoasemalla paljon piristä. Jos olisi suunnitellut vähän tarkemmin niin olisi noita lentoaikoja voinut vähän viilailla, mutta eipä ole ollut tapana paljon suunnitella.

Mitä jäi käteen?

Kaikkiaan mukava maa. Huomattavan halpa. Jos tarkoituksena on elää rannalla mahdollisimman pienellä budjetilla niin Phu Quocilla se kyllä onnistuu helposti. Päivän ruokailuista selviää helposti alta vitosen, jos niin haluaa. Majoituksestakin selvinnee muutamalla eurolla päivässä. 

Omalle kohdalle osuneita parhaita kokemuksia oli puolikkaan päivän reissu Cu Chin tunneleihin. Vietnamin sodan aikaiset Viet Congin tunnelirakennelmat ovat siellä yleisön ihmeteltävänä ja historiasta pitävälle ehdottomasti näkemisen ja ennen kaikkea kokemisen arvoinen paikka. Opas on tietysti aina vähän tuurista kiinni, mutta tällä kertaa sattui hyvä mäihä. Opas osasi sekä asiansa että englantia, jolloin homma toimii mitä parhaiten. Myös esitystyyli oli selkeästi hiottu ja tyyppi piti otteessaan vähän haastavammankin yleisön.

Onhan se hauskaa, kun päästään tuuppaamaan läskiä länsimaalaista turistia heitä varten laajennetuista salaluukuista sisään. Henkilökohtaisesti ahteri ja maha mahtuivat, mutta hartioiden kanssa meinasi tehdä vähän tiukkaa. Pienellä naarmulla meni alaspäin painovoimalla ihan kivasti. Ylös joutui sitten vähän runttaamaan, mutta mahtui niinkin. En ihmettele, että alkuperäisistä eivät amerikkalaiset sotilaat sisään mahtuneet, joskaan eivät ehkä olisi edes halunneet. Tunneleissa myös pääsi kulkemaan maksimissaan 100 metrin matkan, jolloin ihan oikeasti pääsi tajuamaan sen, ettei niissä mukava ole ollut asua. Kuumaa, kosteaa ja pimeää toimintaa. Tiedot rakentamisesta ja niiden syistä kertoivat myös omalta osaltaan hienoa tarinaa siitä, mihin ihminen pystyy pakon vaatiessa. Jos liikut alueella, kannattaa käydä ja ehdottomasti oppaan kanssa, muuten näet vain muutaman metrin kuoppaa.

Koska ruoka on aina iso osa minun matkojani toisena nostona sanoisin kokkauskurssin. Niin ikään puolen päivän juttu. Jälleen varattuna satunnaisesta "matkatoimistosta". Erittäin mukava kokemus. Lauantaina olin ainoa asiakas. Pitäjä silmin nähden yllättyi yksin kokkaavasta miehestä, mutta ei mitään ongelmaa. Ohjelma oli suunniteltu hyvällä ammattitaidolla, kohtuu helppoa ruokaa ja selkeästi sitä, mitä olin jo lähes pari viikkoa syönyt. Kotiin vielä viemisiksi pieni reseptikirja. Jokaisen dongin arvoinen kokemus. Ruoka-asioihin palannen ehkä myöhemmin hieman laajemmin.

Muuten keskivertomatkaajalle huomion arvoisena ne skootterit. Paras tapa liikkua paikasta toiseen se ehdottomasti on, kenelle ne sitten soveltuu on vähän toinen juttu. Paikallinen sovellus Grap toimii varaussovelluksena, joka tunnistaa sijainnin, lisätään määränpää ja kutsutaan skootteri. Kestää noin 2 minuttia ja matka alkaa. Halpaa ja helppoa, eikä tule turisti edes huijatuksi. Samalla sovelluksella löytyy myös autot, mutta kaupungissa skootteri on ehdottomasti parempi. Saarella ei Grap ainakaan skoottereilla toiminut, vielä. Osalla kuskeista on hieman reikiä päässä, mutta yleisesti ottaen liikennettä on niin paljon, että tilannenopeudet ovat olosuhteiden pakosta kohtuulliset.

Vielä huomionarvoisena asiana pitää mainita paikallisten hierontapalveluiden tarjonta. Kun ottaa huomioon Kambodzan tavan (Pattayan lihatiskin tyylistä puhumattakaan), jossa jokaiselle tuktuk-kuskille piti erikseen mainita, että ei halua tuktukia, eikä hierontaa, eikä "bumbum", Vietnamin tapa toimia lihallisten ilojen tarjoajana oli vähintäänkin sivistynyt. Eihän tuota voi tietenkään kieltää eli tarjontaa niin aidoilla hierontapalveluilla kuin "hierontapalveluillakin" on reilusti. Uskallankin väittää, että huomattavasti useampi keskivartalolihava keski-ikäinen mies kohtaa yllättäen nuoren rakkautensa Ho Chi Minhin yöelämässä kuin kotimaansa vastaavissa riennoissa. Miten sitä tuuria aina reissussa onkin niin paljon enemmän? Kuitenkin pääsääntöisesti Vietnamissa toimii ihan normaali kohtelias "ei kiitos". Sen harvan kerran, kun se ei toiminut, hieman napakampi "EI, kiitos" toimi. Kokemusta on kuitenkin esimerkiksi Koh Changilta, jossa tietyn "bussipysäkin" ohi kävellessäni pidin miespuolista matkaseuraani kädestä kiinni, koska se vähensi tyrkytystä. Ei poistanut, mutta vähensi. Vastaavaa ongelmaa en Vietnamissa kohdannut käytännössä ollenkaan. Rakkautta toki riittäisi niin pitkään kuin rahat riittää, mutta väkisin sitä ei tuputeta. Pisteet siitä. 

4 kommenttia:

  1. Vaikuttaa varsin kiinnostavalta kohteelta. Lähtisitkö teini-ikäisen kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No riippuu aina tietysti vähän siitä, mistä tykkää ja miten tykkää matkustaa. Noin keskimäärin ei kyllä mitään ongelmaa. Ehdottomasti parempi paikka teinille kuin se Pattaya (tai no teinin näkökulma voi vähän poiketa).

      No ei vaan. Yhtä pientä hetkeä lukuunottamatta en tuntenut oloani turvattomaksi. Lähes joka paikkaan voisin omat lapseni ottaa mukaan. Jos ongelmia hakee niin suoran lennon puute on oikeasti vähän rankka. Varsinkin lapsille tuollainen 20+ tuntia liikkeessä on aika raakaa.

      Poista
  2. Kiva pitkästä aikaa päästä lukemaan sun juttuja. Nyt ehkä reissulla sattui ja tapahtui vähemmän kuin ennen tai sitten vaan värikynät jäivät terottamatta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksin reissatessa tietysti sattuu ja tapahtuu pikkuisen vähemmän. Lisäksi tietysti pienen porukan sisäpiirin juttuja on helppo vähän värittää. Eiköhän sitä hieman lennokkaampaakin tekstiä tule, kun pääsee taas yhteiseen reissuun. Hieman kyllä ajattelin, josko siitä Kambodzan reissusta pienen tekstin kirjoittelisi yleiseenkin jakoon. Omalle porukalle taisin silloin reissun jälkeen tehdä. Alkaa toki olla vähän vanhaa tavaraa, kun reissusta on jo useampi vuosi.

      Poista